Oletko Viranomainen? Meiltä 10% Viranomais­alennus lähes kaikkiin tuotteisiin - Katso ohjeet »
Onni yksillä, kesä kaikilla.

Siitä tietää, että on valoisin vuodenaika, kun jonain päivänä paistaa, jonain sataa. Tai tulee lunta. Mutta minkäs sen väliä. Onneksi meillä Härmäläisillä on neljän vuodenajan edestä varusteita joista valita kesäiseen päivään sopivimmat releet ylle.

Kesän tunnistaa siitäkin, että alkaa olemaan kaikenmaailman festaria ja tapahtumaa jonne pitäisi ehtiä käymäsilleen. Nyt tulevana viikonloppuna erä- ja outdoorala aloittaa näyttävästi Riihimäellä, kun vietetään kansainvälisiä Erämessuja jo ties kuinka monennen kerran. Tapahtuma on monien meidän keskuudessa aivan legendaarinen kaikin mahdollisin puolin. Kekkerit kekkeröidään siis torstaista sunnuntaihin, 9.-12.6.2016 Riihimäen Urheilupuiston alueella.

Tule ihmeessä paikan päälle haistelemaan tunnelmaa. Jos osut messualueella Sako-Areenalle, ja siellä osastolle D202 tai D210, niin törmäät varmaan tuttuihin, sillä siellä on mm. kera Zeissin huomattava määrä Varuste.netin porukkaa paikalla. Nähdään Riksussa!

Kaikkea on ja tekemistä löytyy. Siitä meille tuli mieleen tehdä päätös, että nyt tarvittaisiin lisää työkavereita vahvistamaan iloista joukkoamme.

Meillä on ilo tarjota mahtavassa työyhteisössä kahta avointa työpaikkaa:


SUKELLUSASIANTUNTIJA
Haetaan virtaviivaista henkilöä sukellushommien pariin. Omaat
kokemusta myyntityöstä, erityisen mielellään sukellusvarusteiden kauppaamisesta.
Hakemamme dyykkiosaaja on luonnollisesti monipuolinen ja aktiivinen sukeltaja, saatat ehkä olla jopa (PADI) Divemaster- tai kouluttaja.
Harrastuneisuus myös muissa ulkoilulajeissa katsotaan eduksi.

Rautaisen ammattitaidon ohella olet ennen kaikkea kiva työkaveri, oma-aloitteinen, aurinkoista ja messevää Sun & Fun -asennetta henkivä tyyppi.

VAELLUSJALKINEASIANTUNTIJA
Nyt olisi töitä tarjolla nohevalle ja reippaalle jalkineiden sielunelämään perehtyneelle kaverille.
Toivomme, että hakijat omaisivat monipuolista ja aktiivista harrastustaustaa ja hyvää ymmärrystä edustamiemme lajien varusteista.

Tärkeää on tietty kanssa se, että olet näppärä ja hyvä tyyppi, joka tykkää jakaa harrastusvinkkejä ja varustetietoutta muille harrastajille.

Molemmat avoimet työpaikat ovat vakituisia ja täysipäiväisiä. Palkkauksessa noudatamme kaupan alan TESsiä.
Hakemukset CV:n kera molemmista vapaista paikoista voit toimittaa hakemasi pestin mukaan otsikoituna osoitteeseen:
tyopaikat@varuste.net
Puhelintiedusteluihin emme valitettavasti pysty vastaamaan.

Olemme yhteydessä haastattelukutsujen muodossa ennen juhannusta.
Työ alkaa sopimuksen mukaan.


Kesä kuivaa minkä kastelee

Näinhän sitä toki sanotaan, mutta jos lähtee siitä, että kamat ei kastu, niin ei tarvitse kuluttaa aikaa & energiaa kuivaamiseen, vaan voi keskittyä tekemään jotakin vielä tärkeämpää. Kuivasäkit on tämän viikon teemana, ja ollaan laitettu kaikki ko. tuoteryhmän tuotteet -10% tarjoukseen ensi maanantaihin saakka.

Alla olevasta linkistä pääset tarkastelemaan kaikkia tuoteryhmän tuotteita, vinkeiksi ollaan koottu tuohon alle vielä yksittäin joitain erityisiä herkkupaloja.



Ja sitten nämä yksittäisherkut, silvuplee:

Ortlieb PD 350 -kuivasäkki 5L

Ortliebin peruskuivasäkki, joka painoltaan ja kestoltaan edustaa hyvää keskitasoa ja jolla on hyvä hintalaatusuhde. Valmistettu hu...
Tarjoushinta 13.05 €


Ortlieb PD 350 -kuivasäkki XS (13L)

Ortliebin peruskuivasäkki, joka painoltaan ja kestoltaan edustaa hyvää keskitasoa ja jolla on hyvä hintalaatu suhde. Valmistettu h...
Tarjoushinta 16.11 €


Ortlieb PD 350 -kuivasäkki S (22L)

Ortliebin peruskuivasäkki, joka painoltaan ja kestoltaan edustaa hyvää keskitasoa ja jolla on hyvä hintalaatu suhde. Valmistettu h...
Tarjoushinta 17.01 €


Ortlieb PD 350 -kuivasäkki L (59L)

Ortliebin peruskuivasäkki, joka painoltaan ja kestoltaan edustaa hyvää keskitasoa ja jolla on hyvä hintalaatu suhde. Valmistettu h...
Tarjoushinta 23.31 €


Lowe Alpine Drysac

Tarjoushinta 9.86 €


Oakley Dry Bag

Kestävästä materiaalista valmistettu olkahihnallinen kuivasäkki. Suolaveden kestävä Mitat: 54.5 x 32cm 100% polyesteriä
Tarjoushinta 17.91 €


Sea to Summit Lightweight Sling Dry Bag

Kätevä, kevyt ja helposti mukana kulkeva slingbägi suojaa tavaroitasi vedeltä. 70D nylon on materiaalina kestävä ja 20mm kantohihn...
Tarjoushinta 21.60 €



KAIKKI ORTLIEBIN TUOTTEET

KAIKKI KUIVASÄKIT (Tarjoustuotteet)

KAIKKI VEDENPITÄVÄT REPUT



Ajoittaisista raekuuroista huolimatta onhan tämä ollut pääsääntöisesti lämmintä aikaa. Jopa niin lämmintä, että nuo ärsyttävät inisijät ovat ehtineet hautua kypsäksi hyttyslätäköissään, ja terrorisoivat parasta aikaa meitä ulkoilevia- ja ulkona istuvia poloisia.

Hyttysten häätäminen on hyvin palkitseva välineurheilulaji, ja siihen voimme aivan varauksetta suositella ThermaCELL hyttyskarkoitinta. Toimii.
Tuon aloituspakkauksen mukana tulee kaikki tarvittava jolla pitää verenimijät kurissa hyvän ajan. Tuotetta saa valkoisena ja vihreänä.


ThermaCELL Hyttyskarkoitin

Hajuton suoja hyttysiä vastaan ulkokäyttöön. Vihdoinkin Suomen markkinoille on tullut ratkaisu, joka karkottaa hyttyset todel...
Hinta 28.90 €



KAIKKI HYTTYSTENKARKOITUSLAITTEET



Tuo ThermaCELLin hyttyshäätöyksikkö on siis sellaisen ison kaukosäätimen kokoinen vermes, joten sen viitsii todellakin ottaa reissuillensa mukaan ja liikkua sen kanssa esim. marjastaessa, sienestäessä, teltan ulkopuolella istuessa jne (huom: ulkopuolella. ThermaCELLiä saa käyttää ainoastaan ulkotiloissa.)

Kantamista helpottamaan on suunniteltu erityinen ThermaCELL kantolaukku. Sen saa kiinnitettyä vaikka vyölle tai helposti teltan ulkopuolelle, puuhun, veneeseen jne.


ThermaCELL Kantolaukku

Kätevä tapa kantaa ThermaCELL-karkotinlaitetta. Erilliset taskut kaasusäiliölle ja karkotetyynyille. Varma tapa kiinnittää laite e...
Hinta 9.90 €



LISÄTARVIKKEET HYTTYSKARKOITTIMIIN



Vaikka varsinaisen laitepaketin mukana tulevat kaasusäiliöt ja karkotetyynyt on ihan riittoisia, niin eihän ne ihan iäisyyttä tietenkään kestä.
Ratkaisu on helppo: ThermaCELL täyttöpakkaus säästökoossa.


ThermaCELL Täyttöpakkaus R-4 säästöpakkaus, (4 kaasusäiliötä ja 12 karkotetyynyä).

Pakkaus sisältää: Tarvikkeet noin 48 tunnin käyttöä varten (4 kaasusäiliötä ja 12 karkotetyynyä). Jos karkoittimen käytössä on ...
Hinta 27.80 €



LISÄTARVIKKEET HYTTYSKARKOITTIMIIN



No entäs tämä sitten. Täysin sama idea, kuin tuossa kaukosäätimen näköisessä mallissa, mutta tämä ThermaCELL Hyttyslyhty on meikäläisen mielestä visuaalisesti sofistikoituneempi. Tämä on siis lyhdyn mallinen ja siinä on pattereilla toimiva valo lyhtynä, joten tätä on aika kiva pitää pöydällä ulkona istuskellessa tai mökillä, missä nyt olettekaaan. Ihan yhtä mobiilisti kätevä tämä ei ole kuin tuo tavis-ThermaCELL, mutta tämän idea ei olekaan se. Lyhdyn syvimmäinen olemus piilee ulkona fiilistelyssä ilman hyttysiä, ja se kuulostaa ainakin omaan korvaan aikas hyvältä.


ThermaCELL Hyttyslyhty

Muuten täysin samalla tavalla toimiva tuote, kuin Thermacell-hyttyskarkoitin, mutta tässä tuotteessa on mukana pattereilla toimiv...
Hinta 39.00 €



KAIKKI HYTTYSTENKARKOITUSLAITTEET



Nyt kun ollaan alkuviestissä varauduttu kosteisiin olosuhteisiin ja kamojen kuivana pitämiseen, niin annetaan tilaa myös lämmölle, valolle ja lekottelulle.

Valikoimastamme löydät ihan hyvän setin erilaisia riippumattoja jossa nautiskella. Omaksi huoleksesi tässä kohtaa jää, että minkä kokoinen ja -värinen matto saisikaan olla.

Tower Hill Riippumatto XXL -kahdelle hengelle

Pieneen tilaan pakkautuva laskuvarjokankainen riippumatto on helppo ottaa mukaan vaellukselle, mökille, ulkomaan reissuille jne. ...
Hinta 30.90 €


Ticket To The Moon MoonHammock Double

Alkuperäisvalmistajan Hammock on uudistunut! Levänneenä ihminen on parhaimmillaan. Laskuvarjokankaisessa riippumatossa on hyvä o...
Hinta 39.90 €



RIIPPUMATOT AIKUISILLE

RIIPPUMAJOITTEET

RIIPPUMATTOILUUN LIITTYVÄT TARVIKKEET



Tosifiilistelijäle ei varmaankaan kelpaa kevyt ja moderni laskuvarjokankaasta tehty riiputin, vaan pitää olla ehtaa paksua punottua puuvillaa. Amazonasin Barbados tekee juurikin tälläisiä mattoja, ja valikoimastamme löydät kahta väriä: ruskeahkoa ja vaaleata. Kumpi sopii pihasomistukseenne paremmin?


Amazonas Barbados
Huippulaadukas riippumattoklassikko, joka on valmistettu paksusta puuvillasta (400 g/m²). Riippumattoon mahtuu haluttaessa kaksiki...
Hinta 69.00 €



KAIKKI RIIPPUMATOT

RIIPPUTUOLIT



Viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä tämän viikon
PIHISTÄ tai PANOSTA -osio

Onkilaite ei kovin tekninen laite ole, kuten moni meistä ymmärtää. Perusonkilaitteella onnistuu taatusti onkimaan makoisia iltapalakaloja. Muttamutta... kun kokeilee huippuunsa viritettyä muotoilua, valitsee sään- ja odotetun saaliin kaipaamaa koukkukokoa, painoja, virtaviivaista ja kevyttä hiljaista muotoa, niin ymmärrätte, mistä puhun.

Onkia voi molemmilla. Kalaa saa varmasti molemmilla, mutta se viimeinen niitti fiilistelyyn tapahtuu kyllä tuolla Didan Onkilaitelajitelmalla, jossa kolme erityylistä, olosuhteisiin/ fiilikseen soveltuvaa onkilaitetta.


Ahti Onkilaite (2 kpl 40 mm)

Siima ja koho valmiina, kiinnitä vain vapaan. Kaksi kappaletta 40 mm.
Hinta 1.00 €


Dida Onkilaitelajitelma 3kpl

Onkilaitteiden tiedotDidver:- Paino 3g- Siima 0,22- Koukku koko 8Didgia- Paino 2g- Siima 0,22- Koukku koko 8Didita:- Paino: 3g- Si...
Hinta 8.90 €



VALIKOIMAMME KAIKKI ONKILAITTEET



Kiitos vaan tästä viikosta ja jatketaan seuraavalla kerralla. Sillä välin varmaan nähdään ainakin osa teistä täällä Konalassa ja toivottavan moni Riihimäellä nauttimassa messuhumusta. Mukavaa kesäkuuta riippumattoihinne tai laiturinnokkiinne. Kesäkuu on hienoa aikaa, sano.

Ystävällismielisin terveisin,
Varuste.netin asiakaspalvelu

(Mikäli ette halua jatkossa meiltä markkinointiviestejä, ilmoitattehan siitä vastaamalla tähän viestiin, muut yhteydenotot alla olevaan osoitteeseen.)

Varuste.net, Aalto Group Oy, Ruosilankuja 3, 00390 Helsinki
P. 09 - 454 0707, email: info@varuste.net