Oletko Viranomainen? Meiltä 10% Viranomais­alennus lähes kaikkiin tuotteisiin - Katso ohjeet »
Pemmppu ylös soffalta ja hyötyliikuntaa kehiin

Arki alkaa useimmilla ja se meinaa sitä, että on enempi vähempi pakko olla jossain muualla kuin kotona säännöllisesti tiettyyn aikaan. Oli kyseessä sitten harrastukset, työ, koulu, tms, niin on aikas palkitsevaa motivoida itsensä työ-, koulu-, harrastusmatkapyöräilyn pariin. 

Matkan pituudesta riippuen perille saavuttaessa saattaa päivän jumppa olla jo melkein tehtynä ja työpäivä alkaa virkein mielin hyvin ulkoilleena. Ei paremmasta väliä. 

Tätä teemaa silmälläpitäen päätettiin hullutella pyöräilyaiheella tulevan viikonlopun.
Lauantaina ja sunnuntaina (5.-6.8.2017) Pyöräilykypärät ovat viikonlopputarjouksessa -20% normihinnasta.

Nyt kantsuu siis päivittää potta, sillä kuten 80-luvun kypärävalistuskampanjassa rallateltiin, niin se on parempi kypärä kuin kuhmu päässä. Viisasta puhetta näin vajaan neljänkymmenen vuoden jälkeenkin.
Laadukas ja hyvä kypärä on pääasia.

Eikä tässä vielä kaikki. Viikonlopputarjouksessa on siis yhteensä kaiken kaikkiaan yli 600 pyöräilyaiheista tuotetta tarjouksessa. Kypärien lisäksi keskeisiä pyöräilyyn liittyviä rekvisiittoja myyvvään viikonloppuna 5.-6.8.2017 -15% tarjouksella.
Näistä muutamia poimintoja tässä viestissä kypärien alla.

Aloitetaan nyt kuitenkin näistä kypäristä.

Alpina edustaa edistyksellistä muotoilua ja saksalaisella insinööritaidolla toteutettua turvallisuutta. Malleja löytyy niin peruskäyttäjille kuin vaativiinkin maastomeininkeihin.

Alpina Cybric

Kevyt kypärä sopii sekä kevyille pyöräretkille että rankemmille reissuille. 
Hinta 99.00 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-20% 79.20€
Alpina Panoma

Kevyt pyöräilykypärä, jossa on kätevä ja helppo säätö ja joka antaa parhaan mahdollisen suojan päällesi. 
Hinta 59.00 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-20% 47.20
Alpina Carapax
Hinta 139.00 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-20% 111.20€
Alpina Valparola RC
Kypärä kilpapyöräilyyn maastoon kuin maastoon, lyhyille ja pitkille matkoille.Innovatiivisen suunnittelun tuloksena on syntynyt tä...
Hinta 139.00 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-20% 111.20€

Kaikki Alpinan pyöräilykypärät


Turvallista mageilua

Bernin kypäriä löydät lähestulkoon kaikkeen urheiluun, myös pyöräilyyn. Saman tyylinen muotoilu kulkee läpi kypärämalliston, oli kyseessä pyöräilykypärät, kypärät vesiurheiluun, skeittaamiseen ja lumilajeihin. Tänään itseoikeutetusti keskitymme pyöräilykypäriin, ja voi pojat, kuinka hyvin ne istuvatkaan päähän. 

Bern Allston
16 tuuletusaukolla varusteltu Allston sopii niin kaupunkicruisailuun kuin metsäpoluillekin. Portaaton Boa-kiristysmekanismi koon s...
Hinta 99.90 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-20% 79.20€
Bern Brentwood
Niin pyöräily- kuin laskettelukäyttöön soveltuva kypärä Berniltä. Zipmold-rakennetekniikan ansiosta kypärä on sekä hyvin turvallin...
Hinta 89.90 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-20% 71.90
Bern Macon Eps Fitted
Kevyt pyöräilykypärä ABS-kuorella. Sisäpuolella EPS-vaahto. Kypärässä on matala profiili ja se istuu hyvin ja tukevasti päässä. -A...
Hinta 59.90 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-20% 47.90

Kaikki Bernin pyöräilykypärät


Pähkähullut designin helmet

Nutcase on brändi ihmisille jotka rakastavat pyöräilyä, rullalautailua, lumilautailua, hiihtoa, windsurfingia… Oikeastaan keille tahansa joka pitää aktiivisesta elämäntyylistä ja haluaa antaa oman persoonallisuutensa näkyä myös kypärässään.

Nutcase on omassa mainoslauseessaan kiteyttänyt ideologiansa hienosti: "I Love My Brain"

Nutcase 8 Ball (Gen3)

Nutcasen kolmannen sukupolven (Gen3) Street Sport kypärä on sertifioitu sekä pyöräilyyn, että skeittaamiseen. Olemme yhdistäneet a...
Hinta 79.90 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-20% 63.90
Nutcase Union Jack (Gen3)
Nutcasen kolmannen sukupolven (Gen3) Street Sport kypärä on sertifioitu sekä pyöräilyyn, että skeittaamiseen. Olemme yhdistäneet a...
Hinta 79.90 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-20% 63.90
Nutcase Watermelon (Gen3)
Nutcasen kolmannen sukupolven (Gen3) Street Sport kypärä on sertifioitu sekä pyöräilyyn, että skeittaamiseen. Olemme yhdistäneet a...
Hinta 79.90 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-20% 63.90
Nutcase Pink Cheetah (Gen3)

Nutcasen kolmannen sukupolven (Gen3) Street Sport kypärä on sertifioitu sekä pyöräilyyn, että skeittaamiseen. Olemme yhdistäneet a...
Hinta 79.90 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-20% 63.90
Nutcase Mini Dots (Gen3)

Nutcasen kolmannen sukupolven (Gen3) Street Sport kypärä on sertifioitu sekä pyöräilyyn, että skeittaamiseen. Olemme yhdistäneet a...
Hinta 79.90 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-20% 63.90
Nutcase Blackish (Gen3)

Nutcasen kolmannen sukupolven (Gen3) Street Sport kypärä on sertifioitu sekä pyöräilyyn, että skeittaamiseen. Olemme yhdistäneet a...
Hinta 79.90 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-20% 63.90
Nutcase Shark Skin (Gen3)
Nutcasen kolmannen sukupolven (Gen3) Street Sport kypärä on sertifioitu sekä pyöräilyyn, että skeittaamiseen. Olemme yhdistäneet a...
Hinta 79.90 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-20% 63.90
Nutcase Atlantic Blue (Gen3)

Nutcasen kolmannen sukupolven (Gen3) Street Sport kypärä on sertifioitu sekä pyöräilyyn, että skeittaamiseen. Olemme yhdistäneet a...
Hinta 79.90 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-20% 63.90
Nutcase Preppy Pink (Gen3)

Uudessa Gen3-mallistossa on parannettu pyöräilijän näkyvyyttä lisäämällä heijastimia, sekä paranneltu käyttömukavuutta aurinkolipa...
Hinta 79.90 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-20% 63.90
Nutcase Flamingo Fun Matte (Gen3)

Nutcasen kolmannen sukupolven (Gen3) Street Sport kypärä on sertifioitu sekä pyöräilyyn, että skeittaamiseen. Olemme yhdistäneet a...
Hinta 79.90 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-20% 63.90
Nutcase Moo (Gen3)

Nutcasen kolmannen sukupolven (Gen3) Street Sport kypärä on sertifioitu sekä pyöräilyyn, että skeittaamiseen. Olemme yhdistäneet a...
Hinta 79.90 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-20% 63.90
Nutcase Bay Blue Matte (Gen3)
Nutcasen kolmannen sukupolven (Gen3) Street Sport kypärä on sertifioitu sekä pyöräilyyn, että skeittaamiseen. Olemme yhdistäneet a...
Hinta 79.90 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-20% 63.90
Nutcase Fuchsia Matte (Gen3)

Nutcasen kolmannen sukupolven (Gen3) Street Sport kypärä on sertifioitu sekä pyöräilyyn, että skeittaamiseen. Olemme yhdistäneet a...
Hinta 79.90 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-20% 63.90
Nutcase Lightning Matte (Gen3)

Nutcasen kolmannen sukupolven (Gen3) Street Sport kypärä on sertifioitu sekä pyöräilyyn, että skeittaamiseen. Olemme yhdistäneet a...
Hinta 79.90 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-20% 63.90
Nutcase Constellations (Gen3)

Nutcasen kolmannen sukupolven (Gen3) Street Sport kypärä on sertifioitu sekä pyöräilyyn, että skeittaamiseen. Olemme yhdistäneet a...
Hinta 79.90 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-20% 63.90
Nutcase Timberline (Gen3)

Nutcasen kolmannen sukupolven (Gen3) Street Sport kypärä on sertifioitu sekä pyöräilyyn, että skeittaamiseen. Olemme yhdistäneet a...
Hinta 79.90 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-20% 63.90
Nutcase Cobalt Matte (Gen3)

Nutcasen kolmannen sukupolven (Gen3) Street Sport kypärä on sertifioitu sekä pyöräilyyn, että skeittaamiseen. Olemme yhdistäneet a...
Hinta 79.90 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-20% 63.90
Nutcase Cream Matte (Gen3)

Nutcasen kolmannen sukupolven (Gen3) Street Sport kypärä on sertifioitu sekä pyöräilyyn, että skeittaamiseen. Olemme yhdistäneet a...
Hinta 79.90 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-20% 63.90
Nutcase Good Vibes (Gen3)

Nutcasen kolmannen sukupolven (Gen3) Street Sport kypärä on sertifioitu sekä pyöräilyyn, että skeittaamiseen. Olemme yhdistäneet a...
Hinta 79.90 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-20% 63.90
Nutcase Flyboy (Gen3)

Nutcasen kolmannen sukupolven (Gen3) Street Sport kypärä on sertifioitu sekä pyöräilyyn, että skeittaamiseen. Olemme yhdistäneet a...
Hinta 79.90 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-20% 63.90

Kaikki Nutcasen pyöräilykypärät


POC

Ruotsalaista säntillisyyttä vauhtihirmuille. POC on tullut tunnetuksi vaativiinkin vauhtilajeihin suunnitelluista suojaimista, niin suojuksista kuin kypäristäkin, oli kyseessä sitten pyöräily, rullailu, tai lumilajit. POCilta meillä on tarjota erinomaisia vaihtoehtoja niin alamäkipyöräilijöille kuin arkiliikkujillekin. 

POC Cortex Flow

Erittäin hyvin ilmastoitu kypärä alamäkipyöräilyyn. Ulkokuori on valmistettu lasikuidusta, joka on hieman hiilikuitua painavempaa ...
Hinta 240.00 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-20% 192
POC Coron

POCin tiimiajajan Martin Söderströmin kanssa kehitelty Coron on erittäin hyvin suojaava mutta kuitenkin mukava ja hyvin ilmastoitu...
Hinta 490.00 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-20% 392
POC Trabec

Palkittu Trabec on suunnattu vauhdikkaaseen polkuajeluun.- 16 aerodynaamisesti optimoitua tuuletusaukkoa- säädettävä lippa- koko s...
Hinta 159.00 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-20% 127.20
POC Receptor Flow
Hyvin hengittävä kypärä Dirtille tai BMX -menoon. Kypärä on helppo säätää sopivaksi, jotta se ei valu silmille ajon aikana.Recep...
Hinta 89.00 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-20% 71.20
POC Receptor Commuter

Tyylikäs kypärä urbaaniin fillarointiin. Jos olet miettinyt pyöräilykypärän hankkimista, mutta et ole ostanut sitä ulkonäkösyistä,...
Hinta 119.00 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-20% 95.20
POC Trabec Race

Palkittu Trabec Race on suunnattu vauhdikkaaseen polkuajeluun ja enduropyöräilyyn.- 16 aerodynaamisesti optimoitua tuuletusaukkoa-...
Hinta 185.00 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-20% 148
POC Crane

Pocin palkintoja voittanut Crane kypärä pyöräilyyn!Tässä kypärässä poc on yhdistänyt kovan kuoren ja pehmeämmän sisä kuoren maxim...
Hinta 119.00 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-20% 95.20
POC Octal
Erittäin kevyt, vain 200 grammaa painava kypärä maantiepyöräilyyn.  Kypärässä on vastoin perinteistä tapa käytetty vähemmän, mut...
Hinta 250.00 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-20% 200
POC Crane Pure

Crane Pure on urheilijoiden kanssa tiiviissä yhteistyössä kehitetty kevyempi versio palkitusta Crane -kypärästä. Tässä kypärässä o...
Hinta 70.00 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-20% 56
POC Tectal Race
Erittäin hyvin ilmastoitu sekä suojaava kypärä, joka on suunniteltu erityisesti rajumpaankin traili- taikka enduroajoon. Suojaa la...
Hinta 239.00 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-20% 191.20
POC Crane Commuter

Kevyt, mutta erittäin hyvin suojaava kypärä, joka on helppo kiinnittää yhdelläkin kädellä magneettisen FIDLOCK®-lukon ansiosta. R...
Hinta 129.00 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-20% 103.20
POC Octal X

XC-maastopyöräilyyn suunnattu Octal X on suunniteltu POCin palkitun Octal -maantiekypärän pohjalta. Eli myös Octal X:ssä yhdistyvä...
Hinta 279.00 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-20% 223.20

Kaikki POCin pyöräilykypärät


Ameriikan ihme

Smith on monipuolinen vauhdikkaisiin tekemisiin suojaimia valmistava urheilubrändi. Nuo on kehittäneet ja puuhanneet pään- ja silmiensuojausvälineistöä jo rontti viiskytä vuotta, notta siinä ajassa on ehtinyt saada hiottua malleja aivan ns. minttiin.
Monipuolinen osaaminen pyöräilyn, talviurheilun, kiipeilyn, sekä ammattipuolen suojien saralla takaa taatusti toimivan potan pään suojaksi.

Smith Overtake MIPS

Ultimaattinen pyöräilykypärä maantieajoon tarjoaa erinomaisen aerodynamiikan, hengittävyyden sekä suojauksen. Kansainvälisillä sta...
Hinta 199.00 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-20% 159.20
Smith Forefront MIPS

Palkittu Forefront suojaa päätäsi joka suunnasta ja on täydellinen valinta maastoajoon. Kansainvälisillä standardeilla kypärän uus...
Hinta 179.00 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-20% 143.20
Smith Rover MIPS

Rover on uusi maastoajoon suunniteltu kypärä, joka määrittelee mukavuuden sekä turvallisuuden uudelleen. Kansainvälisillä standard...
Hinta 139.00 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-20% 111.20
Smith Route

Hyvin istuva ja mukavantuntuinen kypärä maantieajoon. Aerocore™ rakenne takaa, että suojaus löytyy alueilta jossa sillä on eniten ...
Hinta 109.00 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-20% 87.20

Kaikki Smithin pyöräilykypärät



Pikkupotat pikkupäille

Pyöräilykypärän moitteeton istuvuus on turvallisuuden kannalta aivan ehdotonta. Siksi pienimmille tyypeille on oltava pienemmät kypärät. Valikoimassamme on mm. Crazy-Stuffin kypäriä, joiden suunnittelu on toteutettu Tanskassa. Visuaalisesta ilmeestä vastaa muutens sama jäbä, joka suunnittelee Legolle noita maan mainioita hahmoja. 

Nutcasella on lapsille aivan mainio valikoima todella tyylikkäitä ja hellyyttäviä kypäriä. - huomatkaa, että ihan perus lastenkokoa löytyy nimellä Little Nutty (48-52cm) ja sitten vielä pienemmille kekaroille nimellä Baby Nutty (47-50cm).

Onpa valikoimassa vielä Berniltäkin yksi hieno ja katu-uskottava malli joka passaa niin pyöräilyyn, kuin lasketteluunkin.


Crazy-Stuff Skull Helmet

Uskomattoman upea pyöräily/suojakypärä lapsille. Kypärä soveltuu kokonsa puolesta n.1-9 vuotiaille lapsille (49-55cm) ja täyttää E...
Hinta 29.90 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-20% 23.90
Crazy-Stuff Bull Helmet

Uskomattoman upea pyöräily/suojakypärä lapsille. Kypärä soveltuu kokonsa puolesta n.1-9 vuotiaille lapsille (49-55cm) ja täyttää E...
Hinta 29.90 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-20% 23.90
Nutcase Little Nutty Ladybug
Little Nutty kasvaa! (mutta vain hieman) Otimme parhaat ominaisuudet aikuisten Gen3 mallistosta ja käytimme niitä parantaaksemme s...
Hinta 69.90 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-20% 55.90
Nutcase Little Nutty Daisy Pink

Little Nutty kasvaa! (mutta vain hieman) Otimme parhaat ominaisuudet aikuisten Gen3 mallistosta ja käytimme niitä parantaaksemme s...
Hinta 69.90 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-20% 55.90
Nutcase Little Nutty Little Monster (matte)
Little Nutty kasvaa! (mutta vain hieman) Otimme parhaat ominaisuudet aikuisten Gen3 mallistosta ja käytimme niitä parantaaksemme s...
Hinta 69.90 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-20% 55.90
Nutcase Little Nutty Bumblebee

Little Nutty kasvaa! (mutta vain hieman) Otimme parhaat ominaisuudet aikuisten Gen3 mallistosta ja käytimme niitä parantaaksemme s...
Hinta 69.90 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-20% 55.90
Nutcase Little Nutty Kapow! 

Little Nutty kasvaa! (mutta vain hieman) Otimme parhaat ominaisuudet aikuisten Gen3 mallistosta ja käytimme niitä parantaaksemme s...
Hinta 69.90 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-20% 55.90
Nutcase BabyNutty Petal Power

Vauvatkin haluavat pyöräillä. Ihmisen ensimmäisestä kahden pyörän liusta ensimmäiseen muksahdukseen, potkupyörästä polkupyörän per...
Hinta 59.90 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-20% 55.90
Nutcase BabyNutty Outer Space

Vauvatkin haluavat pyöräillä. Ihmisen ensimmäisestä kahden pyörän liusta ensimmäiseen muksahdukseen, potkupyörästä polkupyörän per...
Hinta 59.90 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-20% 55.90
Nutcase BabyNutty Go Green Go

Vauvatkin haluavat pyöräillä. Ihmisen ensimmäisestä kahden pyörän liusta ensimmäiseen muksahdukseen, potkupyörästä polkupyörän per...
Hinta 59.90 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-20% 55.90
Nutcase Little Nutty Ahoy!

Little Nutty kasvaa! (mutta vain hieman) Otimme parhaat ominaisuudet aikuisten Gen3 mallistosta ja käytimme niitä parantaaksemme s...
Hinta 69.90 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-20% 55.90
Nutcase Little Nutty Blackish Matte

Little Nutty kasvaa! (mutta vain hieman) Otimme parhaat ominaisuudet aikuisten Gen3 mallistosta ja käytimme niitä parantaaksemme s...
Hinta 69.90 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-20% 55.90
Nutcase Little Nutty Radio Wave

Little Nutty kasvaa! (mutta vain hieman) Otimme parhaat ominaisuudet aikuisten Gen3 mallistosta ja käytimme niitä parantaaksemme s...
Hinta 69.90 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-20% 55.90
Bern Nina

Bernin lastenmalli, joka soveltuu niin pyöräily- kuin laskettelukäyttöön. Zipmold-rakennetekniikan ansiosta kypärä on sekä hyvin t...
Hinta 49.90 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-20% 39.90

Kaikki lasten pyöräilykypärät



Eikä tässäkään vielä kaikki. 
Pyöräilyrekvisiittaa viikonloppuna 5.-6.8.2017 -15%.

Pyöräilyyn liittyy pyörän ja kypärän lisäksi monesti kaikkea muutakin erikoisvarustusta. Maasto- ja alamäkihommissa hyvät lasit ovat ihan keskeinen turvallisuusvaruste.


Oakley O-Frame Mx

Valmistajan tuotekuvaus:Some of the winningest riders in history put their faith in the Oakley O Frame®, relying on the moistur...
Hinta 39.00 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-15% 33.15
Smith Squad MTB Reactor
Smithin ensimmäiset puhtaasti maastopyöräilyyn suunnitellut ajolasit. Laseissa on erinomainen ilmastointi ja kristallinkirkas näky...
Hinta 89.90 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-15% 76.42

Kaikki ajolasit



Suojaan kuralta ja sateelta

Valikoimastamme löydät hyvän lajitelman erilaisia kenkäsuojia erilaisiin tarpeisiin, kas tässä muutama esimerkki, ja tuotteitten alla olevasta linkistä näet, että mitä kaikkea. Viikonloppuna 5.-6.8.2017 -15% tarjouksessa, tottakai.


Löffler Kenkäsuojat Gore-Tex

Hinta 69.00 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-15% 58.65
Sealskinz Oversock
A lightweight performance oversock produced under our patented StretchDry technology, ensures your shoes & feet remain clean, warm...
Hinta 49.90 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-15% 42.42

Kenkäsuojukset ja säärystimet pyöräilyyn



Tukevasti kyydissä

Pikkupipanoiden kuljettamiseen kunnon pyöräisuyin on hyvä vaihtoehto. Valikoimastamme löydät erinomaisuudesta tutuksi tulleita Hamaxeja ja Thuleja.


Hamax Siesta Pyöränistuin

Hamaxin lastenistuimissa on moderni ergonominen muotoilu, joka huomioi esimerkiksi pyöräilykypärän vaatiman tilan. Istuimessa on s...
Hinta 104.90 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-15% 89.20

Kaikki lastenistuimet



Kaikki mukana

Olit menossa sitten kouluun, töihin, retkelle, vaellukselle tai vaikkapa maailman ympäri. Pyörälaukut löytyy pyörän kylkeen, eteen, taakse, päälle ja alle. Kaikkea löytyy, ja paljon muuta. Erä-, kaupunki-, ja businesshenkistä. Valinta on sinun.


Ortlieb Back-Roller Plus
Erittäin nopeat ja helppokäyttöiset 100% vesitiiviit takalaukut. IP 64 -standardin mukaisesti vesitiivis Malliltaan symmet...
Hinta 149.90 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-15% 127.42
Ortlieb Saddle-Bag S (0,8L)

Ortlieb tehtaan klassinen rullattavalla suuaukolla varustettu vesitiivis satulalaukku. Vakiona pikalukkokiinnike satulan alle.Mate...
Hinta 32.90 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-15% 27.97

Kaikki laukut pyörään



Pyörä poseen

Niin kurjaa kun se nyt vaan on, niin ei pyörää uskalla jättää ihan minne vain ilman lukkoa. Varmista, että sinulla on myös työpäivän tai kauppareissun jälkeen menopeli tallella:

Crazy-Stuff Skull Lock

Hauska lukko lapsille. Lukko kuuluu Crazy Stuff-mallistoon, joten sille löytyy myös vastaava kello ja kypärä.
Hinta 7.90 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-15% 6.72
Repusel RepAlarm Compact 2,4m vaijerilukko hälyttimellä

120 decibelin sireeni auttaa karkoittamaan varkaat ja herättämään huomiota- Vilkkuva LED - Ultrakova 2.4 metrin mittainen teräsvai...
Hinta 59.00 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-15% 50.15
Abus Lisävaijeri Cobra 10 mm / 2 m

Abus Cobra on kätevä lisävaijeri lukituksen varmistamiseenKätevä lisävaijeri lukituksen varmistamiseenPituus 2000 mm ja paksuus 10...
Hinta 27.90 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-15% 23.72

Kaikki pyörälukot



Mukavuutta ajamiseen

Etenkin pitempää matkaa tehdessä nousee keskeiseksi asiaksi pukea päälle asiaansopivat releet. Pyöräilyhousut pyllypehmukkeella on tosi mielekäs vaate, jonka arvostus nousee entisestään pyörälenkin jälkeen - tietänette, mitä tarkoitan.

Löffler Hot Bond Bike Shorts Women

Erittäin joustavat, nopeasti kuivuvat ja hengittävä pyöräilyshortsit naisille. Heijastimet. Pyllypehmuste. 
Hinta 99.00 €
Poistossa
yksittäisiä kokoja alk 38.30 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-15% 84.15

Löffler Miesten Pyöräilyshortsit

Laadukas pyöräilyalushousu keskilämpöisiin/lämpöisiin olosuhteisiin.- säämiskä-hyvä hien poisto-nopea kuivuminen-hyvin hengittävä-...
Hinta 49.00 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-15% 41.65

Kaikki yleisreput (alle 20L)



Kunnon grippi 

Oli sitten tarkoituksesi suojata näpit viimalta tai rystysiä pohjakosketukselta, niin hanskat löytyy kyllä.


Evoc Enduro Touch Glove Team

Erittäin hyvin istuva ja huippukuskien suosima ajohanska. Etusormen päässä materiaalia, joka mahdollistaa kosketusnäytön käytön ha...
Hinta 45.00 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-15% 38.25
POC Resistance DH Gloves

Hinta 59.90 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-15% 50.92

Kaikki pyöräilyhanskat, sormelliset ja kynsikkäät



Suojaksi ja hikoilun mukavoittamiseksi

Alamäkipyöräilijöille, maastopyöräilijöille, kuntopyöräilijöille, maantiepyöräilijöille. Kaikille yhteinen tekijä on se, että mallista riippumatta kaikissa näissä paidoissa on hyvä liikkua ja hyvä hikoilla. Puhumattakaan siitä, että näyttää tietenkin tyylikkäältä ja asianmukaiselta - tätä seikkaa ei suinkaan pidä koskaan väheksyä.


Löffler Bike Jersey Pro Racing FZ Mens

Kevyt ja nopeasti kuivuva pyöräilypaita. Hengittävä ja anatomisesti muotoiltu. Logo rinnassa. Pystykaulus ja etuvetoketju. 3 takat...
Hinta 79.00 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-15% 67.15
POC Resistance DH LS Jersey
Pitkähihainen ajopaita alamäkihommiin. Malli on suunniteltu niin, että alle menee mukavasti suojat ja itse paidan materiaali on va...
Hinta 89.00 €
VIIKONLOPPUTARJOUS
LA-SU 5.-6.8.2017

-15% 75.65

Kaikki pyöräilypaidat

Eikä tähänkään vielä loppuneet ilouutiset ja tarjoushulluttelut. A-vot alla vielä muutamia tarjouskategoriamaistiaisia (-15% la-su 5.-6.8.2017), olkaa hyvä. Silvuplee ja porffavoor vaan:

Nestesäiliöt pyöräilijöille

Puhdistus- ja kiillotustarvikkeet

Kaikki pumput pyöräilijöille

Kaikki kengät pyöräilyyn (peruskengät ja klossit)

Pyöräilijöiden tarpeisiin suunnitellut reput

Pyöränkuljetuslaukut

Varaosat ja härpäkkeet

Tuotteet voiteluun

Kaikenmaailman tarvikkeet ja tarpeelliset jutut



Kivaa arkea kaikille, joilla se on jo alkanut ja vielä kivempaa lomaa niille, jotka siitä saavat nauttia. Yhtä kaikki: Jos nyt intouduitte pyöräilyn pariin, niin tehkää se aina kypärä päässä (ja vieläpä, että se on ehjä ja ajanmukainen). Me ollaan viikonloppuna auki lauantaina klo 10-18 ja sunnuntaina klo 12-18, jos haluatte tulla haistelemaan tarjouskypäriä henkilökohtaisesti ja sovittelemaan päissänne - toivotamme erittäin lämpimästi tervetulleeksi: Tervetuloa.

Ystävällismielisin terveisin,
Varuste.netin asiakaspalvelu

[uutiskirje_poistu]

Varuste.net, Aalto Group Oy, Ruosilankuja 3, 00390 Helsinki
P. 09 - 454 0707, email: info@varuste.net