Viikonloppu täynnä tapahtumia ja erikoispäiviä
Meillä on täällä Konalan suunnalla Hesassa viikonloppuna pariakin erimoista ulkoilu-urheiluun liittyvää teematapahtumaa. Mitä sitä viikonloppuun sitten mahtuu?
- Pyöräilyn teemapäivä myymälässämme lauantaina 11.5.2019 klo 10-16
- Salomon testipäivä Malminkartanon portailla lauantaina 11.5.2019 klo 10-14
- Äitienpäivä sunnuntaina 12.5.2019
Lue alta vinkit eli tipsit eli tärpit viikonlopun tapahtumiin.
Muista äitiä ja muita elämäsi merkkihenkilöitä juhlapäivänään
SUNNUNTAINA 12.5. JUHLITAAN ÄITIENPÄIVÄÄ.
Iso kiitos sille välkylle yksilölle, joka on keksinyt lahjakortit. Vaikka olisi kuinka läheinen lahjansaaja, niin monesti harmaita hiuksia aiheuttaa se, että ei tarkalleen tiedä, että mitä sen nyt piti olla. Miksei siis suosiolla anna toisen itse valita. Lahjakortin kylkeen voi vaikka askarrella jonkin oman vision siitä, minkä tyyppiseen käyttöön lahjanantaja oli lahjakortin ajatellut. Jos siis haluaa.
Lahjakortin summan voi tosiaan päättää itse vapaasti muuttamalla lahjakortin hintaa hintakentässä.
Lahjakortilla voi maksaa sekä verkkokaupassa, että myymälässä:
Lahjakortissa lukeva numero ja tunnus tarvitaan lahjakorttia käytettäessä. Lahjakortin voimassaololla ei ole takarajaa.
Jos lahjakortilla ostettaessa tilauksen summa on pienempi kuin lahjakortin summa, jäljelle jääneen osuuden voi käyttää seuraavien tilauksen yhteydessä. Ihanan reilua!
Tuo sähköinen lahjakortti on myös hyvä, sillä sen toimitusaika on hyvin lyhyt: se tulee meiliisi välittömästi.
Deportes»Ideas de regalos»Tarjetas regalo»
Tarjeta de regalo
En stock
☆☆☆☆☆ (770)
Deportes»Ideas de regalos»Tarjetas regalo»
Tarjeta de regalo electrónica
En stock
☆☆☆☆☆ (475)
Äideille käsinpoimitut lahjaideat
Kaikenmaailman lahjaideat valikoimastamme

Viimeistään nyt on suurimmalla osalla mankelit kaivettu esiin, laitettu kuntoon ja mieli halajaa polkemaan milloin minnekin: töihin, maantielle, ylämäkeen, alamäkeen, metsään jne.
Pyöräilyyn saa yhdistettyä kaikenmoista turvallisuutta ja kokonasivaltaisesti kokemusta parantavaa hyödykettä, ja näihin pyöräilypäivämme keskittyykin.
Alla rennon ja vapaamuotoisen päivämme ohjelmaa:
EVOC
Hengessä mukana Evocin pyöräilykamppeet ja oheistarvikkeet
Evoc Top Tube Pack WP
Precio promocional 31,38 €
(25,00 €, IVA 0)
En stock
☆☆☆☆☆ (9)
Evoc Bike Rack Cover
Precio promocional 125,50 €
(100,00 €, IVA 0)
En stock
☆☆☆☆☆ (25)
Evoc Drink Bottle 0,75
En stock
☆☆☆☆☆ (16)
Evoc Multi Holster
Precio promocional 24,68 €
(19,67 €, IVA 0)
En stock
☆☆☆☆☆ (2)
Evoc Seat Bag Tour L
Precio promocional 27,45 €
(21,87 €, IVA 0)
En stock
☆☆☆☆☆ (13)
Evoc Seat Bag M, 0.7L
Precio promocional 18,83 €
(15,00 €, IVA 0)
En stock
☆☆☆☆☆ (7)
Evoc Multi Frame Pack WP
Precio promocional 39,23 - 46,73 €
(31,26 - 37,24 €, IVA 0)
En stock
☆☆☆☆☆ (4)
Evoc Seat Bag Tour M, 0.7L
Precio promocional 23,54 €
(18,76 €, IVA 0)
☆☆☆☆☆ (6)
Kickbike
Esillä ja testissä lauantaina Kickbiket, jos potkuttelu on edes etäisesti himoittanut, niin nyt kannattaa tulla Kickbike asiantuntijan ohjeiden saattelemana käydä heittämässä pikku lenkki testikikkareilla.
Kickbike Schwalbe Marathon Racer 18 x 1.50 (40-355) (Race MAX 18)
Precio promocional 24,71 €
(19,69 €, IVA 0)
En stock
☆☆☆☆☆ (1)
Kickbike Fat MAX
Precio promocional 884,70 €
(704,94 €, IVA 0)
☆☆☆☆☆ (11)
Kickbike Cross FIX
Precio promocional 574,74 €
(457,96 €, IVA 0)
☆☆☆☆☆ (13)
Kickbike Sport G4
Precio promocional 441,90 €
(352,11 €, IVA 0)
En stock
☆☆☆☆☆ (44)
Kickbike Inner Tube for Front Wheel
En stock
☆☆☆☆☆ (1)
Maloja
Jos haluaa olla parhaiten pukeutunut pyöräilijä ja muutenkin makee, niin ei taida olla muuta vaihtoehtoa kuin pistää Malojaa ylle. Malojan tuoteasiantuntija paikalla katsomassa sinun kanssa, että mitä laitetaan päälle tällä kertaa.
»
Maloja ChouchouM. Hair Tie
Precio promocional 8,93 €
(7,12 €, IVA 0)
Precios de liquidación desde 5,90 €
En stock
☆☆☆☆☆ (1)
Maloja StalkM. Socks
Precio promocional 9,68 €
(7,71 €, IVA 0)
En stock
☆☆☆☆☆ (1)
Maloja KomparM Biodegradable Bottle 500ml
En stock
☆☆☆☆☆ (2)
Maloja SplügaM. Organic Cotton Cap
Precio promocional 29,93 €
(23,85 €, IVA 0)
En stock
Maloja Nordic Ski Clip
Precio promocional 3,68 €
(2,93 €, IVA 0)
En stock
☆☆☆☆☆ (1)
Maloja EdoloM. Organic Cotton Tee Mens
Precio promocional 40,43 €
(32,22 €, IVA 0)
En stock
Maloja MuntanitzM. Cycle Gloves
Precio promocional 26,18 €
(20,86 €, IVA 0)
En stock
☆☆☆☆☆ (2)
Maloja MargnaM. Trail Cap
Precio promocional 37,43 €
(29,82 €, IVA 0)
En stock
☆☆☆☆☆ (3)
Oakley
Tutustu Pohjoismaiden laajimpaan Oakley-valikoimaan. Erityisesti fillaristeille on paljon malleja ja fiilistele tarpeisiisi sopivia Prizm-linssejä.
Oakley Holbrook Matte Black, Prizm Black Polarized
Precio promocional 148,35 €
(118,21 €, IVA 0)
En stock
☆☆☆☆☆ (26)
Oakley Holbrook XL Polished Clear w/ Prizm Sapphire Polarized
Precio promocional 148,35 €
(118,21 €, IVA 0)
En stock
☆☆☆☆☆ (12)
Oakley Radar EV Path, Carbon w/ Prizm Rose Gold
Precio promocional 149,75 €
(119,32 €, IVA 0)
☆☆☆☆☆ (7)
Oakley Radar EV Path, Matte Black w/ Prizm Black Polarized
Precio promocional 184,73 €
(147,20 €, IVA 0)
☆☆☆☆☆ (6)
Oakley Holbrook XL Matte Black w/ Prizm Black Polarized
Precio promocional 148,35 €
(118,21 €, IVA 0)
☆☆☆☆☆ (8)
Oakley Radar EV Path, Matte Black w/ Prizm Road
Precio promocional 149,75 €
(119,32 €, IVA 0)
☆☆☆☆☆ (8)
Oakley Holbrook XL Matte Black w/ Prizm 24k Polarized
Precio promocional 148,35 €
(118,21 €, IVA 0)
En stock
☆☆☆☆☆ (5)
Oakley Radar EV Path, Polished Black w/ Prizm Black Iridium
Precio promocional 149,75 €
(119,32 €, IVA 0)
En stock
☆☆☆☆☆ (9)
ORTLIEB
Ortlieb tekee kenties maailman parhaimmat pyörälaukut ja muutoinkin innovatiivisimmat retkeilyratkaisut. Erinomainen valikoima pyörähommiin niin pendelöintiin kuin pyörällä retkeilyynkin.
POC
Pocin asiantuntija näyttää hienoa POC kypärä- ja suojainvalikoimaamme. Näillä kamoilla saa aikalailla koko kropan suojaan ja vieläpä niin, että liikkuvuus säilyy ja ulkoasu on visuaalisesti hyvännäköinen.
POC Omne Air MIPS
Precio promocional 141,19 €
(112,50 €, IVA 0)
En stock
☆☆☆☆☆ (10)
POC Joint VPD Air Knee
Precio promocional 70,60 €
(56,25 €, IVA 0)
En stock
☆☆☆☆☆ (36)
POC VPD System Torso
Precio promocional 203,94 €
(162,50 €, IVA 0)
☆☆☆☆☆ (7)
POC Fornix BC
Precio promocional 196,10 €
(156,25 €, IVA 0)
En stock
☆☆☆☆☆ (3)
POC Kortal Race MIPS
Precio promocional 211,79 €
(168,76 €, IVA 0)
En stock
☆☆☆☆☆ (1)
POC Joint VPD 2.0 Knee
Precio promocional 94,09 €
(74,97 €, IVA 0)
En stock
☆☆☆☆☆ (19)
POC Joint VPD Air Elbow
Precio promocional 62,75 €
(50,00 €, IVA 0)
En stock
☆☆☆☆☆ (14)
POC Obex BC MIPS
Precio promocional 211,79 €
(168,76 €, IVA 0)
En stock
☆☆☆☆☆ (3)
Sweet Protection
Sweet Protectionin esittelijä paikalla n. klo 10-16 kertomassa tämän maanmainion norjalaisen suojain- ja urheilubrändin kamoista.
Sweet Protection Primer MIPS Bike Helmet
Precio promocional 99,90 €
(79,60 €, IVA 0)
En stock
☆☆☆☆☆ (17)
Sweet Protection Falconer 2Vi Mips Helmet
Precio promocional 186,75 €
(148,80 €, IVA 0)
En stock
☆☆☆☆☆ (7)
Sweet Protection Outrider MIPS Helmet
Precio promocional 111,75 €
(89,04 €, IVA 0)
Precios de liquidación desde 99,90 €
En stock
☆☆☆☆☆ (12)
Sweet Protection Falconer Aero 2Vi Mips Helmet
Precio promocional 224,25 €
(178,69 €, IVA 0)
En stock
☆☆☆☆☆ (5)
Sweet Protection Trailblazer MIPS Helmet
Precio promocional 134,93 €
(107,51 €, IVA 0)
En stock
☆☆☆☆☆ (1)
Sweet Protection Tucker 2Vi Mips
Precio promocional 219,63 €
(175,00 €, IVA 0)
☆☆☆☆☆ (1)
Sweet Protection Bushwhacker 2Vi MIPS Helmet
Precio promocional 186,75 €
(148,80 €, IVA 0)
En stock
Sweet Protection Strayer 2Vi Mips Helmet
Precio promocional 227,86 €
(181,56 €, IVA 0)
En stock
Ja mikä parasta:
pyöräilypäivän kunniaksi paljon pyöräilyyn liittyviä varusteita yllämainituilta tuotemerkeiltä -10%. Ai että, kyllä kelpaa.
Kyseisten tuotemerkkien lisäksi halutaan tietty kertoa muista suosituista fillarointivarusteistamme. Ensiksikin tietysti nämä kuljetuskärryt, joita löytyy niin pienten ihmisten kuin isojen tavaroiden kuljettamiseen
Meidän valikoimaan tosi suosittuja fillarointikypäriä toimittaa POCin lisäksi myös SMITH
Smith Signal MIPS
Precio promocional 63,68 €
(50,74 €, IVA 0)
En stock
☆☆☆☆☆ (8)
Smith Convoy MIPS
Precio promocional 63,68 €
(50,74 €, IVA 0)
En stock
☆☆☆☆☆ (17)
Smith Network MIPS
Precio promocional 119,25 €
(95,02 €, IVA 0)
En stock
☆☆☆☆☆ (9)
Smith Session MIPS
Precio promocional 119,25 €
(95,02 €, IVA 0)
En stock
☆☆☆☆☆ (17)

Uudet juoksutossut mielessä?
Tule Malminkartanon portaiden tuntumaan nyt lauantaina 11.5.
Homman nimi on fiilistellä ja testailla Salomonin suosituimpia malleja, että kuinkas ne passaisi omaan tekemiseen.
Testissä mukana ovat ainakin seuraavat Salomonin mallit:
Kenkiä esittelemässä ja vinkkejä tarjoilemassa Salomonin juoksuasiantuntijat ja tietty meiltä Varuste.netistä myös asiaan vihkiytynyt tossunkuluttaja.
Olethan muuten huomannut, että Varuste.netin mainio myymälä sijaitsee ihan Malminkartanon portaiden ja Jätemäen välittömässä läheisyydessä? Jos tapahtumassa löytyi passelit popot (tai oli muuten mielessä hankkia ko. juoksukengät), niin meillä noita kaikkia myydään täällä Ruosilankujalla.
Kenkätestipäivän kunniaksi 11.5.2019 ko. mallit sattuvat sopivasti olemaan -10% paraatihintaan.
Tilaisuus ei vaadi erillistä ilmoittautumista: tule paikalle, kokeile kenkiä ja nauti ohessa hyvä ja hikinen treeni vekkulissa seurassa erinomaisella meiningillä.