Iso satsi uimavarusteita tarjouksessa 18.8.2019 asti
Kesä kulkee vaihtelevin lämpötiloin, mutta kulkeepahan kumminkin.
Lomakaudet alkaa pikkuhiljaa taittumaan arjeksi, ja useat kesällä kiinni olleet uimahallit alkavat avautua jälleen.
Muttamutta. Ihanaa vaihtelua arkeen ja uintiharrastukseen ehdottomasti tuo avovesiuinti. Tässä tuhansien järvien maassa, jossa meren rantaa on vähintääkin riittävästi takaa sen, että kyllä uimaan pääsee jos vaan uskaltaa.
Kloorinkäry, kaakelipinnat sekä jalkasienen liukastamat suihkutilat eivät tee enää niin suurta vaikutusta reippaaseen kuntouimariin, kun on saanut kokea hyvän uintilenkin lähijärvessä tai lähimmällä merenrantabiitsillä auringon säteiden leikitellessä veden pinnalla.
Luonnonvesissä uiminen on todellakin sen verran elämyksellistä ja mukavaa touhua, että kunhan makuun pääsee (ellei ole jo päässyt tässä kevään/ kesän mittaan), niin uintikautta tekisi mieli venyttää vieläkin pidemmälle. Uimahalleihin tietty ihan kiva siirtyä, kun ulkona alkaa olla töiden jälkeen liian pimeää ja vesi rupeaa jähmettymään kohti kiinteämpää muotoa.
Uimavedet ovat monessa paikkaa kohtalaisen puhtaat sinilevän kannalta, paikoittain sitä ilmenee sitten enemmänkin. Myöhemmin tässä viestissä esitellään muuten
sinilevän testauspaketti. Kannattaa tutustua.
Uimakautta on vielä paljon jäljellä, ja aika hyvin noita uintivermeitä on vielä saatavilla: Uintimärkkäreitä, uikkareita ja uimavermeitä on nyt 18.8.2019 loppuun saakka tarjolla vähintään 10% alennuksella. Osa, kuten alla olevista tuotteista ilmenee, ovat vielä huomattavasti paremmallakin diilillä.
Vedet ovat toki nyt lämpimimmillään, mutta puku on ihan paikallaan, jos vedessä vietetään pidempi aika. Untimärkkärillä pidentää myös avovesiuintikauttaan merkittävästi loppuvuotta kohden (ja pääsee aloittamaan uintikauden aijoissa keväällä sitten taas.)
Asiaan.
Orcan märkkärit on tässä tarjouskimarassa mukana, ja alla on erilaisia vaihtoehtoa:
• Orca S6 on erinomaisen hintalaatusuhteen omaava uintimärkkäri uintiharrastajalle ja kelpaa mainiosti kehittyneemmällekin triathlonistille harjoitteluun ja kisoihin.
• Orca S7 on S6:sen paranneltu malli. Puku parantaa uintiasentoa ja on kuitenkin erittäin joustava, joten puku ei haittaa käsien liikkeitä. Puvun laadukas SCS-pinnoitettu neopreeni vähentää kitkaa ja auttaa nopeuttamaan vauhtia. Vahva vaihtoehto Enduro 3.8:lle
• Orca Open Water on perustason märkkäri nimenomaan uintihommiin. Menee myös triathlonkisoissa, varsinkin lyhyemmillä matkoilla. Puku tarjoaa oranssien hihojen ansiosta erinomaista näkyvyyttä ja pitää sinut turvassa avovesitreeneissä.
• Orca 3.8 Enduro on Orcan malliston The Kisapuku. Enduro on tosiaan nopea ja virtaviivainen, optimaalisesti kelluttava mutta silti joustava kisamärkkäri.
Niille, joille pelkkä uinti ei riitä.
Swimrun on vallattoman hauska urheilumuoto, jossa uintiosuudet ja juoksupätkät vaihtelevat. Idea on siinä, että siinä välissä ei paljoa vaatteita vaihdeta, vaan koko show hoidetaan märkkäri päällä.
Swimrun -puvuissa juoksu on otettu myös huomioon, ja toisaalta lajin luonne siten, että reisiin tarjotaan vähän extrakelluttavuutta. Puvuissa kaikki saumaukset on tehty huolella, jotta ne hiertäisivät mahdollisimman vähän juostessa.
Sportágak»Búvárkodás»Vízálló ruhák»Úszó búvárruhák»Férfi»
Orca Vitalis TRN Mens
Reklámár 209,25 €
(166,73 €, ÁFA 0)
Azonnal raktáron
Sportágak»Búvárkodás»Vízálló ruhák»Úszó búvárruhák»Női»
Orca Vitalis TRN Womens
Reklámár 209,25 €
(166,73 €, ÁFA 0)
Azonnal raktáron
Sportágak»Búvárkodás»Vízálló ruhák»Úszó búvárruhák»Férfi»
Zoggs Explorer Pro FS Mens
Reklámár 205,59 €
(163,82 €, ÁFA 0)
☆☆☆☆☆ (3)
Azonnal raktáron
Sportágak»Búvárkodás»Vízálló ruhák»Úszó búvárruhák»Férfi»
Orca Vitalis Hi Vis Mens
Reklámár 216,75 €
(172,71 €, ÁFA 0)
Azonnal raktáron
Sportágak»Búvárkodás»Vízálló ruhák»Úszó búvárruhák»Férfi»
Orca Athlex Float V2 Mens
289,90 €
(231,00 €, ÁFA 0)
Azonnal raktáron
Sportágak»Búvárkodás»Vízálló ruhák»Úszó búvárruhák»Női»
Orca Vitalis Hi Vis Womens
Reklámár 216,75 €
(172,71 €, ÁFA 0)
Azonnal raktáron
Sportágak»Búvárkodás»Vízálló ruhák»Úszó búvárruhák»Férfi»
Orca Vitalis Shorty Mens
Reklámár 149,25 €
(118,92 €, ÁFA 0)
Azonnal raktáron
Sportágak»Búvárkodás»Vízálló ruhák»Úszó búvárruhák»Férfi»
Head SR The Aero Flex Race Fullsuit Mens
Reklámár 421,30 €
(335,70 €, ÁFA 0)
Kiárusítási ár -tól kezdődően 349,00 €
Azonnal raktáron
Sportágak»Búvárkodás»Vízálló ruhák»Úszó búvárruhák»Női»
Orca Athlex Float V2 Womens
289,90 €
(231,00 €, ÁFA 0)
Azonnal raktáron
Sportágak»Búvárkodás»Vízálló ruhák»Úszó búvárruhák»Férfi»
Orca Vanir Flex Mens
Reklámár 261,75 €
(208,57 €, ÁFA 0)
Azonnal raktáron
Sportágak»Búvárkodás»Vízálló ruhák»Úszó búvárruhák»Férfi»
Zoggs Hypex Tour FS Mens
Reklámár 329,44 €
(262,50 €, ÁFA 0)
Azonnal raktáron
Sportágak»Búvárkodás»Vízálló ruhák»Úszó búvárruhák»Női»
Orca Athlex Flow Womens
Reklámár 449,25 €
(357,97 €, ÁFA 0)
Azonnal raktáron
Uintiapuväline, kelluke ja kuivapussi uimareille ja triathlonisteille.
Kelluke tukee painoasi. Se on yksinkertainen, tehokas ja turvallinen. Kirkkaiden värivaihtoehtojen ansiosta uimari näkyy paremmin vesillä. Pussiin saa mukaan esimerkiksi avaimet tai lompakon. Helposti puhaltamalla täytettävä.
Suosittelemme kuitenkin säilyttämään arvotavarat niihin erikseen tarkoitetuissa vedenkestävissä pusseissa.
Kelluke tulee hihnalla kiinni lantioon ja kulkee näppärästi mukana. Saatavilla on PVC-muovista ja TPU-kankaasta valmistettuja poijuja.
Sportágak»Úszás»Jelzőbóják nyílt vízi úszáshoz»
360swim SaferSwimmer Safety Buoy (TPU)
Reklámár 45,10 €
(35,94 €, ÁFA 0)
☆☆☆☆☆ (52)
Azonnal raktáron
Sportágak»Úszás»Jelzőbóják nyílt vízi úszáshoz»
Zoggs Hi Viz Swim Buoy
Reklámár 33,65 €
(26,81 €, ÁFA 0)
☆☆☆☆☆ (15)
Azonnal raktáron
Sportágak»Úszás»Jelzőbóják nyílt vízi úszáshoz»
360swim SaferSwimmer Safety Buoy Medium
Reklámár 40,40 €
(32,19 €, ÁFA 0)
☆☆☆☆☆ (38)
Azonnal raktáron
Sportágak»Úszás»Jelzőbóják nyílt vízi úszáshoz»
Orca Safety Buoy Pocket Swimming accessory
Reklámár 50,18 €
(39,98 €, ÁFA 0)
☆☆☆☆☆ (9)
Azonnal raktáron
Sportágak»Úszás»Jelzőbóják nyílt vízi úszáshoz»
360swim Grab Bag Donut Buoy
Reklámár 31,38 €
(25,00 €, ÁFA 0)
☆☆☆☆☆ (15)
Azonnal raktáron
Sportágak»Úszás»Jelzőbóják nyílt vízi úszáshoz»
Above Below RuckRaft
Reklámár 178,15 €
(141,95 €, ÁFA 0)
☆☆☆☆☆ (3)
Jos meinaa lähteä tuonne järville ja merten laineille ihan tosissaan uimaan, niin uimalasit on ihan must. Avovesilasit poikkeaa tavallisista hallilaseista siten, että niissä on mm. laajempi näkökenttä ja kokonsa puolesta ovat hieman isommat. Näillä voi siis aivan hyvin uida tietenkin myös hallissa.
Nämä ovat suosituimmat mallimme, emmekä yhtään ihmettele miksi.
Sportágak»Úszás»Úszószemüvegek»Úszószemüvegek nyíltvizi úszáshoz»
Orca Killa 180º Swimming Goggles
Reklámár 27,68 €
(22,06 €, ÁFA 0)
☆☆☆☆☆ (51)
Azonnal raktáron
Sportágak»Úszás»Úszószemüvegek»Úszószemüvegek nyíltvizi úszáshoz»
Arena Cobra TRI Swipe Mirror
Reklámár 57,68 €
(45,96 €, ÁFA 0)
☆☆☆☆☆ (5)
Azonnal raktáron
Sportágak»Úszás»Úszószemüvegek»Úszószemüvegek nyíltvizi úszáshoz»
Seacsub Diablo
Reklámár 22,43 €
(17,87 €, ÁFA 0)
☆☆☆☆☆ (14)
Azonnal raktáron
Sportágak»Úszás»Úszószemüvegek»Úszószemüvegek nyíltvizi úszáshoz»
Cressi Skylight Goggles
36,90 - 41,90 €
(29,40 - 33,39 €, ÁFA 0)
☆☆☆☆☆ (14)
Azonnal raktáron
Sportágak»Úszás»Úszószemüvegek»Úszószemüvegek nyíltvizi úszáshoz»
Aquasphere Kayenne Pro
Reklámár 26,41 - 37,66 €
(21,04 - 30,01 €, ÁFA 0)
☆☆☆☆☆ (3)
Azonnal raktáron
Sportágak»Úszás»Úszószemüvegek»Úszószemüvegek nyíltvizi úszáshoz»
Aquasphere Vista Active
Reklámár 29,93 €
(23,85 €, ÁFA 0)
☆☆☆☆☆ (7)
Azonnal raktáron
Huppu on aivan asiallinen lisä avovesiuintivarustukseen. Sen lisäksi, että päätä ei palele (joka on oikeasti ongelma erityisesti viileällä ilmalla), niin hiukset pysyvät järjestyksessä ja näissä avovesimyssyissä on käytetty vielä kirkasta väritystä, joten veneilijät ja muut vesilläliikkujat voivat havaita uimarin parhaiten.
Sportágak»Úszás»Úszósapkák»
Orca High Visibility Neoprene Swim Cap
Reklámár 33,68 €
(26,84 €, ÁFA 0)
☆☆☆☆☆ (16)
Azonnal raktáron
Sportágak»Úszás»Úszósapkák»
Speedo Long Hair Cap uimalakki
Reklámár 9,68 €
(7,71 €, ÁFA 0)
☆☆☆☆☆ (9)
Azonnal raktáron
Sportágak»Úszás»Úszósapkák»
Orca Swim Hat
Reklámár 29,18 €
(23,25 €, ÁFA 0)
☆☆☆☆☆ (18)
Azonnal raktáron
Sportágak»Úszás»Úszósapkák»
Head Neo Cap 3
Reklámár 28,24 €
(22,50 €, ÁFA 0)
☆☆☆☆☆ (19)
Azonnal raktáron
Sportágak»Úszás»Úszósapkák»
Orca Silicone Swim cap
Reklámár 10,43 €
(8,31 €, ÁFA 0)
☆☆☆☆☆ (17)
Azonnal raktáron
Sportágak»Úszás»Úszósapkák»
Orca Thermal Neoprene Swim Cap
Reklámár 44,18 €
(35,20 €, ÁFA 0)
☆☆☆☆☆ (9)
Azonnal raktáron
Kaikenmaailman uintiharjoitteluvälineitä. Löytyy kickboardia, lättäriä, pullaria, ryhdinkorjaajia, etusnorkkeleita, hidastimia, tahdittajia, kierroslaskureita ja voi juku, että kaikenlaista muutakin.
Tässä pari suosituinta, swimruniin erityisesti suunniteltu pullari (juoksun aikana kuljettamista helpottavilla remmeillä) Headin peruspullari ja potkutekniikan harjoitteluun houkuttelevaa kickboardia.
Sportágak»Úszás»Pull buoys és kickboards»
BornToSwim Kickboard
Reklámár 20,18 €
(16,08 €, ÁFA 0)
☆☆☆☆☆ (4)
Azonnal raktáron
Sportágak»Úszás»Pull buoys és kickboards»
Arena Pull Kick
Reklámár 28,43 €
(22,65 €, ÁFA 0)
☆☆☆☆☆ (2)
Azonnal raktáron
Sportágak»Úszás»Pull buoys és kickboards»
Orca Swim Board
Reklámár 15,63 €
(12,45 €, ÁFA 0)
☆☆☆☆☆ (1)
Sportágak»Úszás»Pull buoys és kickboards»
Aquasphere Kickboard
Reklámár 20,93 €
(16,68 €, ÁFA 0)
☆☆☆☆☆ (3)
Azonnal raktáron
Sportágak»Úszás»Pull buoys és kickboards»
Zoggs Pull Buoy
Reklámár 20,93 €
(16,68 €, ÁFA 0)
Azonnal raktáron
Sportágak»Úszás»Pull buoys és kickboards»
Aquasphere Pull Buoy
Reklámár 16,43 €
(13,09 €, ÁFA 0)
☆☆☆☆☆ (5)
Azonnal raktáron
Uintiräpylällä saat kovemman jalkatreenin tai hauskaa ja vauhdikasta vaihtelua normiuintiin. Valitse istuva ja napakka koko: liian iso lompsuu uidessa ärsyttävästi ja sitä koettaa pidellä varpailla kiinni krampin uhalla. Sama kramppailu tietty toistuu, jos räpylä on liian pieni.
Aika hyvin näissä täsmää se, että valitset ihan oman jalan koon mukaisen rällän. Jos menee kokojen väliin, niin ennemmin kuitenkin kokeilee napsun pienempään päin.
Sportágak»Búvárkodás»Uszonyok»Úszóuszonyok»
Cressi Agua Short
☆☆☆☆☆ (14)
Azonnal raktáron
Sportágak»Búvárkodás»Uszonyok»Úszóuszonyok»
Seacsub Team
Reklámár 23,93 €
(19,07 €, ÁFA 0)
☆☆☆☆☆ (25)
Azonnal raktáron
Sportágak»Búvárkodás»Uszonyok»Úszóuszonyok»
Speedo Biofuse Fitness Fin
Reklámár 51,68 €
(41,18 €, ÁFA 0)
☆☆☆☆☆ (6)
Azonnal raktáron
Sportágak»Búvárkodás»Uszonyok»Úszóuszonyok»
Seacsub Atom
Reklámár 31,73 €
(25,28 €, ÁFA 0)
☆☆☆☆☆ (22)
Azonnal raktáron
Sportágak»Búvárkodás»Uszonyok»Úszóuszonyok»
Zoggs Swim Fin Energy
Reklámár 21,89 €
(17,44 €, ÁFA 0)
☆☆☆☆☆ (3)
Azonnal raktáron
Arenan Elite -lättäri on helppo ja hyvä lättäri kaikkiin uintityyleihin. Tällä harjoittelu on turvallista ja se ei kuormita liikaa olkapäitäkään. Pienen koonsa ansioista passaa myös nuoremmalle väelle ekaksi lättäriksi.
Speedon ja Headin uintihanskat muuttavat sinut kertaheitolla sammakkoeläimeksi, joka kauhoo menemään vähän tehokkaammalla tahdilla. Sopii myös oivaksi vastukseksi treenitehoa lisäämään vesijuoksuun ja hydrobiciin.
Sportágak»Úszás»Kesztyűk»
Speedo Aqua Glove
Reklámár 17,18 €
(13,69 €, ÁFA 0)
☆☆☆☆☆ (21)
Azonnal raktáron
Sportágak»Úszás»Kesztyűk»
Finis Agility Paddles
Reklámár 28,86 €
(23,00 €, ÁFA 0)
☆☆☆☆☆ (12)
Azonnal raktáron
Sportágak»Úszás»Kesztyűk»
Seacsub Hand Paddle
Reklámár 8,93 €
(7,12 €, ÁFA 0)
☆☆☆☆☆ (11)
Azonnal raktáron
Sportágak»Úszás»Kesztyűk»
Seacsub Hand Paddle Pro
Reklámár 11,18 €
(8,91 €, ÁFA 0)
☆☆☆☆☆ (8)
Azonnal raktáron
Sportágak»Úszás»Kesztyűk»
Arena Vortex evolution hand paddle
Reklámár 19,43 €
(15,48 €, ÁFA 0)
☆☆☆☆☆ (9)
Azonnal raktáron
Sportágak»Úszás»Kesztyűk»
Zoggs Matrix Hand Paddles
Reklámár 16,43 €
(13,09 €, ÁFA 0)
Azonnal raktáron
Sportágak»Úszás»Kesztyűk»
Orca Flat Paddle Training Accessory
Reklámár 20,18 €
(16,08 €, ÁFA 0)
☆☆☆☆☆ (2)
Azonnal raktáron
Sportágak»Úszás»Kesztyűk»
Orca Flexi Fit Paddles
Reklámár 20,18 €
(16,08 €, ÁFA 0)
☆☆☆☆☆ (6)
Azonnal raktáron
Sportágak»Úszás»Kesztyűk»
Aquasphere Swim Gloves
Reklámár 14,18 €
(11,30 €, ÁFA 0)
☆☆☆☆☆ (2)
Azonnal raktáron
Sportágak»Úszás»Kesztyűk»
Speedo Finger Paddle
Reklámár 14,18 €
(11,30 €, ÁFA 0)
☆☆☆☆☆ (3)
Azonnal raktáron
Sportágak»Úszás»Kesztyűk»
Speedo Tech Paddle
☆☆☆☆☆ (2)
Azonnal raktáron
Sportágak»Úszás»Kesztyűk»
Speedo I.M. Tech Paddle
Azonnal raktáron
Vihdoinkin pikatesti sinilevien tuottamien myrkkyjen havaitsemiseksi.
BlueGreenTest® Sinilevätesti on tarkoitettu ilmoittamaan onko esimerkiksi uimavedessä tai löylyvedessä myrkyllistä sinilevää.
Pakkauslaatikossa on kolme testipakkauspussia sekä kolmet kertakäyttökäsineet. Jokainen pussi sisältää näytteenottopurkin, pipetin ja testikasetin. Lisäksi tarvitset puhtaan ämpärin tai vastaavan ison astian testattavalle vedelle.
Pikatestin käyttäminen on helppoa:
1) Täytä näytteenottopurkki testattavalla vedellä, jolloin kemiallinen reaktio kuumentaa purkin.
2) Odota kymmenen minuuttia, jonka jälkeen ota pipetillä vettä purkista ja laita sitä testikasetin reikään.
Testitulos on luettavissa viiden minuutin jälkeen, jolloin testikasettiin ilmestyy 1 tai 2 viivaa.
> 1 viiva C:n kohdalla = vedessä ei ole myrkkyä,
> 2 viivaa = vedessä on myrkkyä.
Tarkemmat ohjeet löydät pakkauksesta.
Eikä tässä vielä kaikki. Kannattaa selata meidän uimapukuvalikoimaa, sillä ne ovat aikalailla kaikki vähintään -10% 18.8.2019 saakka:
Nyt kaikki nauttimaan raikkaista luonnonvesistä.
Kun kokeilette kerran, niin tulette jäämään koukkuun, sanokaa meidän sanoneen. Hyviä ja turvallisia uintitreenejä.