Alla esimerkkilistausta, josta voi helposti tsekkailla että mitä kaikkea voi / kannattaa ottaa retkelle mukaan. Varusteiden määrä riippuu kovasti, että minkä pituista retkeä ollaan suunnittelemassa ja millaisiin olosuhteisiin, mutta laatimamme lista on sen verran kattava, että voit arvioida onko retkelläsi käyttöä mille osalle näistä.Klikkaa kunkin varusteen kohdalta saadaksesi hyödyllistä lisätietoa joka tukee varusteiden valintaa erilaisiin olosuhteisiin ja -reissuihin. Katso myös muita inspiraationlähteitämme: A short guide to ultralight backpacking The possibilities of packrafting Tips for winter hikers Outdoor tips for autumn
Vaatteet
Kengät
Kengän valinta perustuu vuodenaikaan, odotettavissa olevaan säähän ja kuljettavaan maastoon. Tunturirakassa tarvitset järeämpää jalkinetta kuin Nuuksion ulkoilupolulla päiväretken aikana. Valikoimassa on laajasti erilaisia vaelluskenkiä ja toisaalta kevyempiä trekkaus- ja lähestymiskenkiä.
Hoe kies je de juiste wandelschoen Video: How to care for your hiking boots
Talvella lämpimät talviulkoilu- tai retkeilykengät (tukevat, jos mukana on retkisukset /liukulumikengät / lumikengät niin valkkaa sellaiset kengät, joita voi käyttää myös ko. varusteiden kanssa. Monissa suksissa ja lumikengissä on EA -siteet, joten mikä tahansa kenkä sopii siihen, kunhan se on tukeva ja mukava). Istuvat vaelluskumisaappaat vaikka vuorella on oikein hyvä vaihtoehto, varsinkin kun puhutaan eteläisemmän Suomen märkälumisista talvista.
Sporten» Buitenactiviteiten» Schoenen» Rubberlaarzen» Winterlaarzen»
Nokian jalkineet
Naali
Promotieprijs 160,01 €(127,50 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (318)
Sporten» Buitenactiviteiten» Schoenen» Rubberlaarzen» Winterlaarzen»
MuckBoot
Arctic Sport
Promotieprijs 124,01 €(98,81 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (152)
Sporten» Buitenactiviteiten» Schoenen» Trekkingschoenen» Met membraan» Heren»
Meindl
Guffert GTX
279,90 - 294,90 €(223,03 - 234,98 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (156)
Sporten» Buitenactiviteiten» Schoenen» Trekkingschoenen» Met membraan» Heren»
Meindl
Island MFS Active GTX
Promotieprijs 293,68 - 308,68 €(234,01 - 245,96 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (280)
Kannattaa hommata mukaan myös leirikengät , eli vaihdat leiritilanteessa sopivammat kengät jalkaan ja laitat paikallaolon ajaksi vaelluksella käyttämäsi kengät tuulettumaan tai kuivumaan. Älä missään tapauksessa väheksy kuivien sukkien merkitystä, eli varaa mukaan riittävä määrä hyvin istuvia, laadukkaita sukkia ja pidä huoli, että sinulla on aina yksi kuiva sukkapari reservissä.
Sporten» Buitenactiviteiten» Schoenen» Camping pantoffels»
Rab
Cirrus Hut Slipper
31,90 - 37,59 €(25,42 - 29,95 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (51)
Sporten» Buitenactiviteiten» Schoenen» Camping pantoffels»
Rab
Cirrus Hut Boot
Promotieprijs 48,68 €(38,79 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (24)
Sporten» Buitenactiviteiten» Schoenen» Camping pantoffels»
Exped
Camp Slipper
Promotieprijs 39,41 €(31,40 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (28)
Sporten» Buitenactiviteiten» Schoenen» Camping pantoffels»
Exped
Camp Booty
Promotieprijs 50,18 €(39,98 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (45)
Sukat
Sukkia ei suinkaan pidä väheksyä vähäpätöisinä vaatekappaleina. Huonosti istuva sukka parhaimmassa tapauksessa pilaa koko retken. Paljon puhutaan kerrospukeutumisesta ja se on jalkojenkin pukemisessa aivan varteenotettava vaihtoehto. Alussukka on ohut ja hengittävä, lämpimällä kelillä sellaisenaan käytettävä ja kylmemmällä kelillä paksun sukan alle puettava.
Vaellussukat on suunniteltu toimimaan funktionaalisena kokonaisuutena, jossa sukan eri osat on suunniteltu toimittamaan omaa tehtäväänsä kosteudensiirrossa tai askeleen vaimentamisessa.
Sporten» Buitenactiviteiten» Kleding» Sokken» Wandelsokken»
Darn Tough
Hiker Micro Crew Midweight Hiking Sock Mens
Promotieprijs 25,43 €(20,26 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (120)
Sporten» Buitenactiviteiten» Kleding» Sokken» Wandelsokken»
Darn Tough
Light Hiker Micro Crew Mens
Promotieprijs 24,68 €(19,67 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (67)
Sporten» Buitenactiviteiten» Kleding» Sokken» Wandelsokken»
Bridgedale
Hike Midweight Merino Performance Boot
Promotieprijs 24,10 €(19,20 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (82)
Sporten» Buitenactiviteiten» Kleding» Sokken» Wandelsokken»
Falke
TK 2 Wool
Promotieprijs 24,74 €(19,71 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (130)
Ihan hauska idis on kokeilla myös esimerkiksi merinovillaista kompressiosukkaa vaellussukkana, jos kokee, että helppo jalkojen rasittuminen on ongelma tai että edessä on useampana peräkkäisenä päivänä raskaita taipalia; näillä saattaa hyvinkin voida edesauttaa omaa palautumista rankan vaelluspäivän jälkeen.
Sporten» Buitenactiviteiten» Kleding» Sokken» Compressiesokken»
Sidas
Endurance Racing Knee Compression Socks
Promotieprijs 22,43 €(17,87 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (15)
Sporten» Buitenactiviteiten» Kleding» Sokken» Compressiesokken»
Asics
Performance Run Compression Sock
Promotieprijs 31,43 €(25,04 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (1)
Sporten» Buitenactiviteiten» Kleding» Sokken» Compressiesokken»
Falke
RU Compression Energy Mens
Promotieprijs 41,23 €(32,85 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (1)
Kuorikerros
Tuulen- ja/tai vedenpitävä hupullinen takki ja -housut on hyvä olla olemassa kaikilla retkeilijöillä.
Kerrospukeutuminen tuo reissugarderobiin monipuolisuutta, sillä voit hyvin ketterästi erilaisia vaateparsia yhdistelemällä saada aiakaan monenlaiseen säähän ja liikkumistapaan soveltuvaa asukokonaisuutta. Kuorivaatteiden ei kannata tässä tapauksessa olla kovinkaan paksuja tai turhan vuorellisia, sillä kesäaikaan pelkkä (merinovilla)T-paita yhdistettynä ohuehkoon kuoritakkiin on ihan oivallinen sadepäivän asu tai suoja navakkaa tuulta vastaan. Vastaavasti kuorivaatteet voidaan pukea villapaidan tai kevytuntuvatakin tms. päälle kylmällä kelillä. Ota tämä huomioon valitessasi kuorivaatteitesi kokoa - kannattaa sovittaa takkia ja housuja sekä T-paidan, että paksun aluskerran päälle, niin näet, miten vaate istuu erilaisten yhdistelmien kanssa.
Sporten» Buitenactiviteiten» Kleding» Jassen» Shelljassen» Heren»
Patagonia
Torrentshell 3L Jacket Mens
Promotieprijs 179,91 €(143,35 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (63)
Sporten» Buitenactiviteiten» Kleding» Jassen» Shelljassen» Heren»
Fjällräven
Keb Eco-Shell Jacket
Promotieprijs 389,90 €(310,68 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (181)
Sporten» Buitenactiviteiten» Kleding» Jassen» Shelljassen» Dames»
Patagonia
Torrentshell 3L Jacket Womens
Promotieprijs 179,91 €(143,35 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (21)
Sporten» Buitenactiviteiten» Kleding» Jassen» Shelljassen» Heren»
Arc'teryx
Beta SL Jacket Mens
Promotieprijs 374,90 €(298,73 €, btw 0)
Direct beschikbaar
Miksi myynnissä edes sitten on paksumpia/ vuorellisia takkeja ja housuja?
Joskus voi olla mielekästä, että erilaisiin käyttötarkoituksiin on erilaisia kuorikerroksia. Esim. skimbatouhuihin paksumpi takki voi olla hyvä idea, oikeastaan kaikkeen viileässä tehtävään touhuun, jossa nyt ei ihan hiki valtoimenaan valu ja syke ei ole aivan tapissa. Kaupunkikäyttöön ja rentouttaviin metsäretkiinkin, miksei. Paksumpi kuorikerros on ehdottoman kätsy, jos liikunnan aikana ei tule tarvetta muuttaa pukeutumisen paksuutta minimaalisesta maksimaaliseen vaan suojautuminen säätä vastaan on osimoilleen vakio koko käyttökerran aikana.
Kuoritakkirakenteet
Alusvaatteet Lue lisää...
Alusvaatteet
• Pikkukalsarit (ainakin yhdet per päivä. Ota reissun kokonaisuuden kannalta pari ylimääräistä, jos nyt sattuu käymään jotain. Likaiset kalsarit hiertää pahasti mieltä ja ihoa vaeltaessa.)
• Pitkät kalsarit, kalsaripaita. Näissäkin voi miettiä ottaako vaihtokappaleet mukaan.
• Toppi/ rintsikat, jos on sen mallinen vaeltelija, että näitä olisi syytä käyttää. Sen mukaan vaihtokappaletta mukaan, miten aikoo hikoilla reissun aikana.
About base layers Why merino wool is perfect for hot weather and sports?
Sporten» Buitenactiviteiten» Kleding» Broeken» Onderbroeken» Korte» Heren»
Devold
Breeze Merino 150 Boxer Mens
Promotieprijs 33,68 €(26,84 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (151)
Sporten» Buitenactiviteiten» Kleding» Broeken» Onderbroeken» Korte» Heren»
Mons Royale
Hold 'Em Shorty Boxer
Promotieprijs 33,68 €(26,84 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (52)
Sporten» Buitenactiviteiten» Kleding» Ondergoed» Sport bh's»
Devold
Berle Merino Bra
Promotieprijs 47,93 €(38,19 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (52)
Sporten» Buitenactiviteiten» Kleding» Ondergoed» Sport bh's»
Shock Absorber
Ultimate Run Padded
45,00 - 52,43 €(35,86 - 41,78 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (22)
Välikerros
Välikerroksen idea on olla aliman kerroksen ja kuorikerroksen välissä. Osuva nimitys tälle käsitteelle siis sikäli. Välikerros voi olla melkein mitä vaan, mitä keli vaatii. Collegepaita /huppari , fleece , villapaita , ohut pitkähihainen tai vaikka kevytuntuvatakki . Kannattaa hieman perehtyä, että millaista säätä voisi olla kohteessa tarjolla vaelluksen / retken ajankohtana, niin osaa vähän hahmotella että mitä kaikkea tarvitaan mukaan.
Sporten» Buitenactiviteiten» Kleding» Shirts» Hoodies» Dames»
Devold
Everyday Zip Hoodie Womens
109,00 - 149,93 €(86,85 - 119,47 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (3)
Sporten» Buitenactiviteiten» Kleding» Shirts» Fleece» Heren»
Patagonia
Better Sweater Jacket Mens
89,00 - 125,91 €(70,92 - 100,33 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (25)
Sporten» Buitenactiviteiten» Kleding» Shirts» Truien» Heren»
Devold
Nansen Sweater High Neck
Promotieprijs 125,93 €(100,34 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (145)
Sporten» Buitenactiviteiten» Kleding» Shirts» Met lange mouwen» Heren»
Patagonia
Long-Sleeved P-6 Logo Responsibili-Tee Mens
35,00 - 44,91 €(27,89 - 35,78 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (33)
Taukovaatetus Lue lisää...
Taukovaatetus
Taukovaatetus on aivan oleellinen osa vaellusta tai mitä tahansa retkeä. Taukovaatteen paksuus ja muut ominaisuudet määräytyy tietenkin vuodenajan ja kohteen sään mukaan. Tyypillistä on jonkinlainen toppatakki, joka pakkautuu pieneen tilaan ja entistyy ilmavaksi kerrkokseksi. Taukotakki (myös taukohousut ym) on hyvä pakata rinkan tai muun kantolaitteen läpän alle tai ainakin siten, että taukoasun saa helposti käyttöön pysähtyessä.
Toppatakkeja on kahdenlaisia. Pääpiirteittäin täytetyypit voidaan jakaa keinokuitutäytteisiin ja untuvatäytteisiin.
Untuvan etu eristeenä on sen eristävyys suhteessa painoon. Untuva myös pakkautuu pienempään tilaan kuin keinokuidut, ja tämä korostuu sitä mukaan mitä paksumpiin takkeihin mennään. Aikaisemmin untuvan heikkous oli sen eristävyyden heikkeneminen kosteana, mutta nykyään monet valmistajat käsittelevät untuvan niin, että sen kosteuden hylkivyys on huomattavasti parempi kuin ilman käsittelyä.
Sporten» Buitenactiviteiten» Kleding» Jassen» Padded jackets» Donsjacks» Heren»
Rab
Mythic Alpine Light Jacket Mens
Promotieprijs 218,73 €(174,29 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (20)
Sporten» Buitenactiviteiten» Kleding» Jassen» Padded jackets» Donsjacks» Heren»
Patagonia
Down Sweater Hoody Mens
Promotieprijs 269,91 €(215,07 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (41)
Sporten» Buitenactiviteiten» Kleding» Jassen» Padded jackets» Donsjacks» Heren»
Rab
Microlight Alpine Down Jacket Mens
Promotieprijs 177,68 €(141,58 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (69)
Sporten» Buitenactiviteiten» Kleding» Jassen» Padded jackets» Donsjacks» Dames»
Rab
Microlight Alpine Down Jacket Womens
149,90 - 187,43 €(119,44 - 149,35 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (39)
Keinokuituisen täytteen etu on se, että se ei vaadi erityisiä käsittelyjä, vaan keinokuitu itsessään pysyy ilmavana kosteanakin. Kuitutäytteiset takit ovat usein myös edullisempi vaihtoehto untuvamakuupusseihin verrattuna.
Sporten» Buitenactiviteiten» Kleding» Jassen» Padded jackets» Synthetische jassen» Heren»
Arc'teryx
Atom Hoody Mens
199,00 - 279,90 €(158,57 - 223,03 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (6)
Sporten» Buitenactiviteiten» Kleding» Jassen» Padded jackets» Synthetische jassen» Heren»
Arc'teryx
Proton Hoody Mens
299,90 €(238,96 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (4)
Sporten» Buitenactiviteiten» Kleding» Jassen» Padded jackets» Synthetische jassen» Heren»
Arc'teryx
Atom SL Hoody Mens
Promotieprijs 209,90 €(167,25 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (2)
Sporten» Buitenactiviteiten» Kleding» Jassen» Padded jackets» Synthetische jassen» Dames»
Patagonia
Pine Bank 3in1 Parka Womens
Promotieprijs 302,47 €(241,01 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (4)
Molempien täytemateriaalien sisään mahtuu hajontaa.
Untuvaa on eri laatuista ja sitä mitataan erityisellä cuin- tai fillpower -arvolla. Yleisesti voidaan sanoa että arvon ylittäessä 600, on täyte hyvin laadukasta. Mitä suurempi arvo on, sitä parempi on untuvan eristyskyky suhteessa tilavuuteen.
Myös keinokuiduissa on eroja, mitkä vaikuttavat tuotteen painoon, pakkautuvuuteen sekä eristävyyteen. Esimerkkinä vähän huonompilaatuinen kuitu lätsähää littanaksi jonkin ajan jälkeen eikä palaudu enää ilmavaksi ja eristäväksi. Panosta siis laadukkaaseen kuitutäytteeseen.
Down or synthetic fibre?
Yöasu
Vaikka olisi kylmä yö tiedossa, niin yöpukeutumisen kanssa ei kannata liioitella. Yöasuksi käy mainiosti vaikka kuiva ja puhdas kerrasto ja vaikka paljaaseen jalkaan mukava (villa)sukka. Riippuen tosiaan yön lämpötiloista/ hyttystilanteesta ym. niin voi olla kiva laittaa joku päähine. Ohuemmillaan päähineeksi käy tuubihuivi tai sitten ihan kunnon pipo. Kypärämyssy on aika hyvä, sillä yöllä tulee könyiltyä sen verran, että se nyt ainakin pysyy päässä oikealla paikallaan.
»
Sporten» Buitenactiviteiten» Kleding» Sjaals, nekwarmer enz» Nekwarmer»
Buff
Merino Lightweight
Promotieprijs 22,43 €(17,87 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (169)
Sporten» Buitenactiviteiten» Kleding» Sokken» Wollen sokken»
Helsingin Villasukkatehdas
Finnish Woolen Socks
Promotieprijs 20,18 - 21,94 €(16,08 - 17,48 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (46)
Sporten» Buitenactiviteiten» Kleding» Broeken» Onderbroeken» Lange» Heren»
Aclima
Woolnet Longs Mens
Promotieprijs 82,43 €(65,68 €, btw 0)
120 g/m²
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (356)
Sporten» Buitenactiviteiten» Kleding» Shirts» Ondershirts» Heren»
Aclima
Woolnet Crew Neck Men
Promotieprijs 82,43 €(65,68 €, btw 0)
120g/m²
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (412)
Päähine
Pipoissa ja päähineissä kannattaa miettiä, että mihin kaikkeen sitä tarvitaan. Matkantekoon yleensä kelpaa vähän laihempikin pipo , ettei tule turhaan hiki. Kerrospukeutuminen tässä päähineosastossa on myös erittäin hyvä idea. Voit esimerkiksi pukea ohuen merinovillalinerin, teknisen sporttipipon ja tauoilla vaikka järeämmän myssyn päällimmäiseksi.
Sporten» Buitenactiviteiten» Kleding» Hoofddeksels» Mutsen» Mutsen»
Fjällräven
Byron Hat
Promotieprijs 36,40 €(29,00 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (182)
Sporten» Buitenactiviteiten» Kleding» Hoofddeksels» Mutsen» Mutsen»
Fjällräven
Byron Hat Thin
Promotieprijs 33,09 €(26,37 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (86)
Sporten» Buitenactiviteiten» Kleding» Hoofddeksels» Mutsen» Mutsen»
Buff
Merino Midweight Beanie
Promotieprijs 23,93 €(19,07 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (27)
Sporten» Buitenactiviteiten» Kleding» Hoofddeksels» Mutsen» Ondermuts»
Buff
Merino Lightweight Beanie
Promotieprijs 21,68 €(17,27 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (65)
Monikäyttöiset tuubihuivit ovat kuten lupaavat: monikäyttöisiä. Tämäntyyppiset pukineet voisi nostaa ihan jokaisen retkimiehen, -naisen ja -henkilön luottovarusteeksi sillä se taipuu pipoksi, pannaksi ja kaulahuiviksi sekä hupuksi. Tuubihuiveja/ kaulureita on saatavilla merinovillaisina, ohuena teknisenä materiaalina, fleecestä tehtynä ja minä muuna.
»
Sporten» Buitenactiviteiten» Kleding» Sjaals, nekwarmer enz» Nekwarmer»
Buff
Merino Lightweight
Promotieprijs 22,43 €(17,87 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (169)
Sporten» Buitenactiviteiten» Kleding» Sjaals, nekwarmer enz» Nekwarmer»
Buff
Merino Midweight
Promotieprijs 24,68 €(19,67 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (109)
Sporten» Buitenactiviteiten» Kleding» Sjaals, nekwarmer enz» Nekwarmer»
Buff
Heavyweight Merino Wool
Promotieprijs 27,68 €(22,06 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (82)
Sporten» Buitenactiviteiten» Kleding» Sjaals, nekwarmer enz» Nekwarmer»
Buff
Safety Original M05
Promotieprijs 16,43 €(13,09 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (40)
Käsineet
Käsineet on kanssa toinen asia jotka ovat kovasti ilmastoriippuvaisia, että millaiset pitää olla. Alkusyssystä riittää vähän ohuempi hanska (ja vaeltaessa varsinkin sillä käsiinkin tulee herkästi kuuma), mutta jos on vähänkään kylmempää, niin on syytä ottaa mukaan myös taukohanskat, niin pysyy räpylät lämpimänä.
Hanskoihin voidaan soveltaa ihan samaa kerrospukeutumisajattelua, kun kaikkiin muihinkin vaatteisiin. Pue alimmaiseksi ohuet alushanskat
Sporten» Buitenactiviteiten» Kleding» Handschoenen» Onderhandschoenen»
Devold
Innerliner
Promotieprijs 24,68 €(19,67 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (50)
Sporten» Buitenactiviteiten» Kleding» Handschoenen» Onderhandschoenen»
Arc'teryx
Gothic Glove
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (15)
Sporten» Buitenactiviteiten» Kleding» Handschoenen» Onderhandschoenen»
Enluva
Innerglove
Promotieprijs 33,92 €(27,03 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (36)
Sporten» Buitenactiviteiten» Kleding» Handschoenen» Onderhandschoenen»
Hestra
Gravita Merino Liner
Promotieprijs 44,18 €(35,20 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (17)
ja päälle sitten jotain järeämpää. Huomaa myös, että hanskoista löytyy kalvollisia hanskoja, joilla saadaan tuulen- ja vedenpitävyyttä märemmille keleille.
Sporten» Buitenactiviteiten» Kleding» Handschoenen» Wanten»
Hestra
Idre Wool Mitt
Promotieprijs 112,43 €(89,59 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (3)
Sporten» Buitenactiviteiten» Kleding» Handschoenen» Wanten»
Hestra
Tiril Mitt
Promotieprijs 97,43 €(77,63 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (6)
Sporten» Buitenactiviteiten» Kleding» Handschoenen» Wanten»
Cotopaxi
Down Mitten
Promotieprijs 64,33 €(51,26 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (3)
Sporten» Buitenactiviteiten» Kleding» Handschoenen» Wanten»
Hestra
Sarek Over Mitt
Promotieprijs 90,45 €(72,07 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (1)
Henkilökohtaiset retkeilyvarusteet
Rinkka
Rinkan valinta riippuu taasen tehtävästä matkasta ja kannettavan kaman määrästä. Valittavana on anatomisia rinkkoja, putkirinkkoja ja matkailurinkoiksi kutsuttuja kantolaitteita, joiden juju on käytettävyydessä, ei niinkään kantamisessa vaikka ovat siinäkin mielessä ihan OK.
Anatomiset rinkat ovat yleisimmin käytössä olevia rinkkoja. Anatomiset rinkat koetaan usein myös putkirinkkaa monikäyttöisemmäksi esimerkiksi matkailtaessa.
Sporten» Trekking» Rugzakken en tassen en koffers» Backpacks» Anatomische» Men's anatomical rucksacks»
Fjällräven
Kajka 75
Promotieprijs 297,46 €(237,02 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (48)
Sporten» Trekking» Rugzakken en tassen en koffers» Backpacks» Anatomische» Men's anatomical rucksacks»
Savotta
Kantamus 60L
489,00 - 519,00 €(389,64 - 413,55 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (10)
Sporten» Trekking» Rugzakken en tassen en koffers» Backpacks» Anatomische» Men's anatomical rucksacks»
Savotta
Jääkäri L
369,00 - 379,00 €(294,02 - 301,99 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (406)
Sporten» Trekking» Rugzakken en tassen en koffers» Backpacks» Anatomische» Men's anatomical rucksacks»
Osprey
Aether 65
Promotieprijs 219,20 €(174,66 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (105)
Putkirinkoissa rinkan rungon muodostaa metallinen tai komposiittimuovinen kehikko, johon on kiinnitetty kantojärjestelmä ja reppuosa. Kehikko on reppuosan ulkopuolella. Putkirinkka toimii jäykkyytensä ansiosta erinomaisesti painavien lastien kuljettamiseen. Pidemmille reissulle putkirinkat sopivat hyvin, sillä makuualustan, teltan ja makuupussin voi kiinnittää ulkopuolelle helpommin kuin anatomisissa rinkoissa. Kahdesta putkirinkasta saa hätätapauksessa mallista riippumatta improvisoitua kelvolliset hätäpaarit.
Sporten» Trekking» Rugzakken en tassen en koffers» Backpacks» Metalen frame»
Savotta
Jääkäri XL
599,00 €(477,29 €, btw 0)
70 L
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (179)
Sporten» Trekking» Rugzakken en tassen en koffers» Backpacks» Metalen frame»
Savotta
Jääkäri XL + Side Pockets
679,00 €(541,04 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (50)
Sporten» Trekking» Rugzakken en tassen en koffers» Backpacks» Metalen frame»
Eberlestock
Modframe
349,90 €(278,80 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (1)
Sporten» Trekking» Rugzakken en tassen en koffers» Backpacks» Metalen frame»
Eberlestock
Mainframe
329,90 €(262,87 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (57)
Matkailurinkoissa kantolaitteen saa usein jemmattua rinkan sisään, jolloin kantolaitteen hihnat eivät jää jumiin lentokenttien liukuhihnoilla. Rinkan sisältöön on usein helpompi päästä käsiksi, sillä matkailurinkat eivät välttämättä aukea ylhäältä kuten tavalliset rinkat, vaan matkalaukun tavoin edestä.
Sporten» Trekking» Rugzakken en tassen en koffers» Backpacks» Reisrugzakken»
Osprey
Fairview 55 Womens
Promotieprijs 146,14 €(116,45 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (62)
Sporten» Trekking» Rugzakken en tassen en koffers» Backpacks» Reisrugzakken»
Osprey
Fairview 40 Womens
Promotieprijs 131,52 €(104,80 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (122)
Sporten» Trekking» Rugzakken en tassen en koffers» Backpacks» Reisrugzakken»
Osprey
Farpoint 55
Promotieprijs 146,14 €(116,45 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (39)
Sporten» Trekking» Rugzakken en tassen en koffers» Backpacks» Reisrugzakken»
Osprey
Farpoint 40
Promotieprijs 131,52 €(104,80 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (92)
How to choose a backpack
Pakkauspussit Lue lisää...
Pakkauspussit
Pakkauspussit ovat kertakaikkisen käteviä kapistuksia. Kannattaa hommata riittävä määrä erivärisiä, sopivan kokoisia pakkauspusseja. Yksi idea on pakata yhteen pussiin vaikka sukat, toiseen kalsarit, yövaatteet, välikerrokset jne. Koska vaikka rinkat ovatkin nykyään hyvin käyttäjäystävällisesti suunniteltuja laitteita, on kamppeiden penkominen ihan mahdotonta välillä.
Sporten» Trekking» Rugzakken en tassen en koffers» Verpakkingszakken»
Savotta
Trinket Pouch - Hook back
12,90 - 18,90 €(10,28 - 15,06 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (215)
Sporten» Trekking» Rugzakken en tassen en koffers» Verpakkingszakken»
Osprey
Ultralight Packing Cube Set
Promotieprijs 32,88 €(26,20 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (84)
Sporten» Trekking» Rugzakken en tassen en koffers» Verpakkingszakken»
Savotta
Med Organizer
32,90 - 34,90 €(26,22 - 27,81 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (16)
Sporten» Trekking» Rugzakken en tassen en koffers» Verpakkingszakken»
Savotta
Rolltop Stuffsack 210D
26,90 - 42,90 €(21,43 - 34,18 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (50)
Pakkauspussit ovat ilman muuta käteviä mutta reissun luonteesta riippuen voi olla aiheellista katsoa, että kaikki kamppeet ovat eriteltynä ja pakattuna vesitiiviisti. Erikokoiset vesitiiviit pakkauspussit käyvät erinomaisesti myös rinkansisäisten varusteiden järjestyksen pitämiseen. Kun kaikki varusteet ja vaatteet on pakattu vedenpitävästi voit kelillä kuin kelillä nostaa kunkin pussin ulos rinkasta pitäen muut varusteet kuivana ja rauhassa valita tarvitsemasi kamppeet. Kätevää. Toisekseen monilla on mukana varusteita, jotka eivät niin vettä ehjänä kestäkään. Kännyköille, tableteille, akuille ja paristoille, paperikartoille ja muille herkille varusteille kannattaa varata ihan kunnon suojapussit joista parhaimmat pitävät hyvin senkin, että jos joutuvat ihan uppeluksiin veden varaan.
Sporten» Trekking» Rugzakken en tassen en koffers» Waterproof bags enz» Droogtassen»
Sea to Summit
Ultra-Sil Dry Bag
Promotieprijs 17,18 - 35,93 €(13,69 - 28,63 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (63)
Sporten» Trekking» Rugzakken en tassen en koffers» Waterproof bags enz» Droogtassen»
Osprey
Ultralight DrySack
Promotieprijs 13,43 - 19,43 €(10,70 - 15,48 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (86)
Sporten» Trekking» Rugzakken en tassen en koffers» Waterproof bags enz» Waterdichte hoesjes»
Fidlock
Hermetic Dry Bag Medi
Promotieprijs 20,93 €(16,68 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (47)
Sporten» Trekking» Rugzakken en tassen en koffers» Waterproof bags enz» Waterdichte hoesjes»
Sea to Summit
TPU Guide Accessory Case Waterproof
Promotieprijs 17,18 - 20,93 €(13,69 - 16,68 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (30)
Makuupussi
On tärkeää, että makuupussi on valittu oikein sään ja nukkujan mukaan. Jos makuupussin mukavuuslämpötila mietityttää, niin sitä pystytään buustaamaan makuupussilakanalla , joita on saatavilla erilaisia - ja itseasiassa mukavuuden ja lämmön lisäämisen lisäksi makuupussi pysyy sisälakanan ansiosta puhtaampana. On helpompaa pestä sisälakan kuin koko makuupussi.
How to choose a sleeping bag
Sporten» Trekking» Slaapzakken enz» Slaapzakken» Winterslaapzakken»
Carinthia
Defence 4
Promotieprijs 182,84 - 190,34 €(145,69 - 151,67 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (462)
Sporten» Trekking» Slaapzakken enz» Slaapzakken» Winterslaapzakken»
Carinthia
Defence 6, L/200cm
205,80 €(163,98 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (115)
Sporten» Trekking» Slaapzakken enz» Slaapzakken» 3-season sleeping bags»
Therm-a-Rest
Questar 20F / -6C
Promotieprijs 239,90 - 279,90 €(191,16 - 223,03 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (41)
Sporten» Trekking» Slaapzakken enz» Slaapzakken» Zomerslaapzakken»
Carinthia
Defence 1 Top
Promotieprijs 120,80 - 125,82 €(96,25 - 100,25 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (236)
Sporten» Trekking» Slaapzakken enz» Laakenzakken»
Cocoon
MummyLiner Silkki, Mummy
Promotieprijs 72,00 - 87,00 €(57,37 - 69,32 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (46)
Sporten» Trekking» Slaapzakken enz» Laakenzakken»
Cocoon
TravelSheet Silk
Promotieprijs 91,78 €(73,13 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (47)
Sporten» Trekking» Slaapzakken enz» Laakenzakken»
Carinthia
Grizzly Liner
Promotieprijs 69,73 €(55,56 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (56)
Sporten» Trekking» Slaapzakken enz» Laakenzakken»
Cocoon
TravelSheet Egyptcotton
Promotieprijs 31,49 €(25,09 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (32)
Makuualusta
Makuualusta on toiseksi tärkein nukkumisvaruste luonnossa heti makuupussin jälkeen. Makuualustan pääasiallinen tarkoitus on eristää nukkuja kylmästä maasta. Makuualustan valintaan vaikuttavat eniten eristävyys, pakattavuus (koko ja paino), kestävyys ja nukkumismukavuus, joiden välillä pitää tasapainoilla.
Hoe kies je een slaapmat
Sporten» Trekking» Slaapmatjes» Opblaasbare»
Big Agnes
Rapide SL Insulated Tent Floor Pad
239,90 €(191,16 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (50)
Sporten» Trekking» Slaapmatjes» Opblaasbare»
Big Agnes
Rapide SL Insulated Wide Long
164,90 €(131,39 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (116)
Sporten» Trekking» Slaapmatjes» Opblaasbare»
Big Agnes
Rapide SL Insulated Wide Regular
164,90 €(131,39 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (91)
Sporten» Trekking» Slaapmatjes» Opblaasbare»
Big Agnes
Rapide SL Insulated Double Wide
254,90 €(203,11 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (31)
Istuinalusta Lue lisää...
Istuinalusta
Istuinalusta on kätevä eriste kylmän maan tai kostean alustan ja pemppusen väliin. Istuinalusta on pieni ja kätevä makuualustaan verrattuna tauoilla, eikä tarvitse turhaan liata tai kostuttaa omaa nukkumisalustaansa. Pieni, mutta ehdottoman paljon ylimääräistä mukavuutta tuova lisävaruste retkelle.
Sporten» Buitenactiviteiten» Stoelen» Stoelkussens»
Savotta
MPP Foam Mat
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (139)
Sporten» Buitenactiviteiten» Stoelen» Stoelkussens»
Bushcraft Spain
Oilskin Mat
Promotieprijs 32,00 - 46,25 €(25,50 - 36,85 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (15)
Sporten» Buitenactiviteiten» Stoelen» Stoelkussens»
Savotta
Sitting Pad
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (4)
Sporten» Buitenactiviteiten» Stoelen» Stoelkussens»
Fjällräven
G-1000 Seat Pad
Promotieprijs 18,68 €(14,88 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (58)
Suunnistusvälineet Lue lisää...
Suunnistusvälineet
Suunnistusvälineiden mukaanottoa lyhyemmillekään reissuille ei kannata ylenkatsoa, sillä myös tutuhkoon metsään on mahdollista eksyä. Mielenrauhaa tilanteen selvittämiseksi tuo kunnon suunnanottovälineet. Vaikka maastogepsi olisikin käytössäsi on aivan aiheellista ottaa mukaan myös perinteinen maastokompassi ja kartta sikäli, kun gepsistä virta esimerkiksi loppuisi. Yhtä tärkeää kuin kunnon suunnistusvälineet on taito käyttää niitä!
• Alueen kartta
• karttalaukku/ -pussi
• kompassi
• gps
Sporten» Trekking» Kaarten» Maps of Finland» Outdoor Maps»
Calazo
Urho Kekkosen kansallispuisto,1:50 000, 2017
Promotieprijs 14,18 €(11,30 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (67)
Sporten» Trekking» Rugzakken en tassen en koffers» Kaarthoes»
Sea to Summit
TPU Guide Map Case
Promotieprijs 26,18 - 37,43 €(20,86 - 29,82 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (13)
Sporten» Trekking» Kompassen»
Suunto
A-30
Promotieprijs 29,74 €(23,70 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (244)
Sporten» Buitenactiviteiten» Elektronica» Gps-toestellen» Hiking GPS»
Garmin
InReach Mini 2
299,90 €(238,96 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (89)
Tulentekovälineet Lue lisää...
Tulentekovälineet
• tulitikut
• tulukset
• töhö
• sytykkeitä
Sporten» Trekking» Vuurstarters» Lucifers»
UCO
Hurricane Matches 25pcs
11,90 €(9,48 €, btw 0) (bulkprijs v.a. 10,75 €)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (2)
Sporten» Trekking» Vuurstarters» Vuurslag en vuursteen»
Light My Fire
FireSteel BIO Army
Promotieprijs 17,93 €(14,29 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (99)
Sporten» Trekking» Vuurstarters» Aanstekers en piezos»
Primus
Powerlighter III
Promotieprijs 22,43 €(17,87 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (93)
Puukko
Jokaisen retkeilijän perusvaruste on hyvä ja terävä yleispuukko.
Sporten» Trekking» Jachtmessen en messen» Jachtmessen» Camping and scouting knives»
Peltonen Knives
Sissipuukko M95
Promotieprijs 95,70 €(76,25 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (15)
Sporten» Trekking» Jachtmessen en messen» Jachtmessen» Camping and scouting knives»
Gerber
Strongarm Fixed Blade Fine Edge
Promotieprijs 89,43 €(71,26 €, btw 0)
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (18)
Sporten» Trekking» Jachtmessen en messen» Jachtmessen» Camping and scouting knives»
Marttiini
Condor Frontier
Promotieprijs 56,64 €(45,13 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (50)
Sporten» Trekking» Jachtmessen en messen» Jachtmessen» Camping and scouting knives»
Casström
Swedish Forest Knife with Combo Sheath and Fire Steel
Promotieprijs 161,80 €(128,92 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (12)
Ruokaa
Eväät on parasta retkessä. Tavallinen kiireetön ulkoiluhetki muuttuu välittömästi retkeksi, kun eväät kääritään auki, tai ruvetaan hämmentelemään päiväkahveja. Rivakalle päiväreissulle voi keitellä tai lämmittää eväät valmiiksi ruoka- tai tavalliseen termokseen ja nautiskella lämmin lounas luonnon helmassa ja jatkaa matkaa hyvin syöneenä.
Toisaalta kevyesti matkaava pitkän reissun taittava vaeltaja halunnee mukaansa kaiken mahdollisimman kuivattuna ja ravitsevana, jolloin retkiruoat ovat paras mahdollinen valinta (tai itsekuivatut herkut jos jaksaa väsätä. Vinkkejä ruokien kuivaamiseen ja hyviin kokonaisuuksiin täältä )
What to eat outdoors
Sporten» Trekking» Kampeer voeding» Hoofdgerechten» Vleesgerechten»
Real Turmat
Pulled Pork with Rice (L,G)
10,90 €(9,60 €, btw 0) (bulkprijs v.a. 9,85 €)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (258)
Sporten» Trekking» Kampeer voeding» Hoofdgerechten» Vleesgerechten»
Real Turmat
Pasta Bolognese (L)
10,60 €(9,34 €, btw 0) (bulkprijs v.a. 9,55 €)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (186)
Sporten» Trekking» Kampeer voeding» Meal packages»
Tactical Foodpack
Weekpack Alpha
188,90 €(166,43 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (3)
Sporten» Trekking» Kampeer voeding» Hoofdgerechten» Vleesgerechten»
Real Turmat
Chicken Curry (L)
10,90 €(9,60 €, btw 0) (bulkprijs v.a. 9,85 €)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (207)
Sporten» Buitenactiviteiten» Boeken» Camping kookboeken»
Calazo
Nuotioruokaa
Promotieprijs 22,70 €(20,00 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (2)
Sporten» Buitenactiviteiten» Boeken» Camping kookboeken»
Calazo
Vaivatonta retkiruokaa
Promotieprijs 22,70 €(20,00 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (3)
Sporten» Buitenactiviteiten» Boeken» Camping kookboeken»
Calazo
Kuivaa ruokaa
Promotieprijs 22,70 €(20,00 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (9)
Sporten» Buitenactiviteiten» Boeken» Camping kookboeken»
Calazo
Vaellusruokaa
Promotieprijs 14,93 €(13,15 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (9)
Ruokailuvälineet Lue lisää...
Ruokailuvälineet
Riippuen siitä, mitä aiot retkelläsi kokkailla määrittää sen kuinka paljon kippoj, kuppeja, lastoja ja spatuloita tarvitset reissuun mukaan. Aivan ehdotooman tarpeelliset lienevät kuitenkin:
• muki
• lautanen
• aterimet
Sporten» Trekking» Campingservies» Outdoorbestekset»
Light My Fire
Outdoor Mealkit
Promotieprijs 29,93 €(23,85 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (12)
Sporten» Trekking» Campingservies» Outdoorbestekset»
Kupilka
Premium
Promotieprijs 72,58 €(57,83 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (41)
Sporten» Trekking» Campingservies» Outdoorbestekset»
Kupilka
55 + 21 set
Promotieprijs 30,56 €(24,35 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (100)
Sporten» Trekking» Campingservies» Outdoorbestekset»
Kupilka
Full Belly -set
Promotieprijs 36,34 €(28,96 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (37)
Juomapullo
Juomapullo on aivan olennainen varuste. Talven pakkasilla ja toisaalta kesän helteillä on kiva olla kovempi eristetty pullo, jossa neste säilyy tavoitteesta riippuen joko sulana tai virkistävän viileänä. Pitkille vaellukselle tai reippaaseen menoon taas kannattaa harkita juomarakkoa letkulla, jonka saa moniin kantolaitteisiin integroitua näppärästi, jolloin tasainen ja välttämätön nesteytys sujuu ongelmitta.
»
Sporten» Trekking» Campingservies» Drinkflessen» Harde flessen»
Nalgene
Wide Mouth Sustain 1,0L
Promotieprijs 14,93 €(11,90 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (251)
Sporten» Trekking» Campingservies» Drinkflessen» Zachte flessen»
Salomon
Soft Flask 500ml STD 42
Promotieprijs 20,00 €(15,94 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (90)
»
Sporten» Trekking» Campingservies» Drinkflessen» Harde flessen»
Nalgene
Wide Mouth Sustain 0.5L
Promotieprijs 12,68 €(10,10 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (106)
»
Sporten» Trekking» Campingservies» Drinkflessen» Harde flessen»
Nalgene
Narrow Mouth Sustain 1,0L
Promotieprijs 14,93 €(11,90 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (69)
Vedenpuhdistus Lue lisää...
Veden puhdistaminen käyttökelpoiseksi
Varsinkin pidemmällä reissulla on suoranaisesti mahdotonta ottaa etukäteen mukaan niin paljon vettä kuin mitä tarvitsee. Perinteisesti lyhyille retkille on riittänyt, että juomavesi kannetaan juomapulloissa mukana ja ruoanlaittovesi on sitten napattu vesistössä ja keitetty kunnolla käyttökelpoiseksi ja tämähän idea toimii toki edelleenkin. Enenemissä määrin markkinoille on tullut erittäin luotettavia, järkevän hintaisia ja -kokoisia vedenpuhdistuslaitteita joilla luonnonvesistä otettua vettä saa nopeasti turvalliseen muotoon. Suomessa retkeilevä saa nauttia muutoinkin erittäin puhtaista luonnonvesistä: aina on kuitenkin syytä epäillä, että vedessä on näkymättömiä pöpöjä ja basilleja, jotka saattaa pahimmillaan laittaa koko mahasysteemin pahasti sekaisin loppuvaellukselle tai vaikka vesi olisikin pöpötöntä, niin vedessä saattaa silti olla maku- tai hajuhaittoja joista niistäkin on hyvin helppo nykyvehkeillä päästä eroon. Veden suodattamisen lisäksi markkinoilla on myös vedenpuhdistustabletteja, jotka tehokkaasti puhdistavat vettä erilaisista basiliskoista. Vedenpuhdistustableteissa on se, että on hyvä muistaa antaa tabletin vaikuttaa vedessä ohjeenmukaisen ajan. On huomattava, että tabletti aiheuttaa hienoisen vedenpuhdistustabletin maun veteen, joka ei välttämättä miellytä kaikkia. Tabletteja kannattaa kuitenkin olla varuiksi mukana niiden pienen kokonsa ja edullisuutensa puolesta pidemmällä reissuilla ja jos maku häiritsee, niin nesteen sekaan voi hulauttaa vaikka vähän mehutiivistettä tai maustetun elektrolyyttiporetabletin.
Sporten» Trekking» Waterzuivering» Waterzuiveraars»
Grayl
Geopress Purifier Bottle 710ml - water purifier
Promotieprijs 94,13 €(75,00 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (219)
Sporten» Trekking» Waterzuivering» Waterzuiveraars»
Grayl
UltraPress Purifier Bottle 500ml water purifier
Promotieprijs 78,44 €(62,50 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (107)
Sporten» Trekking» Waterzuivering» Waterzuiveraars»
Grayl
UltraPress Titanium 500ml
Promotieprijs 172,56 €(137,50 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (13)
Sporten» Trekking» Waterzuivering» Waterzuiveraars»
Grayl
Geopress + Extra Replacement Cartridge
Promotieprijs 121,58 €(96,88 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (28)
Sporten» Trekking» Waterzuivering» Waterzuiveringsmiddelen»
Katadyn
Micropur Forte MF 1T (disinfects water)
Promotieprijs 23,38 €(18,63 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (170)
Sporten» Trekking» Waterzuivering» Waterzuiveringsmiddelen»
Katadyn
Micropur Classic MC 10'000P 100g
Promotieprijs 35,61 €(28,37 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (8)
Sporten» Trekking» Waterzuivering» Waterzuiveringsmiddelen»
Katadyn
Micropur Antichlorin MA 100F
Promotieprijs 11,93 €(9,51 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (25)
Sporten» Trekking» Waterzuivering» Waterzuiveringsmiddelen»
Katadyn
Micropur Classic MC 1T
Promotieprijs 21,49 €(17,12 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (24)
Termospullo
Lämmin juoma on omiaan melkein millä vaan retkellä. Kovilla pakkasilla termaria voi käyttää aivan mainiosti myös juomapullona, jossa neste säilyy sulana pitkään.
Sporten» Trekking» Campingservies» Thermossen» Thermosflessen»
Thermos
Midnight Blue 1,0 l
Promotieprijs 33,68 €(26,84 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (92)
Sporten» Trekking» Campingservies» Thermossen» Thermosflessen»
Thermos
0,75 l Thermos
Promotieprijs 31,08 €(24,76 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (105)
Sporten» Trekking» Campingservies» Thermossen» Thermosflessen»
Camelbak
Thrive Chug Vacuum Insulated 0.75L (25oz)
Promotieprijs 36,86 €(29,37 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (7)
Sporten» Trekking» Campingservies» Thermossen» Thermosflessen»
Thermos
Mountain Beverage Bottle 0,90L
Promotieprijs 48,68 €(38,79 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (19)
Ruokatermos on niinikään erinomainen varuste. Päiväretkelle voi keitellä lämpimät ruoat jo kotona ja nauttia maastossa evästauolla edelleen höyryävän kuumana. Hyvä vinkki on myös vaelluksella keitellä aamiaisen yhteydessä myös lounas samalla energialla: Lataa ruokatermokseen retkiruoka tai muut kuivatut evääsi ja riittävästi kuumaa vettä päälle, niin lounasaikaan mennessä hitaamminkin entistyvät kuivaruoat ovat presiis nautittavassa muodossa - eikä tarvitse kiukkunälkäisenä ruveta keittimiä virittelemään vaan jää enemmän aikaa taukoiluun ja lounaan fiilistelyyn.
Sporten» Trekking» Campingservies» Thermossen» Thermos voedselcontainers»
Thermos
Stainless King 710ml
Promotieprijs 32,99 €(26,29 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (129)
Sporten» Trekking» Campingservies» Thermossen» Thermos voedselcontainers»
Stanley
The Legendary Food Jar + Spork 0.4L (14oz)
Promotieprijs 32,88 €(26,20 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (10)
Sporten» Trekking» Campingservies» Thermossen» Thermos voedselcontainers»
Primus
Trailbreak Lunch Jug 0,4l food thermos
Promotieprijs 22,90 €(18,25 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (82)
Sporten» Trekking» Campingservies» Thermossen» Thermos voedselcontainers»
Yeti
Rambler 473 ml (16 oz) Food Jar
Promotieprijs 40,72 €(32,45 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (1)
Kännykkä ja varavirta Lue lisää...
Kännykkä ja varavirta
Kännykkä nyt nykyään kannattaa olla mukana helppoa viestintää varten ja se on hyvä pitää virrassa. Varavoimalähteitä löytyy kaikenlaisia, niin ladattavia akkuja kuin aurinkokennolatureitakin.
Power from the sun
Sporten» Buitenactiviteiten» Elektronica» Batterijen en opladers» Powerbanks»
Sandberg
Survivor Powerbank 10000 PD20W
Promotieprijs 50,10 €(39,92 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (3)
Sporten» Buitenactiviteiten» Elektronica» Batterijen en opladers» Powerbanks»
Saimaa SUP
Pump Battery / Powerbank
Promotieprijs 75,20 €(59,92 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (8)
Sporten» Buitenactiviteiten» Elektronica» Batterijen en opladers» Opladers» Zonneladers»
Sandberg
Outdoor Solar Powerbank 24000
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (3)
Sporten» Buitenactiviteiten» Elektronica» Batterijen en opladers» Opladers» Zonneladers»
Sandberg
Outdoor Solar Powerbank 10000
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (12)
Sporten» Buitenactiviteiten» Elektronica» Batterijen en opladers» Opladers» Zonneladers»
Sandberg
Outdoor Solar Powerbank 24000
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (3)
Sporten» Buitenactiviteiten» Elektronica» Batterijen en opladers» Opladers» Zonneladers»
Sandberg
Outdoor Solar Powerbank 10000
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (12)
Sporten» Buitenactiviteiten» Elektronica» Batterijen en opladers» Opladers» Zonneladers»
LTC Foldable Solar Panel 120W
198,90 €(158,49 €, btw 0)
Direct beschikbaar
Sporten» Buitenactiviteiten» Elektronica» Batterijen en opladers» Opladers» Zonneladers»
LTC Foldable Solar Panel 200W
268,90 €(214,26 €, btw 0)
Direct beschikbaar
Hygieniavälineet ja vessa-asiat Lue lisää...
Hygieniavälineet ja vessa-asiat
Hygieniajutut on hyvä pitää kunnossa, vaikka metsäntuoksuista fiilistä tavoittelisikin. Hyvin huolletut ja -pestyt ruokailuvälineet takaavat puhtaat ruokailuolosuhteet ja puhtaat paikat hellivät kanssaretkeilijöiden aisteja ja toisaalta vähentävät hiertymäriskejä. Jos ja kun käytät pesuaineita, niin varmistathan, että ne ovat biohajoavia: lisäksi fiksu retkeilijä ei päästä edes ekologisia pesuaineita suoraan vesistöön, vaan ne kannattaa imeyttää hyvän matkan päähän maaperään.
Kannattaa myös tutustua vessassakäynnin etiikkaan. Monilla retkeilyalueilla on asiaan varattu (kuiva)käymäliä, jonne kannattaa keskittää ainakin isot asiat. Huomaa, että kuivakäymälään saa laittaa vain sitä itseään ja maltillisen määrän vessapaperia tarvittaessa perään. On huomattavaa, että kosteuspyyhkeet eivät useimmitenkaan ole biohajoavia eikä liioin terveyssiteet, tamponit tai vaipat, eli tarkkuutta vessankäyttöön myös.
Jos nyt täytyy hoitaa ykkönen tai kakkonen metsän siimekseen on tuotokset erityisesti jälkimmäisen suhteen hyvä kaivaa maahan, ettei häiritse muita retkeilijöitä. Tarvittaessa pieni määrä paperia mahtuu maakuoppaan myös (mieluummin pussiin mukaan myöhemmin asiallisesti hävitettäväksi), mutta tutustuthan alueen käytäntöihin - osassa paikoissa mikään kuopiminen ei ole sallittua, joten pahimmassa tapauksessa varaudu ottamaan asiasi mukaan tiiviiseen pussiin. Talvella lumeen jätösten jättäminen tulee muille vastaan keväämmällä, eli jos pakko on, ja se alueen puolesta on mahdollista niin pussille vaihtoehto on pistää köntsän päälle paperi ja pistää palamaan. Tämäkin vain jos on pakko, eikä ihan siihen hiihtouran viereen sitten.
• Pesuaineet (ekologiset)
• Pyyhkeet
• Vessapaperi
• Pienet (muovi)pussit
• Kosteuspyyhkeet
• Hammasharja ja -tahna
Sporten» Trekking» Hygiëne» Campingdouches»
Sea to Summit
Pocket Shower
Promotieprijs 29,10 €(23,19 €, btw 0)
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (34)
Sporten» Trekking» Waterzuivering» Waterzuiveraars»
Grayl
Geopress Purifier Bottle 710ml - water purifier
Promotieprijs 94,13 €(75,00 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (219)
Sporten» Trekking» Hygiëne» Verfrissingsdoekjes»
Sea to Summit
Wilderness Wipes Compact 12 pack
Promotieprijs 5,05 €(4,02 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (55)
Sporten» Trekking» Hygiëne» Dish washing wasmiddelen»
Sea to Summit
Camp Kitchen Pot Scrubber & Soap - 2 Piece Set
Promotieprijs 10,43 €(8,31 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (36)
Sporten» Trekking» Rugzakken en tassen en koffers» Toilettassen»
Fjällräven
Gear Bag
Promotieprijs 26,46 €(21,08 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (40)
Sporten» Trekking» Hygiëne» Desinfectiemiddelen»
Care Plus
Clean - Pro Hygiene Gel, 30ml
Promotieprijs 2,93 €(2,33 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (21)
Sporten» Trekking» Hygiëne» Lippenbalsem»
Care Plus
Sun Protection Lip Balm SPF 30+, 4,8 g
Promotieprijs 5,93 €(4,73 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (18)
Sporten» Trekking» Hygiëne» Zonnebrandcrème»
Care Plus
Sun Protection Everyday Tube SPF50+ 100ml
Promotieprijs 17,93 €(14,29 €, btw 0)
Direct beschikbaar
Hyttys- ja ötökkäsuojat Lue lisää...
Ötököiltä suojautuminen
Hyönteiset ovat luomakuntamme peruspilari, mutta on aivan ymmärrettävää että satunnaista retkeilijää saattaa harmittaa kesästä syksyyn hyttys-, mäkäräis-, polttiais-, ja paarmainvaasiot. Punkeista puhumattakaan. Täsmäratkaisua ihan kaiken torjuntaan ei taida oikein ollakaan, mutta jotain pientä apua varusteista voi olla. Ensinnä ötököiltä voi suojautua vaatetuksella. Ohut ihonmyötäinen kerros ei ainakaan hyttysiä vastaan riitä, sillä otuksen imukärsä kurottuu yllättävän pitkälle. Siksipä hyvä kerrospukeutuminen vaikkakin ohuin kerroksin on erittäin tehokas tapa välttää hyttysen puremat. Erilaiset verkot ja suojat tepsivät myös: hyttyshattu / -verkko pään ympärillä tuottaa valtavasti mielenrauhaa kun kaikenmaailman inisijät ja mönkiäiset eivät pääse ihan liian lähelle. Iholle ja vaatteisiin levitettäviä aineita on jos jonkinlaisia ja on kunkin ulkoilijan päätettävissä, että millaista tököttiä haluaa käyttää.
Sporten» Buitenactiviteiten» Klamboes en bestrijdingsmiddelen» Bestrijdingsmiddelen» Sprays»
Care Plus
Anti-Insect Deet 40% spray, 60ml
Promotieprijs 9,90 €(7,89 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (21)
Sporten» Buitenactiviteiten» Klamboes en bestrijdingsmiddelen» Bestrijdingsmiddelen» Sprays»
Care Plus
Anti-Insect Deet 40% spray, 100ml
Promotieprijs 14,18 €(11,30 €, btw 0)
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (24)
Sporten» Buitenactiviteiten» Klamboes en bestrijdingsmiddelen» Klamboes»
Ticket To The Moon
Convertible BugNet 360
Promotieprijs 46,59 €(37,12 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (96)
Sporten» Buitenactiviteiten» Kleding» Hoofddeksels» Muskietenhoed»
Craghoppers
NosiLife Ultimate Hat
Promotieprijs 29,90 €(23,82 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (24)
Sporten» Buitenactiviteiten» Kleding» Hoofddeksels» Muskietenhoed»
Sea to Summit
Mosquito Head Net Nano
Promotieprijs 13,43 €(10,70 €, btw 0)
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (59)
Valaisin
Valaisimia on joka lähtöön: pieniä, suuria, kädessä pidettäviä, otsalle asetettavia, lyhtyjä ja mitä muuta. Valoa kuitenkin tarvitaan mukaan ihan keskikesän auringonkin loimottaessa, kun illan tunteina tongitaan teltan hämärissä rinkan pohjalta iltasnäksiä.
• Käsivalaisimet
• Otsavalaisimet
• Telttalyhdyt
• Huomiovalot
Sporten» Buitenactiviteiten» Verlichting» Hoofdlampen»
Lumonite
Compass V7 1250lm
Promotieprijs 125,91 €(100,33 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (108)
Sporten» Buitenactiviteiten» Verlichting» Zaklampen»
NEBO
Slim+ 1200
Promotieprijs 37,43 €(29,82 €, btw 0)
Direct beschikbaar
Sporten» Buitenactiviteiten» Verlichting» Veiligheidslicht»
Orbiloc
Outdoor Dual
Promotieprijs 23,85 €(19,00 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (152)
Päiväreppu
Monissa retkeilyyn suunnitelluissa päivärepuissa on kehittynyt kantojärjestelmä, useimmiten varustettuna lantiovyöllä. Päivärepuissa on yleisrepuista poiketen usein myös teknisiä ominaisuuksia, kuten nestesäiliön letkun läpivienti, kompressiokiristimet ja repun ulkopuoliset varustekiinnitysmahdollisuudet. Pidemmillä reissuilla on kiva, että on pieneen tilaan menevä päiväreppu pakattuna rinkkaan, johon voi ottaa mukaan päiväretken verran kamaa jos esimerkiksi pitää leiriä tietyssä paikkaa, josta käsin muodostelee päivittäin erilaisia päiväretkiä. Laadukas ja tarkoituksenmukainen päiväreppu on yllättävän tärkeä mukavuustekijä.
Sporten» Trekking» Rugzakken en tassen en koffers» Rugzakken» Dagrugzakken»
Savotta
Kahakka 25L
209,90 - 229,90 €(167,25 - 183,19 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (97)
Sporten» Trekking» Rugzakken en tassen en koffers» Rugzakken» Dagrugzakken»
Savotta
Kantamus 40L
389,00 - 419,00 €(309,96 - 333,86 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (26)
Sporten» Trekking» Rugzakken en tassen en koffers» Rugzakken» Dagrugzakken»
Savotta
Jääkäri M
199,00 - 209,00 €(158,57 - 166,53 €, btw 0)
30 L
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (435)
Sporten» Trekking» Rugzakken en tassen en koffers» Rugzakken» Dagrugzakken»
Savotta
Kahakka 15L
169,90 - 189,90 €(135,38 - 151,31 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (52)
Aurinkolasit Lue lisää...
Aurinkolasit
Huomaa erilaiset vaatimukset erilaisiin olossuhteisiin. Oletko menossa keväthangille vai melomaan kesällä? Ulkona liikkumisen nautinnon ja toisaalta turvallisuuden takaa laadukkaat ja asiaan sopivat linssit.
Sporten» Buitenactiviteiten» Zonnebrillen» Julbo» Volwassenen»
Julbo
Ultimate Cover Matt Black/Blue Reactiv 0-4 High Contrast
Promotieprijs 180,41 €(143,75 €, btw 0)
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (4)
Sporten» Buitenactiviteiten» Zonnebrillen» Oakley» Radar EV Path»
Oakley
Radar EV Path, Matte Black w/ Prizm Black Polarized
Promotieprijs 173,19 €(138,00 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (15)
Sporten» Buitenactiviteiten» Zonnebrillen» Oakley» Holbrook»
Oakley
Holbrook Matte Black, Prizm Black Polarized
Promotieprijs 146,18 €(116,48 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (34)
Sporten» Buitenactiviteiten» Zonnebrillen» Julbo» Volwassenen»
Julbo
Shield Black / Blue / White, Reactiv 0-4 High Contrast Lens
Promotieprijs 141,19 €(112,50 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (8)
Porukan kesken jaettavat retkeilyvarusteet
Majoite
Majoitteita on niin moneen makuun ja tilanteeseen, että kannattaa puntaroida, että millä porukalla ollaan menossa, minkälaisiin olosuhteisiin ja miten/ kuinka paljon majoitetta kannetaan päivän aikana. Alla vinkkejä eri telttamerkkien mallien valintaan sekä vinkkikokoelma, mitä kannattaa ottaa huomioon telttaillessa talvisissa olosuhteissa. Lisäksi pari sanaa suositusta riippumattoilusta.
Winter camping: tips and tricks
How to choose the right Fjällräven tent
How to choose the right Hilleberg tent
How to choose the right Helsport tent
Sporten» Trekking» Tenten en onderdak» 3 -persoons tenten»
Fjällräven
Abisko Shape 3 trekking tent
Promotieprijs 661,84 €(527,36 €, btw 0)
2.56 kg
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (138)
Sporten» Trekking» Tenten en onderdak» 3 -persoons tenten»
Fjällräven
Abisko Endurance 3
Promotieprijs 794,34 €(632,94 €, btw 0)
3.03 kg
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (62)
Sporten» Trekking» Tenten en onderdak» 2 -persoons tenten»
MSR
Hubba Hubba NX
437,30 €(348,45 €, btw 0)
1.75 kg
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (383)
Sporten» Trekking» Tenten en onderdak» 2 -persoons tenten»
Fjällräven
Abisko Shape 2
Promotieprijs 595,58 €(474,57 €, btw 0)
2.32 kg
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (90)
Riippumajoiteratkaisuja on jos jonkinlaisia. Voit joko hommata kertalaakista paketin, joka sisältää hyttysverkoista ja katoksista kaikki kiinnityskösiin ja puunhalaajiin, mutta vaihtoehtona on myös koota omanmieleinen kokonaisuus irralleen myytävistä tuotteista. Ihan tavallisesta laskuvarjokankaisesta riipparista saa myös kohennettua kunnon majoituskokonaisuuden, kun huomaa hankkia vaikka ihan ensinnä katoksen ja hyttysverkon ja viileämmillä keleillä tosissaan sen lisäeristeen pohjalle.
Hammock fundamentals
Sporten» Trekking» Tenten en onderdak» Tree Tents and Hammocks»
DD Hammocks
Frontline Hammock
Promotieprijs 64,90 €(51,71 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (402)
Sporten» Trekking» Tenten en onderdak» Tree Tents and Hammocks»
Hennessy Hammock
Explorer Deluxe Zip XL
Promotieprijs 151,79 €(120,95 €, btw 0)
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (12)
Sporten» Trekking» Tenten en onderdak» Tree Tents and Hammocks»
Hennessy Hammock
Expedition Zip
Promotieprijs 137,09 €(109,24 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (18)
Sporten» Trekking» Tenten en onderdak» Tree Tents and Hammocks»
Ticket To The Moon
Lightest Pro Hammock
Promotieprijs 121,38 €(96,72 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (9)
Tarppi on uskomattoman monipuolinen varuste niin päivä- kuin yön yli retkillekin. Tarppi on minimalistisen yksinkertainen laitos, mutta nerokkaiden ja loppuun asti mietittyjen yksityiskohtiensa ansiosta ihan ylivoimaisen monipuolinen majoite kaikkina eri vuodenaikoina ulkoilmaelämästä nauttimiseen.Ideas for using a tarp
Sporten» Trekking» Tenten en onderdak» Overkappingen en tarps»
DD Hammocks
DD Tarp 3x3
Promotieprijs 53,34 €(42,50 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (410)
Sporten» Trekking» Tenten en onderdak» Overkappingen en tarps»
Ticket To The Moon
MoonTarp
Promotieprijs 83,30 €(66,37 €, btw 0)
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (41)
Sporten» Trekking» Tenten en onderdak» Overkappingen en tarps»
Bushcraft Spain
Oilskin Tarp 3x3m
Promotieprijs 188,25 €(150,00 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (26)
Sporten» Trekking» Tenten en onderdak» Overkappingen en tarps»
DD Hammocks
DD Tarp 3.5x3.5
Promotieprijs 66,68 - 76,43 €(53,13 - 60,90 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (98)
Keitin
Keittimen valintaan vaikuttavat sen käyttöolosuhteet ja -tarve. Sulan maan aikan tehtävillä retkillä pärjätään hyvin joko kaasu- tai spriikeittimillä, mutta talviolosuhteissa, varsinkin jos majoitutaan yksinomaan ulos (teltta, laavu, loue), tarvitaan jo paineella toimiva tehokkaampia keittimiä. Hyvä retkikeitin menee pieneen tilaan, se on kevyt, vakaa ja kestävä, se on helppo huoltaa sekä siinä on hyvä tuulensuoja. Usean eri polttoaineen käyttömahdollisuus on myös hyvä ominaisuus. Huomioi myös risukeittimet ym.
How to choose a camping stove
Sporten» Trekking» Trekking stoves» Gaskoker» Op de gasflessen»
Jetboil
Flash 1.0L Fast Boil System
Promotieprijs 119,00 €(94,82 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (300)
Sporten» Trekking» Trekking stoves» Gaskoker» Op de gasflessen»
Jetboil
Zip 0,8L Fast Boil System
Promotieprijs 91,06 €(72,56 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (23)
Sporten» Trekking» Trekking stoves» Accessoires» Branders»
Trangia
Gas Burner Storm Trangia 25 & 27
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (229)
Sporten» Trekking» Trekking stoves» Multifuelbranders»
Primus
Omnifuel II With Bottle
Promotieprijs 205,23 €(163,53 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (30)
Tiskausvehkeet Lue lisää...
Tiskausvehkeet
Tiskivehkeet (...ja niiden käyttäminen) takaa hygienisen retkikeittiön. Kannattaa kuumentaa tiskivesi hyvin, jotta saat parhaiten rasvan irroitettua keitto- ja ruokailuvälineistä. Ehdottoman fiksua olisi muistaa käyttää biohajoavaa pesuainetta pesuihin ja vieläpä kaataa biosaippuiaiset/ rämmäleiset vedet jonnekin hyvään paikkaan tiskauksen jälkeen, josta ne parhaiten imeytyvät maaperään ja toisaalta jos jotain pieniä riisinmurusia vielä on ollut lautasen pohjalla, niin etteivät ne sotke ja häiritse visuaalisesti muita kanssaliikkujia.
Tiskaussettiin kannattaa varata:
Polttoaine
Vuodenajasta ja olosuhteista sekä käytettävästä keittimestä riippuen riittävä määrä oikeaa polttoainetta on hyvä olla mukana. Helpoissa olosuhteissa (helposti plussan puolella oleva ei-myrskyisä keli) voidaan kaasun menekkinä pitää suunnilleen 50g/ henkilö/ päivä sisältäen kaksi lämmintä ruokaa. Kannattaa toki huomioida, että jos jotain gourmetkikkailuita sun muita erikoisuuksia harrastaa, niin voihan tuo olla oikeinkin paljon enemmän.
Muita polttoainevaihtoehtoja on sprii -pohjaiset polttoaineet, bensa tai luonnonmateriaalit. Polttoaineista ja niitä käyttävistä keittimistä voit lukea lisää blogistamme aihetta kokonaisvaltaisemmin käsittelevästä artikkelista:
How to choose a camping stove
Sporten» Trekking» Trekking stoves» Accessoires» Brandstoffen» Gas»
Jetboil
JetPower Fuel 230 g
Promotieprijs 5,93 €(4,73 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (116)
Sporten» Trekking» Trekking stoves» Accessoires» Brandstoffen» Gas»
MSR
IsoPro 8oz
8,90 €(7,09 €, btw 0) (bulkprijs v.a. 8,05 €)
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (95)
Sporten» Trekking» Trekking stoves» Accessoires» Brandstoffen» Gas»
Primus
Power Gas 450 g
Promotieprijs 8,19 €(6,53 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (182)
Sporten» Trekking» Trekking stoves» Accessoires» Brandstoffen» Gas»
Primus
Power Gas 100 g
Promotieprijs 5,04 €(4,02 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (123)
Työkalut
Työkalujen määrä ja tarve riippuu retken luonteesta. Monissa retkeilypaikassa on puuvajan yhteydessä (sikäli kun alue sellaisen tarjoaa) niin perustyökalut pöllien pätkimiseen. Yhteiskäyttötyökalut saattavat toisaalta olla aina vaihtelevassa kunnossa, joten retkelynautinnon maksimoimiseksi omatkin on ihan kivat. • saha
• kirves
• monitoimityökalut
• pikku lapio tms
• sakset ym
Sporten» Trekking» Gereedschappen» Multitool»
Leatherman
Black Wave +
Promotieprijs 124,38 €(99,11 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (122)
Sporten» Trekking» Gereedschappen» Bijlen»
Hultafors
Ågelsjön Trekking Axe Mini
Promotieprijs 98,68 €(78,63 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (27)
Sporten» Trekking» Gereedschappen» Camping saws»
Silky Saws
Silky Gomboy
Promotieprijs 45,66 - 53,16 €(36,38 - 42,36 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (20)
Sporten» Trekking» Gereedschappen» Scharen»
CVN
Trauma Shear
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (22)
Sporten» Trekking» Gereedschappen» Scheppen»
Fiskars
Foldable Spade
Promotieprijs 66,41 €(52,92 €, btw 0)
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (65)
Ensiaputarvikkeet Lue lisää...
Ensiaputarvikkeet
Ensiaputarvikkeet on hyvä pitää ajan tasalla ja tarkistaa, että mukana on kaikki tarvittava eikä mielellään mitään tarpeetonta ylimääräistä. Fiksu odea on hommata joko valmis ensiapupaketti, jonka pussukka on vesitiivis TAI koostaa oma vesitiiviiseen (esim Ortliebin) pussukkaan. Ensiapulaukun sisältöä saa ja pitää modifioida vähän retken mukaan sen perusteella, mitä on omassa riskianalyysissään arvioinut mahdollisiksi haveritilanteiksi. Tässä vähän apuja oman perustason pakkauksen suunnitteluun/ valmiin paketin tuunaamiseen. Retkikuntien ja muiden löytöretkeilijöiden setti on sitten jo ihan oma lukunsa:
• kangasteippiä
• laastaria
• paineside
• ensiside
• kolmioliina
• avaruushuopa
• pienet sakset (HUOM! joissain valmiissa pakkauksissa sakset ovat aivan surkeat, joten varmista, että mukanasi on aina viimeisen päälle hyvät sakset)
• pinsetit, punkkipihdit
• suojahansikkaat
• kosteuspyyhettä
• haavapyyhkeitä, desinfiointiainetta, käsidesi
• särkylääke, kyypakkaus, veden puhdistustabletit
• elvytysmaski /suusuoja
• lastoitustarvikkeet
Sporten» Trekking» Eerste hulp en medische zorg» EHBO-sets»
Care Plus
First Aid Kit - Basic
Promotieprijs 17,26 €(13,75 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (27)
Sporten» Trekking» Eerste hulp en medische zorg» EHBO-sets»
Mammut
First Aid Kit Pro
Promotieprijs 33,59 €(26,76 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (52)
Sporten» Trekking» Eerste hulp en medische zorg» EHBO-sets»
Mammut
First Aid Kit Light
Promotieprijs 24,68 €(19,67 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (16)
Sporten» Trekking» Eerste hulp en medische zorg» EHBO-sets»
Blue Force Gear
Micro Trauma Kit NOW! - MOLLE - Advanced Supplies
Promotieprijs 189,59 €(151,07 €, btw 0)
Direct beschikbaar
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (10)
Misschien bent u ook geïnteresseerd in
Ulkoilumukavuutta jokaiselle luonnossa liikkujalle
Yhteistyössä Pinewood
Kun astut metsään, tavoitteena on nauttia luonnon rauhasta ja raikkaasta ilmasta ilman huolta säästä tai varusteiden kestävyydestä. Ruotsalainen Pinewood on rakentanut mainensa juuri tälle ajatukselle: luoda ulkoiluvaatteita ja -varusteita, jotka ovat mutkat...
Introducing DUER – The World's Most Comfortable Pants
In cooperation with Duer
Jeans are an absolute cornerstone of almost every wardrobe. They are timeless, stylish, and offer that authentic, relaxed denim attitude that fits any occasion. At their best, jeans are a go-to garment that only gets better with age. However, in an ...
Comparison: Garmin Fenix 8, Tactix 8, and Enduro 3
In cooperation with Garmin
Fenix 8, Tactix 8 and Enduro 3 represent the absolute elite of wrist-worn computers. Although these watches share a lot of common DNA, each has been fine-tuned to serve a specific purpose. We broke down the differences to atoms to make it easier for you...