Viikonloppu täynnä tapahtumia ja erikoispäiviä
Meillä on täällä Konalan suunnalla Hesassa viikonloppuna pariakin erimoista ulkoilu-urheiluun liittyvää teematapahtumaa. Mitä sitä viikonloppuun sitten mahtuu?
- Pyöräilyn teemapäivä myymälässämme lauantaina 11.5.2019 klo 10-16
- Salomon testipäivä Malminkartanon portailla lauantaina 11.5.2019 klo 10-14
- Äitienpäivä sunnuntaina 12.5.2019
Lue alta vinkit eli tipsit eli tärpit viikonlopun tapahtumiin.
Muista äitiä ja muita elämäsi merkkihenkilöitä juhlapäivänään
SUNNUNTAINA 12.5. JUHLITAAN ÄITIENPÄIVÄÄ.
Iso kiitos sille välkylle yksilölle, joka on keksinyt lahjakortit. Vaikka olisi kuinka läheinen lahjansaaja, niin monesti harmaita hiuksia aiheuttaa se, että ei tarkalleen tiedä, että mitä sen nyt piti olla. Miksei siis suosiolla anna toisen itse valita. Lahjakortin kylkeen voi vaikka askarrella jonkin oman vision siitä, minkä tyyppiseen käyttöön lahjanantaja oli lahjakortin ajatellut. Jos siis haluaa.
Lahjakortin summan voi tosiaan päättää itse vapaasti muuttamalla lahjakortin hintaa hintakentässä.
Lahjakortilla voi maksaa sekä verkkokaupassa, että myymälässä:
Lahjakortissa lukeva numero ja tunnus tarvitaan lahjakorttia käytettäessä. Lahjakortin voimassaololla ei ole takarajaa.
Jos lahjakortilla ostettaessa tilauksen summa on pienempi kuin lahjakortin summa, jäljelle jääneen osuuden voi käyttää seuraavien tilauksen yhteydessä. Ihanan reilua!
Tuo sähköinen lahjakortti on myös hyvä, sillä sen toimitusaika on hyvin lyhyt: se tulee meiliisi välittömästi.
Arter»Gaveideene»Gavekort»
Gavekort
I lager
☆☆☆☆☆ (809)
Arter»Gaveideene»Gavekort»
Elektronisk gavekort
I lager
☆☆☆☆☆ (517)
Äideille käsinpoimitut lahjaideat
Kaikenmaailman lahjaideat valikoimastamme

Viimeistään nyt on suurimmalla osalla mankelit kaivettu esiin, laitettu kuntoon ja mieli halajaa polkemaan milloin minnekin: töihin, maantielle, ylämäkeen, alamäkeen, metsään jne.
Pyöräilyyn saa yhdistettyä kaikenmoista turvallisuutta ja kokonasivaltaisesti kokemusta parantavaa hyödykettä, ja näihin pyöräilypäivämme keskittyykin.
Alla rennon ja vapaamuotoisen päivämme ohjelmaa:
EVOC
Hengessä mukana Evocin pyöräilykamppeet ja oheistarvikkeet
Evoc Top Tube Pack WP
Kampanje pris 31,38 €
(25,00 €, mva. 0)
I lager
☆☆☆☆☆ (17)
Evoc Multi Holster
Kampanje pris 24,68 €
(19,67 €, mva. 0)
I lager
☆☆☆☆☆ (3)
Evoc Bike Rack Cover
Kampanje pris 125,50 €
(100,00 €, mva. 0)
I lager
☆☆☆☆☆ (29)
Evoc Drink Bottle 0,75
Kampanje pris 14,18 €
(11,30 €, mva. 0)
I lager
☆☆☆☆☆ (20)
Evoc Seat Bag M, 0.7L
Kampanje pris 18,83 €
(15,00 €, mva. 0)
I lager
☆☆☆☆☆ (10)
Evoc Seat Bag Tour L
Kampanje pris 27,45 €
(21,87 €, mva. 0)
I lager
☆☆☆☆☆ (13)
Evoc Multi Frame Pack WP
Kampanje pris 39,23 - 46,73 €
(31,26 - 37,24 €, mva. 0)
I lager
☆☆☆☆☆ (6)
Evoc Handlebar Roll
Kampanje pris 27,68 €
(22,06 €, mva. 0)
I lager
☆☆☆☆☆ (3)
Kickbike
Esillä ja testissä lauantaina Kickbiket, jos potkuttelu on edes etäisesti himoittanut, niin nyt kannattaa tulla Kickbike asiantuntijan ohjeiden saattelemana käydä heittämässä pikku lenkki testikikkareilla.
Kickbike Schwalbe Marathon Racer 18 x 1.50 (40-355) (Race MAX 18)
Kampanje pris 24,71 €
(19,69 €, mva. 0)
I lager
☆☆☆☆☆ (1)
Kickbike Fat MAX
Kampanje pris 884,70 €
(704,94 €, mva. 0)
☆☆☆☆☆ (12)
Kickbike Cross FIX
Kampanje pris 574,74 €
(457,96 €, mva. 0)
☆☆☆☆☆ (13)
Kickbike Sport G4
Kampanje pris 441,90 €
(352,11 €, mva. 0)
☆☆☆☆☆ (44)
Kickbike City G4
Kampanje pris 353,35 €
(281,55 €, mva. 0)
☆☆☆☆☆ (14)
Kickbike Inner Tube for Front Wheel
Kampanje pris 6,68 €
(5,32 €, mva. 0)
I lager
☆☆☆☆☆ (1)
Maloja
Jos haluaa olla parhaiten pukeutunut pyöräilijä ja muutenkin makee, niin ei taida olla muuta vaihtoehtoa kuin pistää Malojaa ylle. Malojan tuoteasiantuntija paikalla katsomassa sinun kanssa, että mitä laitetaan päälle tällä kertaa.
Maloja ViturinU. Primaloft Pants Unisex
99,00 - 127,43 €
(78,88 - 101,54 €, mva. 0)
I lager
☆☆☆☆☆ (14)
Maloja ChouchouM. Hair Tie
5,90 - 8,93 €
(4,70 - 7,12 €, mva. 0)
I lager
☆☆☆☆☆ (1)
Maloja EsinoM. Sport Socks
Kampanje pris 18,68 €
(14,88 €, mva. 0)
I lager
Maloja MuntanitzM. Cycle Gloves
Kampanje pris 26,18 €
(20,86 €, mva. 0)
I lager
☆☆☆☆☆ (3)
Maloja MalencoM. Armwarmer
Kampanje pris 23,34 €
(18,60 €, mva. 0)
I lager
☆☆☆☆☆ (1)
Maloja Nordic Ski Clip
Kampanje pris 3,68 €
(2,93 €, mva. 0)
I lager
☆☆☆☆☆ (1)
Maloja BrisenM. Boulder Pants Mens
Kampanje pris 112,43 €
(89,59 €, mva. 0)
I lager
Maloja SerbotaM. Cycle Gloves
Kampanje pris 26,93 €
(21,46 €, mva. 0)
I lager
Oakley
Tutustu Pohjoismaiden laajimpaan Oakley-valikoimaan. Erityisesti fillaristeille on paljon malleja ja fiilistele tarpeisiisi sopivia Prizm-linssejä.
Oakley Holbrook Matte Black, Prizm Black Polarized
Kampanje pris fra 139,08 €
(110,82 €, mva. 0)
I lager
☆☆☆☆☆ (29)
Oakley Radar EV Path, Carbon w/ Prizm Rose Gold
Kampanje pris fra 140,39 €
(111,86 €, mva. 0)
I lager
☆☆☆☆☆ (11)
Oakley Holbrook XL Polished Clear w/ Prizm Sapphire Polarized
Kampanje pris fra 139,08 €
(110,82 €, mva. 0)
I lager
☆☆☆☆☆ (13)
Oakley Radar EV Path, Matte Black w/ Prizm Black Polarized
224,90 €
(179,20 €, mva. 0)
☆☆☆☆☆ (10)
Oakley Radar EV Path, Matte Black w/ Prizm Road
Kampanje pris fra 140,39 €
(111,86 €, mva. 0)
I lager
☆☆☆☆☆ (9)
Oakley Radar EV Path, Polished Black w/ Prizm Black Iridium
Kampanje pris fra 140,39 €
(111,86 €, mva. 0)
I lager
☆☆☆☆☆ (10)
Oakley Holbrook XL Matte Black w/ Prizm Black Polarized
Kampanje pris fra 139,08 €
(110,82 €, mva. 0)
I lager
☆☆☆☆☆ (8)
Oakley Holbrook XL Matte Black w/ Prizm 24k Polarized
Kampanje pris fra 139,08 €
(110,82 €, mva. 0)
I lager
☆☆☆☆☆ (6)
ORTLIEB
Ortlieb tekee kenties maailman parhaimmat pyörälaukut ja muutoinkin innovatiivisimmat retkeilyratkaisut. Erinomainen valikoima pyörähommiin niin pendelöintiin kuin pyörällä retkeilyynkin.
Ortlieb Seat-Pack 16.5L
133,90 €
(106,69 €, mva. 0)
I lager
☆☆☆☆☆ (97)
Ortlieb Back-Roller Classic
125,90 €
(100,32 €, mva. 0)
I lager
☆☆☆☆☆ (262)
Ortlieb Gravel-Pack
129,90 €
(103,51 €, mva. 0)
I lager
☆☆☆☆☆ (52)
Ortlieb Vario QL2.1 26L
179,00 €
(142,63 €, mva. 0)
I lager
☆☆☆☆☆ (114)
Ortlieb Handlebar-Pack 15L
114,90 €
(91,55 €, mva. 0)
I lager
☆☆☆☆☆ (39)
Ortlieb Frame-Pack Toptube 4 L
104,90 €
(83,59 €, mva. 0)
I lager
☆☆☆☆☆ (27)
Ortlieb Handlebar-Pack S, 9L
I lager
☆☆☆☆☆ (36)
Ortlieb Fork-Pack Plus
I lager
☆☆☆☆☆ (30)
POC
Pocin asiantuntija näyttää hienoa POC kypärä- ja suojainvalikoimaamme. Näillä kamoilla saa aikalailla koko kropan suojaan ja vieläpä niin, että liikkuvuus säilyy ja ulkoasu on visuaalisesti hyvännäköinen.
POC Omne Air MIPS
Kampanje pris 141,19 €
(112,50 €, mva. 0)
I lager
☆☆☆☆☆ (13)
POC VPD System Torso
Kampanje pris 203,94 €
(162,50 €, mva. 0)
I lager
☆☆☆☆☆ (9)
POC Joint VPD Air Knee
Kampanje pris 70,60 €
(56,25 €, mva. 0)
I lager
☆☆☆☆☆ (38)
POC Kortal Race MIPS
Kampanje pris 211,79 €
(168,76 €, mva. 0)
I lager
☆☆☆☆☆ (1)
POC Fornix BC
Kampanje pris 196,10 €
(156,25 €, mva. 0)
I lager
☆☆☆☆☆ (3)
POC Joint VPD 2.0 Knee
Kampanje pris 94,09 €
(74,97 €, mva. 0)
I lager
☆☆☆☆☆ (20)
POC Spine VPD Air Vest
Kampanje pris 117,66 €
(93,75 €, mva. 0)
I lager
☆☆☆☆☆ (3)
POC Obex BC MIPS
Kampanje pris 211,79 €
(168,76 €, mva. 0)
I lager
☆☆☆☆☆ (3)
Sweet Protection
Sweet Protectionin esittelijä paikalla n. klo 10-16 kertomassa tämän maanmainion norjalaisen suojain- ja urheilubrändin kamoista.
Sweet Protection Primer MIPS Bike Helmet
Kampanje pris 99,90 €
(79,60 €, mva. 0)
I lager
☆☆☆☆☆ (17)
Sweet Protection Falconer 2Vi Mips Helmet
Kampanje pris 186,75 €
(148,80 €, mva. 0)
I lager
☆☆☆☆☆ (10)
Sweet Protection Outrider MIPS Helmet
99,90 - 111,75 €
(79,60 - 89,04 €, mva. 0)
I lager
☆☆☆☆☆ (12)
Sweet Protection Falconer Aero 2Vi Mips Helmet
Kampanje pris 224,25 €
(178,69 €, mva. 0)
I lager
☆☆☆☆☆ (9)
Sweet Protection Trailblazer MIPS Helmet
Kampanje pris 134,93 €
(107,51 €, mva. 0)
I lager
☆☆☆☆☆ (3)
Sweet Protection Tucker 2Vi Mips
Kampanje pris 219,63 €
(175,00 €, mva. 0)
I lager
☆☆☆☆☆ (1)
Sweet Protection Bushwhacker 2Vi MIPS Helmet
Kampanje pris 186,75 €
(148,80 €, mva. 0)
I lager
☆☆☆☆☆ (1)
Sweet Protection Strayer 2Vi Mips Helmet
Kampanje pris 227,86 €
(181,56 €, mva. 0)
I lager
Ja mikä parasta:
pyöräilypäivän kunniaksi paljon pyöräilyyn liittyviä varusteita yllämainituilta tuotemerkeiltä -10%. Ai että, kyllä kelpaa.
Kyseisten tuotemerkkien lisäksi halutaan tietty kertoa muista suosituista fillarointivarusteistamme. Ensiksikin tietysti nämä kuljetuskärryt, joita löytyy niin pienten ihmisten kuin isojen tavaroiden kuljettamiseen
Meidän valikoimaan tosi suosittuja fillarointikypäriä toimittaa POCin lisäksi myös SMITH
Smith Transit MIPS
Kampanje pris 62,75 €
(50,00 €, mva. 0)
I lager
☆☆☆☆☆ (3)
Smith Signal MIPS
Kampanje pris 63,68 €
(50,74 €, mva. 0)
I lager
☆☆☆☆☆ (11)
Smith Convoy MIPS
Kampanje pris 56,48 €
(45,00 €, mva. 0)
I lager
☆☆☆☆☆ (18)
Smith Engage 2 MIPS
Kampanje pris 97,43 €
(77,63 €, mva. 0)
I lager
☆☆☆☆☆ (11)

Uudet juoksutossut mielessä?
Tule Malminkartanon portaiden tuntumaan nyt lauantaina 11.5.
Homman nimi on fiilistellä ja testailla Salomonin suosituimpia malleja, että kuinkas ne passaisi omaan tekemiseen.
Testissä mukana ovat ainakin seuraavat Salomonin mallit:
Kenkiä esittelemässä ja vinkkejä tarjoilemassa Salomonin juoksuasiantuntijat ja tietty meiltä Varuste.netistä myös asiaan vihkiytynyt tossunkuluttaja.
Olethan muuten huomannut, että Varuste.netin mainio myymälä sijaitsee ihan Malminkartanon portaiden ja Jätemäen välittömässä läheisyydessä? Jos tapahtumassa löytyi passelit popot (tai oli muuten mielessä hankkia ko. juoksukengät), niin meillä noita kaikkia myydään täällä Ruosilankujalla.
Kenkätestipäivän kunniaksi 11.5.2019 ko. mallit sattuvat sopivasti olemaan -10% paraatihintaan.
Tilaisuus ei vaadi erillistä ilmoittautumista: tule paikalle, kokeile kenkiä ja nauti ohessa hyvä ja hikinen treeni vekkulissa seurassa erinomaisella meiningillä.