Viikonloppu täynnä tapahtumia ja erikoispäiviä
Meillä on täällä Konalan suunnalla Hesassa viikonloppuna pariakin erimoista ulkoilu-urheiluun liittyvää teematapahtumaa. Mitä sitä viikonloppuun sitten mahtuu?
- Pyöräilyn teemapäivä myymälässämme lauantaina 11.5.2019 klo 10-16
- Salomon testipäivä Malminkartanon portailla lauantaina 11.5.2019 klo 10-14
- Äitienpäivä sunnuntaina 12.5.2019
Lue alta vinkit eli tipsit eli tärpit viikonlopun tapahtumiin.
Muista äitiä ja muita elämäsi merkkihenkilöitä juhlapäivänään
SUNNUNTAINA 12.5. JUHLITAAN ÄITIENPÄIVÄÄ.
Iso kiitos sille välkylle yksilölle, joka on keksinyt lahjakortit. Vaikka olisi kuinka läheinen lahjansaaja, niin monesti harmaita hiuksia aiheuttaa se, että ei tarkalleen tiedä, että mitä sen nyt piti olla. Miksei siis suosiolla anna toisen itse valita. Lahjakortin kylkeen voi vaikka askarrella jonkin oman vision siitä, minkä tyyppiseen käyttöön lahjanantaja oli lahjakortin ajatellut. Jos siis haluaa.
Lahjakortin summan voi tosiaan päättää itse vapaasti muuttamalla lahjakortin hintaa hintakentässä.
Lahjakortilla voi maksaa sekä verkkokaupassa, että myymälässä:
Lahjakortissa lukeva numero ja tunnus tarvitaan lahjakorttia käytettäessä. Lahjakortin voimassaololla ei ole takarajaa.
Jos lahjakortilla ostettaessa tilauksen summa on pienempi kuin lahjakortin summa, jäljelle jääneen osuuden voi käyttää seuraavien tilauksen yhteydessä. Ihanan reilua!
Tuo sähköinen lahjakortti on myös hyvä, sillä sen toimitusaika on hyvin lyhyt: se tulee meiliisi välittömästi.
Sportágak»Ajándékötletek»Ajándékkártyák»
Ajándékkártya
Azonnal raktáron
☆☆☆☆☆ (809)
Sportágak»Ajándékötletek»Ajándékkártyák»
Elektronikus ajándékkártya
Azonnal raktáron
☆☆☆☆☆ (517)
Äideille käsinpoimitut lahjaideat
Kaikenmaailman lahjaideat valikoimastamme

Viimeistään nyt on suurimmalla osalla mankelit kaivettu esiin, laitettu kuntoon ja mieli halajaa polkemaan milloin minnekin: töihin, maantielle, ylämäkeen, alamäkeen, metsään jne.
Pyöräilyyn saa yhdistettyä kaikenmoista turvallisuutta ja kokonasivaltaisesti kokemusta parantavaa hyödykettä, ja näihin pyöräilypäivämme keskittyykin.
Alla rennon ja vapaamuotoisen päivämme ohjelmaa:
EVOC
Hengessä mukana Evocin pyöräilykamppeet ja oheistarvikkeet
Evoc Top Tube Pack WP
Reklámár 31,38 €
(25,00 €, ÁFA 0)
Azonnal raktáron
☆☆☆☆☆ (17)
Evoc Multi Holster
Reklámár 24,68 €
(19,67 €, ÁFA 0)
Azonnal raktáron
☆☆☆☆☆ (3)
Evoc Bike Rack Cover
Reklámár 125,50 €
(100,00 €, ÁFA 0)
Azonnal raktáron
☆☆☆☆☆ (29)
Evoc Drink Bottle 0,75
Reklámár 14,18 €
(11,30 €, ÁFA 0)
Azonnal raktáron
☆☆☆☆☆ (20)
Evoc Seat Bag M, 0.7L
Reklámár 18,83 €
(15,00 €, ÁFA 0)
Azonnal raktáron
☆☆☆☆☆ (10)
Evoc Seat Bag Tour L
Reklámár 27,45 €
(21,87 €, ÁFA 0)
Azonnal raktáron
☆☆☆☆☆ (13)
Evoc Multi Frame Pack WP
Reklámár 39,23 - 46,73 €
(31,26 - 37,24 €, ÁFA 0)
Azonnal raktáron
☆☆☆☆☆ (6)
Evoc Handlebar Roll
Reklámár 27,68 €
(22,06 €, ÁFA 0)
Azonnal raktáron
☆☆☆☆☆ (3)
Kickbike
Esillä ja testissä lauantaina Kickbiket, jos potkuttelu on edes etäisesti himoittanut, niin nyt kannattaa tulla Kickbike asiantuntijan ohjeiden saattelemana käydä heittämässä pikku lenkki testikikkareilla.
Kickbike Schwalbe Marathon Racer 18 x 1.50 (40-355) (Race MAX 18)
Reklámár 24,71 €
(19,69 €, ÁFA 0)
Azonnal raktáron
☆☆☆☆☆ (1)
Kickbike Fat MAX
Reklámár 884,70 €
(704,94 €, ÁFA 0)
☆☆☆☆☆ (12)
Kickbike Cross FIX
Reklámár 574,74 €
(457,96 €, ÁFA 0)
☆☆☆☆☆ (13)
Kickbike Sport G4
Reklámár 441,90 €
(352,11 €, ÁFA 0)
☆☆☆☆☆ (44)
Kickbike City G4
Reklámár 353,35 €
(281,55 €, ÁFA 0)
☆☆☆☆☆ (14)
Kickbike Inner Tube for Front Wheel
Reklámár 6,68 €
(5,32 €, ÁFA 0)
Azonnal raktáron
☆☆☆☆☆ (1)
Maloja
Jos haluaa olla parhaiten pukeutunut pyöräilijä ja muutenkin makee, niin ei taida olla muuta vaihtoehtoa kuin pistää Malojaa ylle. Malojan tuoteasiantuntija paikalla katsomassa sinun kanssa, että mitä laitetaan päälle tällä kertaa.
Maloja ViturinU. Primaloft Pants Unisex
99,00 - 127,43 €
(78,88 - 101,54 €, ÁFA 0)
Azonnal raktáron
☆☆☆☆☆ (14)
Maloja ChouchouM. Hair Tie
5,90 - 8,93 €
(4,70 - 7,12 €, ÁFA 0)
Azonnal raktáron
☆☆☆☆☆ (1)
Maloja EsinoM. Sport Socks
Reklámár 18,68 €
(14,88 €, ÁFA 0)
Azonnal raktáron
Maloja MuntanitzM. Cycle Gloves
Reklámár 26,18 €
(20,86 €, ÁFA 0)
Azonnal raktáron
☆☆☆☆☆ (3)
Maloja MalencoM. Armwarmer
Reklámár 23,34 €
(18,60 €, ÁFA 0)
Azonnal raktáron
☆☆☆☆☆ (1)
Maloja Nordic Ski Clip
Reklámár 3,68 €
(2,93 €, ÁFA 0)
Azonnal raktáron
☆☆☆☆☆ (1)
Maloja BrisenM. Boulder Pants Mens
Reklámár 112,43 €
(89,59 €, ÁFA 0)
Azonnal raktáron
Maloja SerbotaM. Cycle Gloves
Reklámár 26,93 €
(21,46 €, ÁFA 0)
Azonnal raktáron
Oakley
Tutustu Pohjoismaiden laajimpaan Oakley-valikoimaan. Erityisesti fillaristeille on paljon malleja ja fiilistele tarpeisiisi sopivia Prizm-linssejä.
Oakley Holbrook Matte Black, Prizm Black Polarized
Reklámár -tól/-től kezdődően 139,08 €
(110,82 €, ÁFA 0)
Azonnal raktáron
☆☆☆☆☆ (29)
Oakley Radar EV Path, Carbon w/ Prizm Rose Gold
Reklámár -tól/-től kezdődően 140,39 €
(111,86 €, ÁFA 0)
Azonnal raktáron
☆☆☆☆☆ (11)
Oakley Holbrook XL Polished Clear w/ Prizm Sapphire Polarized
Reklámár -tól/-től kezdődően 139,08 €
(110,82 €, ÁFA 0)
Azonnal raktáron
☆☆☆☆☆ (13)
Oakley Radar EV Path, Matte Black w/ Prizm Black Polarized
224,90 €
(179,20 €, ÁFA 0)
☆☆☆☆☆ (10)
Oakley Radar EV Path, Matte Black w/ Prizm Road
Reklámár -tól/-től kezdődően 140,39 €
(111,86 €, ÁFA 0)
Azonnal raktáron
☆☆☆☆☆ (9)
Oakley Radar EV Path, Polished Black w/ Prizm Black Iridium
Reklámár -tól/-től kezdődően 140,39 €
(111,86 €, ÁFA 0)
Azonnal raktáron
☆☆☆☆☆ (10)
Oakley Holbrook XL Matte Black w/ Prizm Black Polarized
Reklámár -tól/-től kezdődően 139,08 €
(110,82 €, ÁFA 0)
Azonnal raktáron
☆☆☆☆☆ (8)
Oakley Holbrook XL Matte Black w/ Prizm 24k Polarized
Reklámár -tól/-től kezdődően 139,08 €
(110,82 €, ÁFA 0)
Azonnal raktáron
☆☆☆☆☆ (6)
ORTLIEB
Ortlieb tekee kenties maailman parhaimmat pyörälaukut ja muutoinkin innovatiivisimmat retkeilyratkaisut. Erinomainen valikoima pyörähommiin niin pendelöintiin kuin pyörällä retkeilyynkin.
Ortlieb Seat-Pack 16.5L
133,90 €
(106,69 €, ÁFA 0)
Azonnal raktáron
☆☆☆☆☆ (97)
Ortlieb Back-Roller Classic
125,90 €
(100,32 €, ÁFA 0)
Azonnal raktáron
☆☆☆☆☆ (262)
Ortlieb Gravel-Pack
129,90 €
(103,51 €, ÁFA 0)
Azonnal raktáron
☆☆☆☆☆ (52)
Ortlieb Vario QL2.1 26L
179,00 €
(142,63 €, ÁFA 0)
Azonnal raktáron
☆☆☆☆☆ (114)
Ortlieb Handlebar-Pack 15L
Azonnal raktáron
☆☆☆☆☆ (39)
Ortlieb Frame-Pack Toptube 4 L
Azonnal raktáron
☆☆☆☆☆ (27)
Ortlieb Handlebar-Pack S, 9L
Azonnal raktáron
☆☆☆☆☆ (36)
Ortlieb Fork-Pack Plus
Azonnal raktáron
☆☆☆☆☆ (30)
POC
Pocin asiantuntija näyttää hienoa POC kypärä- ja suojainvalikoimaamme. Näillä kamoilla saa aikalailla koko kropan suojaan ja vieläpä niin, että liikkuvuus säilyy ja ulkoasu on visuaalisesti hyvännäköinen.
POC Omne Air MIPS
Reklámár 141,19 €
(112,50 €, ÁFA 0)
Azonnal raktáron
☆☆☆☆☆ (13)
POC VPD System Torso
Reklámár 203,94 €
(162,50 €, ÁFA 0)
Azonnal raktáron
☆☆☆☆☆ (9)
POC Joint VPD Air Knee
Reklámár 70,60 €
(56,25 €, ÁFA 0)
Azonnal raktáron
☆☆☆☆☆ (38)
POC Kortal Race MIPS
Reklámár 211,79 €
(168,76 €, ÁFA 0)
Azonnal raktáron
☆☆☆☆☆ (1)
POC Fornix BC
Reklámár 196,10 €
(156,25 €, ÁFA 0)
Azonnal raktáron
☆☆☆☆☆ (3)
POC Joint VPD 2.0 Knee
Reklámár 94,09 €
(74,97 €, ÁFA 0)
Azonnal raktáron
☆☆☆☆☆ (20)
POC Spine VPD Air Vest
Reklámár 117,66 €
(93,75 €, ÁFA 0)
Azonnal raktáron
☆☆☆☆☆ (3)
POC Obex BC MIPS
Reklámár 211,79 €
(168,76 €, ÁFA 0)
Azonnal raktáron
☆☆☆☆☆ (3)
Sweet Protection
Sweet Protectionin esittelijä paikalla n. klo 10-16 kertomassa tämän maanmainion norjalaisen suojain- ja urheilubrändin kamoista.
Sweet Protection Primer MIPS Bike Helmet
Reklámár 99,90 €
(79,60 €, ÁFA 0)
Azonnal raktáron
☆☆☆☆☆ (17)
Sweet Protection Falconer 2Vi Mips Helmet
Reklámár 186,75 €
(148,80 €, ÁFA 0)
Azonnal raktáron
☆☆☆☆☆ (10)
Sweet Protection Outrider MIPS Helmet
99,90 - 111,75 €
(79,60 - 89,04 €, ÁFA 0)
Azonnal raktáron
☆☆☆☆☆ (12)
Sweet Protection Falconer Aero 2Vi Mips Helmet
Reklámár 224,25 €
(178,69 €, ÁFA 0)
Azonnal raktáron
☆☆☆☆☆ (9)
Sweet Protection Trailblazer MIPS Helmet
Reklámár 134,93 €
(107,51 €, ÁFA 0)
Azonnal raktáron
☆☆☆☆☆ (3)
Sweet Protection Tucker 2Vi Mips
Reklámár 219,63 €
(175,00 €, ÁFA 0)
Azonnal raktáron
☆☆☆☆☆ (1)
Sweet Protection Bushwhacker 2Vi MIPS Helmet
Reklámár 186,75 €
(148,80 €, ÁFA 0)
Azonnal raktáron
☆☆☆☆☆ (1)
Sweet Protection Strayer 2Vi Mips Helmet
Reklámár 227,86 €
(181,56 €, ÁFA 0)
Azonnal raktáron
Ja mikä parasta:
pyöräilypäivän kunniaksi paljon pyöräilyyn liittyviä varusteita yllämainituilta tuotemerkeiltä -10%. Ai että, kyllä kelpaa.
Kyseisten tuotemerkkien lisäksi halutaan tietty kertoa muista suosituista fillarointivarusteistamme. Ensiksikin tietysti nämä kuljetuskärryt, joita löytyy niin pienten ihmisten kuin isojen tavaroiden kuljettamiseen
Meidän valikoimaan tosi suosittuja fillarointikypäriä toimittaa POCin lisäksi myös SMITH
Smith Transit MIPS
Reklámár 62,75 €
(50,00 €, ÁFA 0)
Azonnal raktáron
☆☆☆☆☆ (3)
Smith Signal MIPS
Reklámár 63,68 €
(50,74 €, ÁFA 0)
Azonnal raktáron
☆☆☆☆☆ (11)
Smith Convoy MIPS
Reklámár 56,48 €
(45,00 €, ÁFA 0)
Azonnal raktáron
☆☆☆☆☆ (18)
Smith Engage 2 MIPS
Reklámár 97,43 €
(77,63 €, ÁFA 0)
Azonnal raktáron
☆☆☆☆☆ (11)

Uudet juoksutossut mielessä?
Tule Malminkartanon portaiden tuntumaan nyt lauantaina 11.5.
Homman nimi on fiilistellä ja testailla Salomonin suosituimpia malleja, että kuinkas ne passaisi omaan tekemiseen.
Testissä mukana ovat ainakin seuraavat Salomonin mallit:
Kenkiä esittelemässä ja vinkkejä tarjoilemassa Salomonin juoksuasiantuntijat ja tietty meiltä Varuste.netistä myös asiaan vihkiytynyt tossunkuluttaja.
Olethan muuten huomannut, että Varuste.netin mainio myymälä sijaitsee ihan Malminkartanon portaiden ja Jätemäen välittömässä läheisyydessä? Jos tapahtumassa löytyi passelit popot (tai oli muuten mielessä hankkia ko. juoksukengät), niin meillä noita kaikkia myydään täällä Ruosilankujalla.
Kenkätestipäivän kunniaksi 11.5.2019 ko. mallit sattuvat sopivasti olemaan -10% paraatihintaan.
Tilaisuus ei vaadi erillistä ilmoittautumista: tule paikalle, kokeile kenkiä ja nauti ohessa hyvä ja hikinen treeni vekkulissa seurassa erinomaisella meiningillä.