Alla esimerkkilistausta, josta voi helposti tsekkailla että mitä kaikkea voi / kannattaa ottaa retkelle mukaan. Varusteiden määrä riippuu kovasti, että minkä pituista retkeä ollaan suunnittelemassa ja millaisiin olosuhteisiin, mutta laatimamme lista on sen verran kattava, että voit arvioida onko retkelläsi käyttöä mille osalle näistä.Klikkaa kunkin varusteen kohdalta saadaksesi hyödyllistä lisätietoa joka tukee varusteiden valintaa erilaisiin olosuhteisiin ja -reissuihin. Katso myös muita inspiraationlähteitämme: A short guide to ultralight backpacking The possibilities of packrafting Tips for winter hikers Outdoor tips for autumn
Vaatteet
Kengät
Kengän valinta perustuu vuodenaikaan, odotettavissa olevaan säähän ja kuljettavaan maastoon. Tunturirakassa tarvitset järeämpää jalkinetta kuin Nuuksion ulkoilupolulla päiväretken aikana. Valikoimassa on laajasti erilaisia vaelluskenkiä ja toisaalta kevyempiä trekkaus- ja lähestymiskenkiä.
Руководство по выбору горных ботинок Video: How to care for your hiking boots
Talvella lämpimät talviulkoilu- tai retkeilykengät (tukevat, jos mukana on retkisukset /liukulumikengät / lumikengät niin valkkaa sellaiset kengät, joita voi käyttää myös ko. varusteiden kanssa. Monissa suksissa ja lumikengissä on EA -siteet, joten mikä tahansa kenkä sopii siihen, kunhan se on tukeva ja mukava). Istuvat vaelluskumisaappaat vaikka vuorella on oikein hyvä vaihtoehto, varsinkin kun puhutaan eteläisemmän Suomen märkälumisista talvista.
Спортивный» Походы» Обувь» Резиновые сапоги» Зимние сапоги»
MuckBoot
Arctic Sport
Специальная цена 124,01 €(98,81 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (152)
Спортивный» Походы» Обувь» Резиновые сапоги» Зимние сапоги»
Nokian jalkineet
Naali
Специальная цена 160,01 €(127,50 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (318)
Спортивный» Походы» Обувь» Обувь для треккинга» С мембраной» Мужское»
Meindl
Guffert GTX
279,90 - 294,90 €(223,03 - 234,98 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (156)
Спортивный» Походы» Обувь» Обувь для треккинга» С мембраной» Мужское»
Meindl
Meran GTX
Специальная цена 235,00 - 250,00 €(187,25 - 199,20 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (87)
Kannattaa hommata mukaan myös leirikengät , eli vaihdat leiritilanteessa sopivammat kengät jalkaan ja laitat paikallaolon ajaksi vaelluksella käyttämäsi kengät tuulettumaan tai kuivumaan. Älä missään tapauksessa väheksy kuivien sukkien merkitystä, eli varaa mukaan riittävä määrä hyvin istuvia, laadukkaita sukkia ja pidä huoli, että sinulla on aina yksi kuiva sukkapari reservissä.
Спортивный» Походы» Обувь» Туфли для перерывов»
Rab
Cirrus Hut Slipper
31,90 - 37,59 €(25,42 - 29,95 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (50)
Спортивный» Походы» Обувь» Туфли для перерывов»
Rab
Cirrus Hut Boot
Специальная цена 48,68 €(38,79 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (24)
Спортивный» Походы» Обувь» Туфли для перерывов»
Exped
Camp Slipper
Специальная цена 39,41 €(31,40 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (28)
Спортивный» Походы» Обувь» Туфли для перерывов»
Exped
Camp Booty
Специальная цена 50,18 €(39,98 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (45)
Sukat
Sukkia ei suinkaan pidä väheksyä vähäpätöisinä vaatekappaleina. Huonosti istuva sukka parhaimmassa tapauksessa pilaa koko retken. Paljon puhutaan kerrospukeutumisesta ja se on jalkojenkin pukemisessa aivan varteenotettava vaihtoehto. Alussukka on ohut ja hengittävä, lämpimällä kelillä sellaisenaan käytettävä ja kylmemmällä kelillä paksun sukan alle puettava.
Vaellussukat on suunniteltu toimimaan funktionaalisena kokonaisuutena, jossa sukan eri osat on suunniteltu toimittamaan omaa tehtäväänsä kosteudensiirrossa tai askeleen vaimentamisessa.
Спортивный» Походы» Одежда» Носки» Носки для походов»
Darn Tough
Hiker Micro Crew Midweight Hiking Sock Mens
Специальная цена 25,43 €(20,26 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (120)
Спортивный» Походы» Одежда» Носки» Носки для походов»
Darn Tough
Light Hiker Micro Crew Mens
Специальная цена 24,68 €(19,67 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (67)
Спортивный» Походы» Одежда» Носки» Носки для походов»
Bridgedale
Hike Midweight Merino Performance Boot
Специальная цена 24,10 €(19,20 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (82)
Спортивный» Походы» Одежда» Носки» Носки для походов»
Darn Tough
T4021 Boot Sock Midweight with Cushion Merino
Специальная цена 29,18 €(23,25 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (18)
Ihan hauska idis on kokeilla myös esimerkiksi merinovillaista kompressiosukkaa vaellussukkana, jos kokee, että helppo jalkojen rasittuminen on ongelma tai että edessä on useampana peräkkäisenä päivänä raskaita taipalia; näillä saattaa hyvinkin voida edesauttaa omaa palautumista rankan vaelluspäivän jälkeen.
Спортивный» Походы» Одежда» Носки» Компрессионные носки»
Sidas
Endurance Racing Knee Compression Socks
Специальная цена 22,43 €(17,87 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (15)
Спортивный» Походы» Одежда» Носки» Компрессионные носки»
Asics
Performance Run Compression Sock
Специальная цена 31,43 €(25,04 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (1)
Спортивный» Походы» Одежда» Носки» Компрессионные носки»
Falke
RU Compression Energy Mens
Специальная цена 41,23 €(32,85 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (1)
Kuorikerros
Tuulen- ja/tai vedenpitävä hupullinen takki ja -housut on hyvä olla olemassa kaikilla retkeilijöillä.
Kerrospukeutuminen tuo reissugarderobiin monipuolisuutta, sillä voit hyvin ketterästi erilaisia vaateparsia yhdistelemällä saada aiakaan monenlaiseen säähän ja liikkumistapaan soveltuvaa asukokonaisuutta. Kuorivaatteiden ei kannata tässä tapauksessa olla kovinkaan paksuja tai turhan vuorellisia, sillä kesäaikaan pelkkä (merinovilla)T-paita yhdistettynä ohuehkoon kuoritakkiin on ihan oivallinen sadepäivän asu tai suoja navakkaa tuulta vastaan. Vastaavasti kuorivaatteet voidaan pukea villapaidan tai kevytuntuvatakin tms. päälle kylmällä kelillä. Ota tämä huomioon valitessasi kuorivaatteitesi kokoa - kannattaa sovittaa takkia ja housuja sekä T-paidan, että paksun aluskerran päälle, niin näet, miten vaate istuu erilaisten yhdistelmien kanssa.
Спортивный» Походы» Одежда» Куртки» Куртки с водонепронецаемой поверхностью» Мужское»
Patagonia
Torrentshell 3L Jacket Mens
Специальная цена 179,91 €(143,35 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (63)
Спортивный» Походы» Одежда» Куртки» Куртки с водонепронецаемой поверхностью» Мужское»
Fjällräven
Keb Eco-Shell Jacket
Специальная цена 389,90 €(310,68 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (181)
Спортивный» Походы» Одежда» Куртки» Куртки с водонепронецаемой поверхностью» Женское»
Patagonia
Torrentshell 3L Jacket Womens
Специальная цена 179,91 €(143,35 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (21)
Спортивный» Походы» Одежда» Куртки» Куртки с водонепронецаемой поверхностью» Мужское»
Arc'teryx
Beta SL Jacket Mens
Специальная цена 374,90 €(298,73 €, нДС 0)
Доступно сразу
Miksi myynnissä edes sitten on paksumpia/ vuorellisia takkeja ja housuja?
Joskus voi olla mielekästä, että erilaisiin käyttötarkoituksiin on erilaisia kuorikerroksia. Esim. skimbatouhuihin paksumpi takki voi olla hyvä idea, oikeastaan kaikkeen viileässä tehtävään touhuun, jossa nyt ei ihan hiki valtoimenaan valu ja syke ei ole aivan tapissa. Kaupunkikäyttöön ja rentouttaviin metsäretkiinkin, miksei. Paksumpi kuorikerros on ehdottoman kätsy, jos liikunnan aikana ei tule tarvetta muuttaa pukeutumisen paksuutta minimaalisesta maksimaaliseen vaan suojautuminen säätä vastaan on osimoilleen vakio koko käyttökerran aikana.
Kuoritakkirakenteet
Alusvaatteet Lue lisää...
Alusvaatteet
• Pikkukalsarit (ainakin yhdet per päivä. Ota reissun kokonaisuuden kannalta pari ylimääräistä, jos nyt sattuu käymään jotain. Likaiset kalsarit hiertää pahasti mieltä ja ihoa vaeltaessa.)
• Pitkät kalsarit, kalsaripaita. Näissäkin voi miettiä ottaako vaihtokappaleet mukaan.
• Toppi/ rintsikat, jos on sen mallinen vaeltelija, että näitä olisi syytä käyttää. Sen mukaan vaihtokappaletta mukaan, miten aikoo hikoilla reissun aikana.
About base layers Why merino wool is perfect for hot weather and sports?
Спортивный» Походы» Одежда» Штаны» Нижнее белье (низ)» Короткие» Мужское»
Devold
Breeze Merino 150 Boxer Mens
Специальная цена 33,68 €(26,84 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (151)
Спортивный» Походы» Одежда» Штаны» Нижнее белье (низ)» Короткие» Мужское»
Mons Royale
Hold 'Em Shorty Boxer
Специальная цена 33,68 €(26,84 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (52)
Спортивный» Походы» Одежда» Нижнее белье» Спортивные топы и бра»
Devold
Berle Merino Bra
Специальная цена 47,93 €(38,19 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (52)
Спортивный» Походы» Одежда» Нижнее белье» Спортивные топы и бра»
Shock Absorber
Ultimate Run Padded
45,00 - 52,43 €(35,86 - 41,78 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (22)
Välikerros
Välikerroksen idea on olla aliman kerroksen ja kuorikerroksen välissä. Osuva nimitys tälle käsitteelle siis sikäli. Välikerros voi olla melkein mitä vaan, mitä keli vaatii. Collegepaita /huppari , fleece , villapaita , ohut pitkähihainen tai vaikka kevytuntuvatakki . Kannattaa hieman perehtyä, että millaista säätä voisi olla kohteessa tarjolla vaelluksen / retken ajankohtana, niin osaa vähän hahmotella että mitä kaikkea tarvitaan mukaan.
Спортивный» Походы» Одежда» Рубашки» Толстовки» Женское»
Devold
Everyday Zip Hoodie Womens
109,00 - 149,93 €(86,85 - 119,47 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (3)
Спортивный» Походы» Одежда» Рубашки» Флисовые» Мужское»
Patagonia
Better Sweater Jacket Mens
89,00 - 125,91 €(70,92 - 100,33 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (25)
Спортивный» Походы» Одежда» Рубашки» Шерстяные свитера» Мужское»
Devold
Nansen Sweater High Neck
Специальная цена 125,93 €(100,34 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (145)
Спортивный» Походы» Одежда» Рубашки» С длинным рукавом» Женское»
Arc'teryx
Aestas Crew Neck Pullover Womens
199,90 €(159,28 €, нДС 0)
Доступно сразу
Taukovaatetus Lue lisää...
Taukovaatetus
Taukovaatetus on aivan oleellinen osa vaellusta tai mitä tahansa retkeä. Taukovaatteen paksuus ja muut ominaisuudet määräytyy tietenkin vuodenajan ja kohteen sään mukaan. Tyypillistä on jonkinlainen toppatakki, joka pakkautuu pieneen tilaan ja entistyy ilmavaksi kerrkokseksi. Taukotakki (myös taukohousut ym) on hyvä pakata rinkan tai muun kantolaitteen läpän alle tai ainakin siten, että taukoasun saa helposti käyttöön pysähtyessä.
Toppatakkeja on kahdenlaisia. Pääpiirteittäin täytetyypit voidaan jakaa keinokuitutäytteisiin ja untuvatäytteisiin.
Untuvan etu eristeenä on sen eristävyys suhteessa painoon. Untuva myös pakkautuu pienempään tilaan kuin keinokuidut, ja tämä korostuu sitä mukaan mitä paksumpiin takkeihin mennään. Aikaisemmin untuvan heikkous oli sen eristävyyden heikkeneminen kosteana, mutta nykyään monet valmistajat käsittelevät untuvan niin, että sen kosteuden hylkivyys on huomattavasti parempi kuin ilman käsittelyä.
Спортивный» Походы» Одежда» Куртки» Padded jackets» Пуховики» Мужское»
Rab
Mythic Alpine Light Jacket Mens
Специальная цена 218,73 €(174,29 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (20)
Спортивный» Походы» Одежда» Куртки» Padded jackets» Пуховики» Мужское»
Patagonia
Down Sweater Hoody Mens
Специальная цена 269,91 €(215,07 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (41)
Спортивный» Походы» Одежда» Куртки» Padded jackets» Пуховики» Мужское»
Rab
Microlight Alpine Down Jacket Mens
Специальная цена 177,68 €(141,58 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (69)
Спортивный» Походы» Одежда» Куртки» Padded jackets» Пуховики» Женское»
Rab
Microlight Alpine Down Jacket Womens
149,90 - 187,43 €(119,44 - 149,35 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (39)
Keinokuituisen täytteen etu on se, että se ei vaadi erityisiä käsittelyjä, vaan keinokuitu itsessään pysyy ilmavana kosteanakin. Kuitutäytteiset takit ovat usein myös edullisempi vaihtoehto untuvamakuupusseihin verrattuna.
Спортивный» Походы» Одежда» Куртки» Padded jackets» Искусственные волоконные куртки» Мужское»
Arc'teryx
Atom Hoody Mens
199,00 - 279,90 €(158,57 - 223,03 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (6)
Спортивный» Походы» Одежда» Куртки» Padded jackets» Искусственные волоконные куртки» Мужское»
Arc'teryx
Proton Hoody Mens
179,00 - 299,90 €(142,63 - 238,96 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (4)
Спортивный» Походы» Одежда» Куртки» Padded jackets» Искусственные волоконные куртки» Женское»
Patagonia
Pine Bank 3in1 Parka Womens
Специальная цена 302,47 €(241,01 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (4)
Спортивный» Походы» Одежда» Куртки» Padded jackets» Искусственные волоконные куртки» Мужское»
Arc'teryx
Atom Jacket Mens
185,49 - 259,90 €(147,80 - 207,09 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (2)
Molempien täytemateriaalien sisään mahtuu hajontaa.
Untuvaa on eri laatuista ja sitä mitataan erityisellä cuin- tai fillpower -arvolla. Yleisesti voidaan sanoa että arvon ylittäessä 600, on täyte hyvin laadukasta. Mitä suurempi arvo on, sitä parempi on untuvan eristyskyky suhteessa tilavuuteen.
Myös keinokuiduissa on eroja, mitkä vaikuttavat tuotteen painoon, pakkautuvuuteen sekä eristävyyteen. Esimerkkinä vähän huonompilaatuinen kuitu lätsähää littanaksi jonkin ajan jälkeen eikä palaudu enää ilmavaksi ja eristäväksi. Panosta siis laadukkaaseen kuitutäytteeseen.
Down or synthetic fibre?
Yöasu
Vaikka olisi kylmä yö tiedossa, niin yöpukeutumisen kanssa ei kannata liioitella. Yöasuksi käy mainiosti vaikka kuiva ja puhdas kerrasto ja vaikka paljaaseen jalkaan mukava (villa)sukka. Riippuen tosiaan yön lämpötiloista/ hyttystilanteesta ym. niin voi olla kiva laittaa joku päähine. Ohuemmillaan päähineeksi käy tuubihuivi tai sitten ihan kunnon pipo. Kypärämyssy on aika hyvä, sillä yöllä tulee könyiltyä sen verran, että se nyt ainakin pysyy päässä oikealla paikallaan.
»
Спортивный» Походы» Одежда» Шарфы, снуды и т.п» Снуды»
Buff
Merino Lightweight
Специальная цена 22,43 €(17,87 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (169)
Спортивный» Походы» Одежда» Носки» Шерстяные носки»
Helsingin Villasukkatehdas
Finnish Woolen Socks
Специальная цена 20,18 - 21,94 €(16,08 - 17,48 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (46)
Спортивный» Походы» Одежда» Штаны» Нижнее белье (низ)» Длинные» Мужское»
Aclima
Woolnet Longs Mens
Специальная цена 82,43 €(65,68 €, нДС 0)
120 g/m²
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (356)
Спортивный» Походы» Одежда» Рубашки» Нижнее белье (верх)» Мужское»
Aclima
Woolnet Crew Neck Men
Специальная цена 82,43 €(65,68 €, нДС 0)
120g/m²
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (412)
Päähine
Pipoissa ja päähineissä kannattaa miettiä, että mihin kaikkeen sitä tarvitaan. Matkantekoon yleensä kelpaa vähän laihempikin pipo , ettei tule turhaan hiki. Kerrospukeutuminen tässä päähineosastossa on myös erittäin hyvä idea. Voit esimerkiksi pukea ohuen merinovillalinerin, teknisen sporttipipon ja tauoilla vaikka järeämmän myssyn päällimmäiseksi.
Спортивный» Походы» Одежда» Головные уборы» Шапки» Обычные шапки»
Fjällräven
Byron Hat
Специальная цена 36,40 €(29,00 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (182)
Спортивный» Походы» Одежда» Головные уборы» Шапки» Обычные шапки»
Fjällräven
Byron Hat Thin
Специальная цена 33,09 €(26,37 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (86)
Спортивный» Походы» Одежда» Головные уборы» Шапки» Обычные шапки»
Buff
Merino Midweight Beanie
Специальная цена 23,93 €(19,07 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (27)
Спортивный» Походы» Одежда» Головные уборы» Шапки» Поддева под шапку»
Buff
Merino Lightweight Beanie
Специальная цена 21,68 €(17,27 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (65)
Monikäyttöiset tuubihuivit ovat kuten lupaavat: monikäyttöisiä. Tämäntyyppiset pukineet voisi nostaa ihan jokaisen retkimiehen, -naisen ja -henkilön luottovarusteeksi sillä se taipuu pipoksi, pannaksi ja kaulahuiviksi sekä hupuksi. Tuubihuiveja/ kaulureita on saatavilla merinovillaisina, ohuena teknisenä materiaalina, fleecestä tehtynä ja minä muuna.
»
Спортивный» Походы» Одежда» Шарфы, снуды и т.п» Снуды»
Buff
Merino Lightweight
Специальная цена 22,43 €(17,87 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (169)
Спортивный» Походы» Одежда» Шарфы, снуды и т.п» Снуды»
Buff
Merino Midweight
Специальная цена 24,68 €(19,67 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (109)
Спортивный» Походы» Одежда» Шарфы, снуды и т.п» Снуды»
Buff
Heavyweight Merino Wool
Специальная цена 27,68 €(22,06 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (82)
Спортивный» Походы» Одежда» Шарфы, снуды и т.п» Снуды»
Buff
Safety Original M05
Специальная цена 16,43 €(13,09 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (40)
Käsineet
Käsineet on kanssa toinen asia jotka ovat kovasti ilmastoriippuvaisia, että millaiset pitää olla. Alkusyssystä riittää vähän ohuempi hanska (ja vaeltaessa varsinkin sillä käsiinkin tulee herkästi kuuma), mutta jos on vähänkään kylmempää, niin on syytä ottaa mukaan myös taukohanskat, niin pysyy räpylät lämpimänä.
Hanskoihin voidaan soveltaa ihan samaa kerrospukeutumisajattelua, kun kaikkiin muihinkin vaatteisiin. Pue alimmaiseksi ohuet alushanskat
Спортивный» Походы» Одежда» Перчатки» Перчатки утеплители»
Devold
Innerliner
Специальная цена 24,68 €(19,67 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (50)
Спортивный» Походы» Одежда» Перчатки» Перчатки утеплители»
Arc'teryx
Gothic Glove
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (15)
Спортивный» Походы» Одежда» Перчатки» Перчатки утеплители»
Enluva
Innerglove
Специальная цена 33,92 €(27,03 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (36)
Спортивный» Походы» Одежда» Перчатки» Перчатки утеплители»
Hestra
Gravita Merino Liner
Специальная цена 44,18 €(35,20 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (17)
ja päälle sitten jotain järeämpää. Huomaa myös, että hanskoista löytyy kalvollisia hanskoja, joilla saadaan tuulen- ja vedenpitävyyttä märemmille keleille.
Спортивный» Походы» Одежда» Перчатки» Варежки»
Hestra
Idre Wool Mitt
Специальная цена 112,43 €(89,59 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (3)
Спортивный» Походы» Одежда» Перчатки» Варежки»
Hestra
Tiril Mitt
Специальная цена 97,43 €(77,63 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (6)
Спортивный» Походы» Одежда» Перчатки» Варежки»
Cotopaxi
Down Mitten
Специальная цена 64,33 €(51,26 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (3)
Спортивный» Походы» Одежда» Перчатки» Варежки»
Hestra
Sarek Over Mitt
Специальная цена 90,45 €(72,07 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (1)
Henkilökohtaiset retkeilyvarusteet
Rinkka
Rinkan valinta riippuu taasen tehtävästä matkasta ja kannettavan kaman määrästä. Valittavana on anatomisia rinkkoja, putkirinkkoja ja matkailurinkoiksi kutsuttuja kantolaitteita, joiden juju on käytettävyydessä, ei niinkään kantamisessa vaikka ovat siinäkin mielessä ihan OK.
Anatomiset rinkat ovat yleisimmin käytössä olevia rinkkoja. Anatomiset rinkat koetaan usein myös putkirinkkaa monikäyttöisemmäksi esimerkiksi matkailtaessa.
Спортивный» Треккинг» Рюкзаки и сумки» Рюкзаки» Анотомические» Men's anatomical rucksacks»
Fjällräven
Kajka 75
Специальная цена 297,46 €(237,02 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (48)
Спортивный» Треккинг» Рюкзаки и сумки» Рюкзаки» Анотомические» Men's anatomical rucksacks»
Savotta
Kantamus 60L
489,00 - 519,00 €(389,64 - 413,55 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (8)
Спортивный» Треккинг» Рюкзаки и сумки» Рюкзаки» Анотомические» Men's anatomical rucksacks»
Savotta
Jääkäri L
369,00 - 379,00 €(294,02 - 301,99 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (405)
Спортивный» Треккинг» Рюкзаки и сумки» Рюкзаки» Анотомические» Men's anatomical rucksacks»
Osprey
Aether 65
Специальная цена 219,20 €(174,66 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (105)
Putkirinkoissa rinkan rungon muodostaa metallinen tai komposiittimuovinen kehikko, johon on kiinnitetty kantojärjestelmä ja reppuosa. Kehikko on reppuosan ulkopuolella. Putkirinkka toimii jäykkyytensä ansiosta erinomaisesti painavien lastien kuljettamiseen. Pidemmille reissulle putkirinkat sopivat hyvin, sillä makuualustan, teltan ja makuupussin voi kiinnittää ulkopuolelle helpommin kuin anatomisissa rinkoissa. Kahdesta putkirinkasta saa hätätapauksessa mallista riippumatta improvisoitua kelvolliset hätäpaarit.
Спортивный» Треккинг» Рюкзаки и сумки» Рюкзаки» Трубчатые»
Savotta
Jääkäri XL
599,00 €(477,29 €, нДС 0)
70 L
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (179)
Спортивный» Треккинг» Рюкзаки и сумки» Рюкзаки» Трубчатые»
Savotta
Jääkäri XL + Side Pockets
679,00 €(541,04 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (50)
Спортивный» Треккинг» Рюкзаки и сумки» Рюкзаки» Трубчатые»
Eberlestock
Modframe
349,90 €(278,80 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (1)
Спортивный» Треккинг» Рюкзаки и сумки» Рюкзаки» Трубчатые»
Eberlestock
Mainframe
329,90 €(262,87 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (56)
Matkailurinkoissa kantolaitteen saa usein jemmattua rinkan sisään, jolloin kantolaitteen hihnat eivät jää jumiin lentokenttien liukuhihnoilla. Rinkan sisältöön on usein helpompi päästä käsiksi, sillä matkailurinkat eivät välttämättä aukea ylhäältä kuten tavalliset rinkat, vaan matkalaukun tavoin edestä.
Спортивный» Треккинг» Рюкзаки и сумки» Рюкзаки» Туристические рюкзаки»
Osprey
Fairview 55 Womens
Специальная цена 146,14 €(116,45 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (62)
Спортивный» Треккинг» Рюкзаки и сумки» Рюкзаки» Туристические рюкзаки»
Osprey
Fairview 40 Womens
Специальная цена 131,52 €(104,80 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (122)
Спортивный» Треккинг» Рюкзаки и сумки» Рюкзаки» Туристические рюкзаки»
Osprey
Farpoint 55
Специальная цена 146,14 €(116,45 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (39)
Спортивный» Треккинг» Рюкзаки и сумки» Рюкзаки» Туристические рюкзаки»
Osprey
Farpoint 40
Специальная цена 131,52 €(104,80 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (92)
How to choose a backpack
Pakkauspussit Lue lisää...
Pakkauspussit
Pakkauspussit ovat kertakaikkisen käteviä kapistuksia. Kannattaa hommata riittävä määrä erivärisiä, sopivan kokoisia pakkauspusseja. Yksi idea on pakata yhteen pussiin vaikka sukat, toiseen kalsarit, yövaatteet, välikerrokset jne. Koska vaikka rinkat ovatkin nykyään hyvin käyttäjäystävällisesti suunniteltuja laitteita, on kamppeiden penkominen ihan mahdotonta välillä.
Спортивный» Треккинг» Рюкзаки и сумки» Упаковочные мешки»
Savotta
Trinket Pouch - Hook back
12,90 - 18,90 €(10,28 - 15,06 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (214)
Спортивный» Треккинг» Рюкзаки и сумки» Упаковочные мешки»
Osprey
Ultralight Packing Cube Set
Специальная цена 32,88 €(26,20 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (84)
Спортивный» Треккинг» Рюкзаки и сумки» Упаковочные мешки»
Savotta
Med Organizer
32,90 - 34,90 €(26,22 - 27,81 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (16)
Спортивный» Треккинг» Рюкзаки и сумки» Упаковочные мешки»
Savotta
Rolltop Stuffsack 210D
26,90 - 42,90 €(21,43 - 34,18 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (50)
Pakkauspussit ovat ilman muuta käteviä mutta reissun luonteesta riippuen voi olla aiheellista katsoa, että kaikki kamppeet ovat eriteltynä ja pakattuna vesitiiviisti. Erikokoiset vesitiiviit pakkauspussit käyvät erinomaisesti myös rinkansisäisten varusteiden järjestyksen pitämiseen. Kun kaikki varusteet ja vaatteet on pakattu vedenpitävästi voit kelillä kuin kelillä nostaa kunkin pussin ulos rinkasta pitäen muut varusteet kuivana ja rauhassa valita tarvitsemasi kamppeet. Kätevää. Toisekseen monilla on mukana varusteita, jotka eivät niin vettä ehjänä kestäkään. Kännyköille, tableteille, akuille ja paristoille, paperikartoille ja muille herkille varusteille kannattaa varata ihan kunnon suojapussit joista parhaimmat pitävät hyvin senkin, että jos joutuvat ihan uppeluksiin veden varaan.
Спортивный» Треккинг» Рюкзаки и сумки» Waterproof bags и т.п» Герморюкзаки»
Sea to Summit
Ultra-Sil Dry Bag
Специальная цена 17,18 - 35,93 €(13,69 - 28,63 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (62)
Спортивный» Треккинг» Рюкзаки и сумки» Waterproof bags и т.п» Герморюкзаки»
Osprey
Ultralight DrySack
Специальная цена 13,43 - 19,43 €(10,70 - 15,48 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (86)
Спортивный» Треккинг» Рюкзаки и сумки» Waterproof bags и т.п» Водонепроницаемые чехлы»
Fidlock
Hermetic Dry Bag Medi
Специальная цена 20,93 €(16,68 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (46)
Спортивный» Треккинг» Рюкзаки и сумки» Waterproof bags и т.п» Водонепроницаемые чехлы»
Sea to Summit
TPU Guide Accessory Case Waterproof
Специальная цена 17,18 - 20,93 €(13,69 - 16,68 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (30)
Makuupussi
On tärkeää, että makuupussi on valittu oikein sään ja nukkujan mukaan. Jos makuupussin mukavuuslämpötila mietityttää, niin sitä pystytään buustaamaan makuupussilakanalla , joita on saatavilla erilaisia - ja itseasiassa mukavuuden ja lämmön lisäämisen lisäksi makuupussi pysyy sisälakanan ansiosta puhtaampana. On helpompaa pestä sisälakan kuin koko makuupussi.
How to choose a sleeping bag
Спортивный» Треккинг» Спальные мешки и т.п» Спальные мешки» Зимние спальные мешки»
Carinthia
Defence 4
Специальная цена 182,84 - 190,34 €(145,69 - 151,67 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (461)
Спортивный» Треккинг» Спальные мешки и т.п» Спальные мешки» Зимние спальные мешки»
Carinthia
Defence 6, L/200cm
205,80 €(163,98 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (115)
Спортивный» Треккинг» Спальные мешки и т.п» Спальные мешки» 3-season sleeping bags»
Therm-a-Rest
Questar 20F / -6C
Специальная цена 239,90 - 279,90 €(191,16 - 223,03 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (41)
Спортивный» Треккинг» Спальные мешки и т.п» Спальные мешки» Летние спальные мешки»
Carinthia
Defence 1 Top
Специальная цена 120,80 - 125,82 €(96,25 - 100,25 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (236)
Спортивный» Треккинг» Спальные мешки и т.п» Внутренние пододеяльники»
Cocoon
MummyLiner Silkki, Mummy
Специальная цена 72,00 - 87,00 €(57,37 - 69,32 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (46)
Спортивный» Треккинг» Спальные мешки и т.п» Внутренние пододеяльники»
Cocoon
TravelSheet Silk
Специальная цена 91,78 €(73,13 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (47)
Спортивный» Треккинг» Спальные мешки и т.п» Внутренние пододеяльники»
Carinthia
Grizzly Liner
Специальная цена 69,73 €(55,56 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (56)
Спортивный» Треккинг» Спальные мешки и т.п» Внутренние пододеяльники»
Cocoon
TravelSheet Egyptcotton
Специальная цена 31,49 €(25,09 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (32)
Makuualusta
Makuualusta on toiseksi tärkein nukkumisvaruste luonnossa heti makuupussin jälkeen. Makuualustan pääasiallinen tarkoitus on eristää nukkuja kylmästä maasta. Makuualustan valintaan vaikuttavat eniten eristävyys, pakattavuus (koko ja paino), kestävyys ja nukkumismukavuus, joiden välillä pitää tasapainoilla.
Руководство по выбору матраса
Спортивный» Треккинг» Лежанки» Надувные»
Big Agnes
Rapide SL Insulated Wide Long
164,90 €(131,39 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (113)
Спортивный» Треккинг» Лежанки» Надувные»
Big Agnes
Rapide SL Insulated Tent Floor Pad
239,90 €(191,16 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (50)
Спортивный» Треккинг» Лежанки» Надувные»
Big Agnes
Rapide SL Insulated Wide Regular
164,90 €(131,39 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (88)
Спортивный» Треккинг» Лежанки» Надувные»
Big Agnes
Rapide SL Insulated Double Wide
254,90 €(203,11 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (31)
Istuinalusta Lue lisää...
Istuinalusta
Istuinalusta on kätevä eriste kylmän maan tai kostean alustan ja pemppusen väliin. Istuinalusta on pieni ja kätevä makuualustaan verrattuna tauoilla, eikä tarvitse turhaan liata tai kostuttaa omaa nukkumisalustaansa. Pieni, mutta ehdottoman paljon ylimääräistä mukavuutta tuova lisävaruste retkelle.
Спортивный» Походы» Сиденья» Сидушки»
Savotta
MPP Foam Mat
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (137)
Спортивный» Походы» Сиденья» Сидушки»
Bushcraft Spain
Oilskin Mat
Специальная цена 32,00 - 46,25 €(25,50 - 36,85 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (15)
Спортивный» Походы» Сиденья» Сидушки»
Savotta
Sitting Pad
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (4)
Спортивный» Походы» Сиденья» Сидушки»
Fjällräven
G-1000 Seat Pad
Специальная цена 18,68 €(14,88 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (58)
Suunnistusvälineet Lue lisää...
Suunnistusvälineet
Suunnistusvälineiden mukaanottoa lyhyemmillekään reissuille ei kannata ylenkatsoa, sillä myös tutuhkoon metsään on mahdollista eksyä. Mielenrauhaa tilanteen selvittämiseksi tuo kunnon suunnanottovälineet. Vaikka maastogepsi olisikin käytössäsi on aivan aiheellista ottaa mukaan myös perinteinen maastokompassi ja kartta sikäli, kun gepsistä virta esimerkiksi loppuisi. Yhtä tärkeää kuin kunnon suunnistusvälineet on taito käyttää niitä!
• Alueen kartta
• karttalaukku/ -pussi
• kompassi
• gps
Спортивный» Треккинг» Карты» Maps of Finland» Outdoor Maps»
Calazo
Urho Kekkosen kansallispuisto,1:50 000, 2017
Специальная цена 14,18 €(11,30 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (67)
Спортивный» Треккинг» Рюкзаки и сумки» Планшет для карт»
Sea to Summit
TPU Guide Map Case
Специальная цена 26,18 - 37,43 €(20,86 - 29,82 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (13)
Спортивный» Треккинг» Компасы»
Suunto
A-30
Специальная цена 29,74 €(23,70 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (244)
Спортивный» Походы» Электроника» GPS оборудование» Hiking GPS»
Garmin
InReach Mini 2
299,90 €(238,96 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (89)
Tulentekovälineet Lue lisää...
Tulentekovälineet
• tulitikut
• tulukset
• töhö
• sytykkeitä
Спортивный» Треккинг» Средства для разжигания огня» Спички»
UCO
Hurricane Matches 25pcs
11,90 €(9,48 €, нДС 0) (оптовая цена от 10,75 €)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (2)
Спортивный» Треккинг» Средства для разжигания огня» Пороховые бочки»
Light My Fire
FireSteel BIO Army
Специальная цена 17,93 €(14,29 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (99)
Спортивный» Треккинг» Средства для разжигания огня» Зажигалки и piezos»
Primus
Powerlighter III
Специальная цена 22,43 €(17,87 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (93)
Puukko
Jokaisen retkeilijän perusvaruste on hyvä ja terävä yleispuukko.
Спортивный» Треккинг» Ножи и Ножи» Ножи» Camping and scouting knives»
Peltonen Knives
Sissipuukko M95
Специальная цена 95,70 €(76,25 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (15)
Спортивный» Треккинг» Ножи и Ножи» Ножи» Camping and scouting knives»
Gerber
Strongarm Fixed Blade Fine Edge
Специальная цена 89,43 €(71,26 €, нДС 0)
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (18)
Спортивный» Треккинг» Ножи и Ножи» Ножи» Camping and scouting knives»
Marttiini
Condor Frontier
Специальная цена 56,64 €(45,13 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (50)
Спортивный» Треккинг» Ножи и Ножи» Ножи» Camping and scouting knives»
Casström
Swedish Forest Knife with Combo Sheath and Fire Steel
Специальная цена 161,80 €(128,92 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (12)
Ruokaa
Eväät on parasta retkessä. Tavallinen kiireetön ulkoiluhetki muuttuu välittömästi retkeksi, kun eväät kääritään auki, tai ruvetaan hämmentelemään päiväkahveja. Rivakalle päiväreissulle voi keitellä tai lämmittää eväät valmiiksi ruoka- tai tavalliseen termokseen ja nautiskella lämmin lounas luonnon helmassa ja jatkaa matkaa hyvin syöneenä.
Toisaalta kevyesti matkaava pitkän reissun taittava vaeltaja halunnee mukaansa kaiken mahdollisimman kuivattuna ja ravitsevana, jolloin retkiruoat ovat paras mahdollinen valinta (tai itsekuivatut herkut jos jaksaa väsätä. Vinkkejä ruokien kuivaamiseen ja hyviin kokonaisuuksiin täältä )
What to eat outdoors
Спортивный» Треккинг» Походная еда» Главные блюда» Мясные продукты»
Real Turmat
Pulled Pork with Rice (L,G)
10,90 €(9,60 €, нДС 0) (оптовая цена от 9,85 €)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (258)
Спортивный» Треккинг» Походная еда» Главные блюда» Мясные продукты»
Real Turmat
Pasta Bolognese (L)
10,60 €(9,34 €, нДС 0) (оптовая цена от 9,55 €)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (185)
Спортивный» Треккинг» Походная еда» Meal packages»
Tactical Foodpack
Weekpack Alpha
188,90 €(166,43 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (3)
Спортивный» Треккинг» Походная еда» Главные блюда» Мясные продукты»
Real Turmat
Chicken Curry (L)
10,90 €(9,60 €, нДС 0) (оптовая цена от 9,85 €)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (206)
Спортивный» Походы» Книги» Книги походной кулинарии»
Calazo
Nuotioruokaa
Специальная цена 22,70 €(20,00 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (2)
Спортивный» Походы» Книги» Книги походной кулинарии»
Calazo
Vaivatonta retkiruokaa
Специальная цена 22,70 €(20,00 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (3)
Спортивный» Походы» Книги» Книги походной кулинарии»
Calazo
Kuivaa ruokaa
Специальная цена 22,70 €(20,00 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (9)
Спортивный» Походы» Книги» Книги походной кулинарии»
Calazo
Vaellusruokaa
Специальная цена 14,93 €(13,15 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (9)
Ruokailuvälineet Lue lisää...
Ruokailuvälineet
Riippuen siitä, mitä aiot retkelläsi kokkailla määrittää sen kuinka paljon kippoj, kuppeja, lastoja ja spatuloita tarvitset reissuun mukaan. Aivan ehdotooman tarpeelliset lienevät kuitenkin:
• muki
• lautanen
• aterimet
Спортивный» Треккинг» Кухонная утварь» Наборы столовых приборов»
Light My Fire
Outdoor Mealkit
Специальная цена 29,93 €(23,85 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (12)
Спортивный» Треккинг» Кухонная утварь» Наборы столовых приборов»
Kupilka
Premium
Специальная цена 72,58 €(57,83 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (41)
Спортивный» Треккинг» Кухонная утварь» Наборы столовых приборов»
Kupilka
55 + 21 set
Специальная цена 30,56 €(24,35 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (99)
Спортивный» Треккинг» Кухонная утварь» Наборы столовых приборов»
Kupilka
Full Belly -set
Специальная цена 36,34 €(28,96 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (36)
Juomapullo
Juomapullo on aivan olennainen varuste. Talven pakkasilla ja toisaalta kesän helteillä on kiva olla kovempi eristetty pullo, jossa neste säilyy tavoitteesta riippuen joko sulana tai virkistävän viileänä. Pitkille vaellukselle tai reippaaseen menoon taas kannattaa harkita juomarakkoa letkulla, jonka saa moniin kantolaitteisiin integroitua näppärästi, jolloin tasainen ja välttämätön nesteytys sujuu ongelmitta.
»
Спортивный» Треккинг» Кухонная утварь» Бутылки и фляги» Твердые бутылки»
Nalgene
Wide Mouth Sustain 1,0L
Специальная цена 14,93 €(11,90 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (250)
Спортивный» Треккинг» Кухонная утварь» Бутылки и фляги» Мягкие бутылки»
Salomon
Soft Flask 500ml STD 42
Специальная цена 20,00 €(15,94 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (90)
»
Спортивный» Треккинг» Кухонная утварь» Бутылки и фляги» Твердые бутылки»
Nalgene
Wide Mouth Sustain 0.5L
Специальная цена 12,68 €(10,10 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (106)
»
Спортивный» Треккинг» Кухонная утварь» Бутылки и фляги» Твердые бутылки»
Nalgene
Narrow Mouth Sustain 1,0L
Специальная цена 14,93 €(11,90 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (69)
Vedenpuhdistus Lue lisää...
Veden puhdistaminen käyttökelpoiseksi
Varsinkin pidemmällä reissulla on suoranaisesti mahdotonta ottaa etukäteen mukaan niin paljon vettä kuin mitä tarvitsee. Perinteisesti lyhyille retkille on riittänyt, että juomavesi kannetaan juomapulloissa mukana ja ruoanlaittovesi on sitten napattu vesistössä ja keitetty kunnolla käyttökelpoiseksi ja tämähän idea toimii toki edelleenkin. Enenemissä määrin markkinoille on tullut erittäin luotettavia, järkevän hintaisia ja -kokoisia vedenpuhdistuslaitteita joilla luonnonvesistä otettua vettä saa nopeasti turvalliseen muotoon. Suomessa retkeilevä saa nauttia muutoinkin erittäin puhtaista luonnonvesistä: aina on kuitenkin syytä epäillä, että vedessä on näkymättömiä pöpöjä ja basilleja, jotka saattaa pahimmillaan laittaa koko mahasysteemin pahasti sekaisin loppuvaellukselle tai vaikka vesi olisikin pöpötöntä, niin vedessä saattaa silti olla maku- tai hajuhaittoja joista niistäkin on hyvin helppo nykyvehkeillä päästä eroon. Veden suodattamisen lisäksi markkinoilla on myös vedenpuhdistustabletteja, jotka tehokkaasti puhdistavat vettä erilaisista basiliskoista. Vedenpuhdistustableteissa on se, että on hyvä muistaa antaa tabletin vaikuttaa vedessä ohjeenmukaisen ajan. On huomattava, että tabletti aiheuttaa hienoisen vedenpuhdistustabletin maun veteen, joka ei välttämättä miellytä kaikkia. Tabletteja kannattaa kuitenkin olla varuiksi mukana niiden pienen kokonsa ja edullisuutensa puolesta pidemmällä reissuilla ja jos maku häiritsee, niin nesteen sekaan voi hulauttaa vaikka vähän mehutiivistettä tai maustetun elektrolyyttiporetabletin.
Спортивный» Треккинг» Очищение воды» Очистители для воды»
Grayl
Geopress Purifier Bottle 710ml - water purifier
Специальная цена 94,13 €(75,00 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (218)
Спортивный» Треккинг» Очищение воды» Очистители для воды»
Grayl
UltraPress Purifier Bottle 500ml water purifier
Специальная цена 78,44 €(62,50 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (107)
Спортивный» Треккинг» Очищение воды» Очистители для воды»
Grayl
UltraPress Titanium 500ml
Специальная цена 172,56 €(137,50 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (13)
Спортивный» Треккинг» Очищение воды» Очистители для воды»
Grayl
Geopress + Extra Replacement Cartridge
Специальная цена 121,58 €(96,88 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (28)
Спортивный» Треккинг» Очищение воды» Средства для очищения воды»
Katadyn
Micropur Forte MF 1T (disinfects water)
Специальная цена 23,38 €(18,63 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (170)
Спортивный» Треккинг» Очищение воды» Средства для очищения воды»
Katadyn
Micropur Classic MC 10'000P 100g
Специальная цена 35,61 €(28,37 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (8)
Спортивный» Треккинг» Очищение воды» Средства для очищения воды»
Katadyn
Micropur Antichlorin MA 100F
Специальная цена 11,93 €(9,51 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (25)
Спортивный» Треккинг» Очищение воды» Средства для очищения воды»
Katadyn
Micropur Classic MC 1T
Специальная цена 21,49 €(17,12 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (24)
Termospullo
Lämmin juoma on omiaan melkein millä vaan retkellä. Kovilla pakkasilla termaria voi käyttää aivan mainiosti myös juomapullona, jossa neste säilyy sulana pitkään.
Спортивный» Треккинг» Кухонная утварь» Термосы» Термосы-бутылки»
Thermos
Midnight Blue 1,0 l
Специальная цена 33,68 €(26,84 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (92)
Спортивный» Треккинг» Кухонная утварь» Термосы» Термосы-бутылки»
Thermos
0,75 l Thermos
Специальная цена 31,08 €(24,76 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (104)
Спортивный» Треккинг» Кухонная утварь» Термосы» Термосы-бутылки»
Camelbak
Thrive Chug Vacuum Insulated 0.75L (25oz)
Специальная цена 36,86 €(29,37 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (7)
Спортивный» Треккинг» Кухонная утварь» Термосы» Термосы-бутылки»
Thermos
Mountain Beverage Bottle 0,90L
Специальная цена 48,68 €(38,79 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (19)
Ruokatermos on niinikään erinomainen varuste. Päiväretkelle voi keitellä lämpimät ruoat jo kotona ja nauttia maastossa evästauolla edelleen höyryävän kuumana. Hyvä vinkki on myös vaelluksella keitellä aamiaisen yhteydessä myös lounas samalla energialla: Lataa ruokatermokseen retkiruoka tai muut kuivatut evääsi ja riittävästi kuumaa vettä päälle, niin lounasaikaan mennessä hitaamminkin entistyvät kuivaruoat ovat presiis nautittavassa muodossa - eikä tarvitse kiukkunälkäisenä ruveta keittimiä virittelemään vaan jää enemmän aikaa taukoiluun ja lounaan fiilistelyyn.
Спортивный» Треккинг» Кухонная утварь» Термосы» Пищевые термосы»
Thermos
Stainless King 710ml
Специальная цена 32,99 €(26,29 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (128)
Спортивный» Треккинг» Кухонная утварь» Термосы» Пищевые термосы»
Stanley
The Legendary Food Jar + Spork 0.4L (14oz)
Специальная цена 32,88 €(26,20 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (10)
Спортивный» Треккинг» Кухонная утварь» Термосы» Пищевые термосы»
Primus
Trailbreak Lunch Jug 0,4l food thermos
Специальная цена 22,90 €(18,25 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (82)
Спортивный» Треккинг» Кухонная утварь» Термосы» Пищевые термосы»
Yeti
Rambler 473 ml (16 oz) Food Jar
Специальная цена 40,72 €(32,45 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (1)
Kännykkä ja varavirta Lue lisää...
Kännykkä ja varavirta
Kännykkä nyt nykyään kannattaa olla mukana helppoa viestintää varten ja se on hyvä pitää virrassa. Varavoimalähteitä löytyy kaikenlaisia, niin ladattavia akkuja kuin aurinkokennolatureitakin.
Power from the sun
Спортивный» Походы» Электроника» Аккумулятор и зарядные устроиства» Генераторы»
Sandberg
Survivor Powerbank 20000 PD30W
Специальная цена 86,85 €(69,20 €, нДС 0)
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (6)
Спортивный» Походы» Электроника» Аккумулятор и зарядные устроиства» Генераторы»
Sandberg
Survivor Powerbank 10000 PD20W
Специальная цена 50,10 €(39,92 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (3)
Спортивный» Походы» Электроника» Аккумулятор и зарядные устроиства» Зарядные устроиства» Зарядки от солнечных батарей»
Sandberg
Outdoor Solar Powerbank 24000
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (3)
Спортивный» Походы» Электроника» Аккумулятор и зарядные устроиства» Зарядные устроиства» Зарядки от солнечных батарей»
Sandberg
Outdoor Solar Powerbank 10000
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (12)
Спортивный» Походы» Электроника» Аккумулятор и зарядные устроиства» Зарядные устроиства» Зарядки от солнечных батарей»
Sandberg
Outdoor Solar Powerbank 24000
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (3)
Спортивный» Походы» Электроника» Аккумулятор и зарядные устроиства» Зарядные устроиства» Зарядки от солнечных батарей»
Sandberg
Outdoor Solar Powerbank 10000
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (12)
Спортивный» Походы» Электроника» Аккумулятор и зарядные устроиства» Зарядные устроиства» Зарядки от солнечных батарей»
LTC Foldable Solar Panel 120W
198,90 €(158,49 €, нДС 0)
Доступно сразу
Спортивный» Походы» Электроника» Аккумулятор и зарядные устроиства» Зарядные устроиства» Зарядки от солнечных батарей»
LTC Foldable Solar Panel 200W
268,90 €(214,26 €, нДС 0)
Доступно сразу
Hygieniavälineet ja vessa-asiat Lue lisää...
Hygieniavälineet ja vessa-asiat
Hygieniajutut on hyvä pitää kunnossa, vaikka metsäntuoksuista fiilistä tavoittelisikin. Hyvin huolletut ja -pestyt ruokailuvälineet takaavat puhtaat ruokailuolosuhteet ja puhtaat paikat hellivät kanssaretkeilijöiden aisteja ja toisaalta vähentävät hiertymäriskejä. Jos ja kun käytät pesuaineita, niin varmistathan, että ne ovat biohajoavia: lisäksi fiksu retkeilijä ei päästä edes ekologisia pesuaineita suoraan vesistöön, vaan ne kannattaa imeyttää hyvän matkan päähän maaperään.
Kannattaa myös tutustua vessassakäynnin etiikkaan. Monilla retkeilyalueilla on asiaan varattu (kuiva)käymäliä, jonne kannattaa keskittää ainakin isot asiat. Huomaa, että kuivakäymälään saa laittaa vain sitä itseään ja maltillisen määrän vessapaperia tarvittaessa perään. On huomattavaa, että kosteuspyyhkeet eivät useimmitenkaan ole biohajoavia eikä liioin terveyssiteet, tamponit tai vaipat, eli tarkkuutta vessankäyttöön myös.
Jos nyt täytyy hoitaa ykkönen tai kakkonen metsän siimekseen on tuotokset erityisesti jälkimmäisen suhteen hyvä kaivaa maahan, ettei häiritse muita retkeilijöitä. Tarvittaessa pieni määrä paperia mahtuu maakuoppaan myös (mieluummin pussiin mukaan myöhemmin asiallisesti hävitettäväksi), mutta tutustuthan alueen käytäntöihin - osassa paikoissa mikään kuopiminen ei ole sallittua, joten pahimmassa tapauksessa varaudu ottamaan asiasi mukaan tiiviiseen pussiin. Talvella lumeen jätösten jättäminen tulee muille vastaan keväämmällä, eli jos pakko on, ja se alueen puolesta on mahdollista niin pussille vaihtoehto on pistää köntsän päälle paperi ja pistää palamaan. Tämäkin vain jos on pakko, eikä ihan siihen hiihtouran viereen sitten.
• Pesuaineet (ekologiset)
• Pyyhkeet
• Vessapaperi
• Pienet (muovi)pussit
• Kosteuspyyhkeet
• Hammasharja ja -tahna
Спортивный» Треккинг» Гигиена» Походные души»
Sea to Summit
Pocket Shower
Специальная цена 29,10 €(23,19 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (33)
Спортивный» Треккинг» Очищение воды» Очистители для воды»
Grayl
Geopress Purifier Bottle 710ml - water purifier
Специальная цена 94,13 €(75,00 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (218)
Спортивный» Треккинг» Гигиена» Влажные салфетки»
Sea to Summit
Wilderness Wipes Compact 12 pack
Специальная цена 5,05 €(4,02 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (55)
Спортивный» Треккинг» Гигиена» Dish washing моющие средства»
Sea to Summit
Camp Kitchen Pot Scrubber & Soap - 2 Piece Set
Специальная цена 10,43 €(8,31 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (36)
Спортивный» Треккинг» Рюкзаки и сумки» Сумки для туалетных принадлежностей»
Fjällräven
Gear Bag
Специальная цена 26,46 €(21,08 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (40)
Спортивный» Треккинг» Гигиена» Дезинфицирующие средства»
Care Plus
Clean - Pro Hygiene Gel, 30ml
Специальная цена 2,93 €(2,33 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (21)
Спортивный» Треккинг» Гигиена» Бальзамы для губ»
Care Plus
Sun Protection Lip Balm SPF 30+, 4,8 g
Специальная цена 5,93 €(4,73 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (18)
Спортивный» Треккинг» Гигиена» Солнцезащитный крем»
Care Plus
Sun Protection Everyday Tube SPF50+ 100ml
Специальная цена 17,93 €(14,29 €, нДС 0)
Доступно сразу
Hyttys- ja ötökkäsuojat Lue lisää...
Ötököiltä suojautuminen
Hyönteiset ovat luomakuntamme peruspilari, mutta on aivan ymmärrettävää että satunnaista retkeilijää saattaa harmittaa kesästä syksyyn hyttys-, mäkäräis-, polttiais-, ja paarmainvaasiot. Punkeista puhumattakaan. Täsmäratkaisua ihan kaiken torjuntaan ei taida oikein ollakaan, mutta jotain pientä apua varusteista voi olla. Ensinnä ötököiltä voi suojautua vaatetuksella. Ohut ihonmyötäinen kerros ei ainakaan hyttysiä vastaan riitä, sillä otuksen imukärsä kurottuu yllättävän pitkälle. Siksipä hyvä kerrospukeutuminen vaikkakin ohuin kerroksin on erittäin tehokas tapa välttää hyttysen puremat. Erilaiset verkot ja suojat tepsivät myös: hyttyshattu / -verkko pään ympärillä tuottaa valtavasti mielenrauhaa kun kaikenmaailman inisijät ja mönkiäiset eivät pääse ihan liian lähelle. Iholle ja vaatteisiin levitettäviä aineita on jos jonkinlaisia ja on kunkin ulkoilijan päätettävissä, että millaista tököttiä haluaa käyttää.
Спортивный» Походы» Москитные сетки и Средства от насекомых» Средства от насекомых» Спреи»
Care Plus
Anti-Insect Deet 40% spray, 60ml
Специальная цена 9,90 €(7,89 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (21)
Спортивный» Походы» Москитные сетки и Средства от насекомых» Средства от насекомых» Спреи»
Care Plus
Anti-Insect Deet 40% spray, 100ml
Специальная цена 14,18 €(11,30 €, нДС 0)
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (24)
Спортивный» Походы» Москитные сетки и Средства от насекомых» Москитные сетки»
Ticket To The Moon
Convertible BugNet 360
Специальная цена 46,59 €(37,12 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (96)
Спортивный» Походы» Одежда» Головные уборы» Головные уборы с маскитной сеткой»
Craghoppers
NosiLife Ultimate Hat
Специальная цена 29,90 €(23,82 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (24)
Спортивный» Походы» Одежда» Головные уборы» Головные уборы с маскитной сеткой»
Sea to Summit
Mosquito Head Net Nano
Специальная цена 13,43 €(10,70 €, нДС 0)
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (59)
Valaisin
Valaisimia on joka lähtöön: pieniä, suuria, kädessä pidettäviä, otsalle asetettavia, lyhtyjä ja mitä muuta. Valoa kuitenkin tarvitaan mukaan ihan keskikesän auringonkin loimottaessa, kun illan tunteina tongitaan teltan hämärissä rinkan pohjalta iltasnäksiä.
• Käsivalaisimet
• Otsavalaisimet
• Telttalyhdyt
• Huomiovalot
Спортивный» Походы» Освещение» Налобные фонарики»
Lumonite
Compass V7 1250lm
Специальная цена 125,91 €(100,33 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (108)
Спортивный» Походы» Освещение» Фонариков»
NEBO
Slim+ 1200
Специальная цена 37,43 €(29,82 €, нДС 0)
Доступно сразу
Спортивный» Походы» Освещение» Аварийное освещение»
Orbiloc
Outdoor Dual
Специальная цена 23,85 €(19,00 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (152)
Päiväreppu
Monissa retkeilyyn suunnitelluissa päivärepuissa on kehittynyt kantojärjestelmä, useimmiten varustettuna lantiovyöllä. Päivärepuissa on yleisrepuista poiketen usein myös teknisiä ominaisuuksia, kuten nestesäiliön letkun läpivienti, kompressiokiristimet ja repun ulkopuoliset varustekiinnitysmahdollisuudet. Pidemmillä reissuilla on kiva, että on pieneen tilaan menevä päiväreppu pakattuna rinkkaan, johon voi ottaa mukaan päiväretken verran kamaa jos esimerkiksi pitää leiriä tietyssä paikkaa, josta käsin muodostelee päivittäin erilaisia päiväretkiä. Laadukas ja tarkoituksenmukainen päiväreppu on yllättävän tärkeä mukavuustekijä.
Спортивный» Треккинг» Рюкзаки и сумки» Рюкзаки» Рюкзаки на каждый день»
Savotta
Kahakka 25L
209,90 - 229,90 €(167,25 - 183,19 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (97)
Спортивный» Треккинг» Рюкзаки и сумки» Рюкзаки» Рюкзаки на каждый день»
Savotta
Kantamus 40L
389,00 - 419,00 €(309,96 - 333,86 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (24)
Спортивный» Треккинг» Рюкзаки и сумки» Рюкзаки» Рюкзаки на каждый день»
Savotta
Jääkäri M
199,00 - 209,00 €(158,57 - 166,53 €, нДС 0)
30 L
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (435)
Спортивный» Треккинг» Рюкзаки и сумки» Рюкзаки» Рюкзаки на каждый день»
Savotta
Kahakka 15L
169,90 - 189,90 €(135,38 - 151,31 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (52)
Aurinkolasit Lue lisää...
Aurinkolasit
Huomaa erilaiset vaatimukset erilaisiin olossuhteisiin. Oletko menossa keväthangille vai melomaan kesällä? Ulkona liikkumisen nautinnon ja toisaalta turvallisuuden takaa laadukkaat ja asiaan sopivat linssit.
Спортивный» Походы» Солнцезащитные очки» Julbo» Для взрослых»
Julbo
Ultimate Cover Matt Black/Blue Reactiv 0-4 High Contrast
Специальная цена 180,41 €(143,75 €, нДС 0)
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (4)
Спортивный» Походы» Солнцезащитные очки» Oakley» Radar EV Path»
Oakley
Radar EV Path, Matte Black w/ Prizm Black Polarized
Специальная цена 173,19 €(138,00 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (15)
Спортивный» Походы» Солнцезащитные очки» Oakley» Holbrook»
Oakley
Holbrook Matte Black, Prizm Black Polarized
Специальная цена 146,18 €(116,48 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (34)
Спортивный» Походы» Солнцезащитные очки» Oakley» Radar EV Path»
Oakley
Radar EV Path, Matte Black w/ Prizm Road
Специальная цена 140,39 €(111,86 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (14)
Porukan kesken jaettavat retkeilyvarusteet
Majoite
Majoitteita on niin moneen makuun ja tilanteeseen, että kannattaa puntaroida, että millä porukalla ollaan menossa, minkälaisiin olosuhteisiin ja miten/ kuinka paljon majoitetta kannetaan päivän aikana. Alla vinkkejä eri telttamerkkien mallien valintaan sekä vinkkikokoelma, mitä kannattaa ottaa huomioon telttaillessa talvisissa olosuhteissa. Lisäksi pari sanaa suositusta riippumattoilusta.
Winter camping: tips and tricks
How to choose the right Fjällräven tent
How to choose the right Hilleberg tent
How to choose the right Helsport tent
Спортивный» Треккинг» Палатки и палатки» Палатки для 3 человек»
Fjällräven
Abisko Shape 3 trekking tent
Специальная цена 661,84 €(527,36 €, нДС 0)
2.56 kg
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (138)
Спортивный» Треккинг» Палатки и палатки» Палатки для 3 человек»
Fjällräven
Abisko Endurance 3
Специальная цена 794,34 €(632,94 €, нДС 0)
3.03 kg
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (62)
Спортивный» Треккинг» Палатки и палатки» Палатки для 2 человек»
MSR
Hubba Hubba NX
437,30 €(348,45 €, нДС 0)
1.75 kg
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (383)
Спортивный» Треккинг» Палатки и палатки» Палатки для 2 человек»
Fjällräven
Abisko Shape 2
Специальная цена 595,58 €(474,57 €, нДС 0)
2.32 kg
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (90)
Riippumajoiteratkaisuja on jos jonkinlaisia. Voit joko hommata kertalaakista paketin, joka sisältää hyttysverkoista ja katoksista kaikki kiinnityskösiin ja puunhalaajiin, mutta vaihtoehtona on myös koota omanmieleinen kokonaisuus irralleen myytävistä tuotteista. Ihan tavallisesta laskuvarjokankaisesta riipparista saa myös kohennettua kunnon majoituskokonaisuuden, kun huomaa hankkia vaikka ihan ensinnä katoksen ja hyttysverkon ja viileämmillä keleillä tosissaan sen lisäeristeen pohjalle.
Hammock fundamentals
Спортивный» Треккинг» Палатки и палатки» Tree Tents and Hammocks»
DD Hammocks
Frontline Hammock
Специальная цена 64,90 €(51,71 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (402)
Спортивный» Треккинг» Палатки и палатки» Tree Tents and Hammocks»
Hennessy Hammock
Explorer Deluxe Zip XL
Специальная цена 151,79 €(120,95 €, нДС 0)
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (12)
Спортивный» Треккинг» Палатки и палатки» Tree Tents and Hammocks»
Hennessy Hammock
Expedition Zip
Специальная цена 137,09 €(109,24 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (17)
Спортивный» Треккинг» Палатки и палатки» Tree Tents and Hammocks»
Ticket To The Moon
Lightest Pro Hammock
Специальная цена 121,38 €(96,72 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (9)
Tarppi on uskomattoman monipuolinen varuste niin päivä- kuin yön yli retkillekin. Tarppi on minimalistisen yksinkertainen laitos, mutta nerokkaiden ja loppuun asti mietittyjen yksityiskohtiensa ansiosta ihan ylivoimaisen monipuolinen majoite kaikkina eri vuodenaikoina ulkoilmaelämästä nauttimiseen.Ideas for using a tarp
Спортивный» Треккинг» Палатки и палатки» Навесы и tarps»
DD Hammocks
DD Tarp 3x3
Специальная цена 53,34 €(42,50 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (409)
Спортивный» Треккинг» Палатки и палатки» Навесы и tarps»
Ticket To The Moon
MoonTarp
Специальная цена 83,30 €(66,37 €, нДС 0)
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (41)
Спортивный» Треккинг» Палатки и палатки» Навесы и tarps»
Bushcraft Spain
Oilskin Tarp 3x3m
Специальная цена 188,25 €(150,00 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (26)
Спортивный» Треккинг» Палатки и палатки» Навесы и tarps»
DD Hammocks
DD Tarp 3.5x3.5
Специальная цена 66,68 - 76,43 €(53,13 - 60,90 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (98)
Keitin
Keittimen valintaan vaikuttavat sen käyttöolosuhteet ja -tarve. Sulan maan aikan tehtävillä retkillä pärjätään hyvin joko kaasu- tai spriikeittimillä, mutta talviolosuhteissa, varsinkin jos majoitutaan yksinomaan ulos (teltta, laavu, loue), tarvitaan jo paineella toimiva tehokkaampia keittimiä. Hyvä retkikeitin menee pieneen tilaan, se on kevyt, vakaa ja kestävä, se on helppo huoltaa sekä siinä on hyvä tuulensuoja. Usean eri polttoaineen käyttömahdollisuus on myös hyvä ominaisuus. Huomioi myös risukeittimet ym.
How to choose a camping stove
Спортивный» Треккинг» Trekking stoves» Газовые горелки» Насадки-горелки на газовые баллоны»
Jetboil
Flash 1.0L Fast Boil System
Специальная цена 119,00 €(94,82 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (300)
Спортивный» Треккинг» Trekking stoves» Газовые горелки» Насадки-горелки на газовые баллоны»
Jetboil
Zip 0,8L Fast Boil System
Специальная цена 91,06 €(72,56 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (23)
Спортивный» Треккинг» Trekking stoves» Принадлежности» Горелки»
Trangia
Gas Burner Storm Trangia 25 & 27
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (228)
Спортивный» Треккинг» Trekking stoves» Универсальные реле»
Primus
Omnifuel II With Bottle
Специальная цена 205,23 €(163,53 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (30)
Tiskausvehkeet Lue lisää...
Tiskausvehkeet
Tiskivehkeet (...ja niiden käyttäminen) takaa hygienisen retkikeittiön. Kannattaa kuumentaa tiskivesi hyvin, jotta saat parhaiten rasvan irroitettua keitto- ja ruokailuvälineistä. Ehdottoman fiksua olisi muistaa käyttää biohajoavaa pesuainetta pesuihin ja vieläpä kaataa biosaippuiaiset/ rämmäleiset vedet jonnekin hyvään paikkaan tiskauksen jälkeen, josta ne parhaiten imeytyvät maaperään ja toisaalta jos jotain pieniä riisinmurusia vielä on ollut lautasen pohjalla, niin etteivät ne sotke ja häiritse visuaalisesti muita kanssaliikkujia.
Tiskaussettiin kannattaa varata:
Polttoaine
Vuodenajasta ja olosuhteista sekä käytettävästä keittimestä riippuen riittävä määrä oikeaa polttoainetta on hyvä olla mukana. Helpoissa olosuhteissa (helposti plussan puolella oleva ei-myrskyisä keli) voidaan kaasun menekkinä pitää suunnilleen 50g/ henkilö/ päivä sisältäen kaksi lämmintä ruokaa. Kannattaa toki huomioida, että jos jotain gourmetkikkailuita sun muita erikoisuuksia harrastaa, niin voihan tuo olla oikeinkin paljon enemmän.
Muita polttoainevaihtoehtoja on sprii -pohjaiset polttoaineet, bensa tai luonnonmateriaalit. Polttoaineista ja niitä käyttävistä keittimistä voit lukea lisää blogistamme aihetta kokonaisvaltaisemmin käsittelevästä artikkelista:
How to choose a camping stove
Спортивный» Треккинг» Trekking stoves» Принадлежности» Топливо» Газ»
Jetboil
JetPower Fuel 230 g
Специальная цена 5,93 €(4,73 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (116)
Спортивный» Треккинг» Trekking stoves» Принадлежности» Топливо» Газ»
MSR
IsoPro 8oz
8,90 €(7,09 €, нДС 0) (оптовая цена от 8,05 €)
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (95)
Спортивный» Треккинг» Trekking stoves» Принадлежности» Топливо» Газ»
Primus
Power Gas 450 g
Специальная цена 8,19 €(6,53 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (182)
Спортивный» Треккинг» Trekking stoves» Принадлежности» Топливо» Газ»
Primus
Power Gas 100 g
Специальная цена 5,04 €(4,02 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (123)
Työkalut
Työkalujen määrä ja tarve riippuu retken luonteesta. Monissa retkeilypaikassa on puuvajan yhteydessä (sikäli kun alue sellaisen tarjoaa) niin perustyökalut pöllien pätkimiseen. Yhteiskäyttötyökalut saattavat toisaalta olla aina vaihtelevassa kunnossa, joten retkelynautinnon maksimoimiseksi omatkin on ihan kivat. • saha
• kirves
• monitoimityökalut
• pikku lapio tms
• sakset ym
Спортивный» Треккинг» Инструменты» Многофункциональные инструменты»
Leatherman
Black Wave +
Специальная цена 124,38 €(99,11 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (122)
Спортивный» Треккинг» Инструменты» Топоры»
Hultafors
Ågelsjön Trekking Axe Mini
Специальная цена 98,68 €(78,63 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (27)
Спортивный» Треккинг» Инструменты» Camping saws»
Silky Saws
Silky Gomboy
Специальная цена 45,79 - 53,29 €(36,49 - 42,46 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (20)
Спортивный» Треккинг» Инструменты» Ножницы»
CVN
Trauma Shear
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (22)
Спортивный» Треккинг» Инструменты» Лопаты»
Fiskars
Foldable Spade
Специальная цена 66,41 €(52,92 €, нДС 0)
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (64)
Ensiaputarvikkeet Lue lisää...
Ensiaputarvikkeet
Ensiaputarvikkeet on hyvä pitää ajan tasalla ja tarkistaa, että mukana on kaikki tarvittava eikä mielellään mitään tarpeetonta ylimääräistä. Fiksu odea on hommata joko valmis ensiapupaketti, jonka pussukka on vesitiivis TAI koostaa oma vesitiiviiseen (esim Ortliebin) pussukkaan. Ensiapulaukun sisältöä saa ja pitää modifioida vähän retken mukaan sen perusteella, mitä on omassa riskianalyysissään arvioinut mahdollisiksi haveritilanteiksi. Tässä vähän apuja oman perustason pakkauksen suunnitteluun/ valmiin paketin tuunaamiseen. Retkikuntien ja muiden löytöretkeilijöiden setti on sitten jo ihan oma lukunsa:
• kangasteippiä
• laastaria
• paineside
• ensiside
• kolmioliina
• avaruushuopa
• pienet sakset (HUOM! joissain valmiissa pakkauksissa sakset ovat aivan surkeat, joten varmista, että mukanasi on aina viimeisen päälle hyvät sakset)
• pinsetit, punkkipihdit
• suojahansikkaat
• kosteuspyyhettä
• haavapyyhkeitä, desinfiointiainetta, käsidesi
• särkylääke, kyypakkaus, veden puhdistustabletit
• elvytysmaski /suusuoja
• lastoitustarvikkeet
Спортивный» Треккинг» Первоя помощь и Медикаменты» Наборы для оказании первой помощи»
Care Plus
First Aid Kit - Basic
Специальная цена 17,26 €(13,75 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (27)
Спортивный» Треккинг» Первоя помощь и Медикаменты» Наборы для оказании первой помощи»
Mammut
First Aid Kit Pro
Специальная цена 33,59 €(26,76 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (52)
Спортивный» Треккинг» Первоя помощь и Медикаменты» Наборы для оказании первой помощи»
Mammut
First Aid Kit Light
Специальная цена 24,68 €(19,67 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (16)
Спортивный» Треккинг» Первоя помощь и Медикаменты» Наборы для оказании первой помощи»
Blue Force Gear
Micro Trauma Kit NOW! - MOLLE - Advanced Supplies
Специальная цена 189,41 €(150,92 €, нДС 0)
Доступно сразу
☆ ☆ ☆ ☆ ☆ (10)
Вас также может заинтересовать
Ulkoilumukavuutta jokaiselle luonnossa liikkujalle
Yhteistyössä Pinewood
Kun astut metsään, tavoitteena on nauttia luonnon rauhasta ja raikkaasta ilmasta ilman huolta säästä tai varusteiden kestävyydestä. Ruotsalainen Pinewood on rakentanut mainensa juuri tälle ajatukselle: luoda ulkoiluvaatteita ja -varusteita, jotka ovat mutkat...
Introducing DUER – The World's Most Comfortable Pants
In cooperation with Duer
Jeans are an absolute cornerstone of almost every wardrobe. They are timeless, stylish, and offer that authentic, relaxed denim attitude that fits any occasion. At their best, jeans are a go-to garment that only gets better with age. However, in an ...
Comparison: Garmin Fenix 8, Tactix 8, and Enduro 3
In cooperation with Garmin
Fenix 8, Tactix 8 and Enduro 3 represent the absolute elite of wrist-worn computers. Although these watches share a lot of common DNA, each has been fine-tuned to serve a specific purpose. We broke down the differences to atoms to make it easier for you...