Oletko Viranomainen? Meiltä 10% Viranomais­alennus lähes kaikkiin tuotteisiin - Katso ohjeet »
Me laskettiin hintoja, menkää te laskemaan mäkeä.

Onnistuneen talven ansiosta laskukausi käy yhä kuumana etelässäkin. Suuressa osassa maata meininki on erittäin hyvä ja monethan tykkää häipätä hyvän sään aikana korkeammille nyppylöille ulkomaille pöllyttämään puuteria ja ihmettelemään jylhiä vuoristomaisemia.

Jos asia kiinnostaa laajemmin, niin suosittelemma ehdottomasti tutustumaan aiheeseen liittyen Toiminta-Jorman julkaisemiin blogipostauksiin,  jonne mm. hän on kirjoittanut kuluvan kauden laskuseikkailuita sun muita ihme juttuja. On siellä laidasta laitaan kaikkea muutakin aihetta.
Blogiin pääset TÄSTÄ.

Varsinaiseen asiaan: huippuunsa viritettyä mäenlaskuvermestä on nyt varsin hyväksyttävään hintaan myynnissä. Tarjoukset ovat voimassa sekä myymälässä, että intterveppikaupassa. Huomatkaa toki, että näistä tuotteista on jäljellä enää hajakokoja ja nämä ovat todella ne lopun viimeiset mitä on tarjolla. Sitten kun joku näistä loppuu, niin se on sitten lähinnä tälle talvelle loppu lopullisesti.

Kops.
Parempi kypärä kuin kuhmu päässä. Kyllä tämä on ihan keskeisin varuste laskupuuhissa. Ensiksi hankitaan kypärä, sitten vasta sukset. Näin. Lapsille ja aikuisille hyvä valikoima kypäriä -15% alehintaan. 
Tarjoukset ovat voimassa koko maaliskuun 2018 loppuun saakka tai niin kauan kuin tuotteita riittää. 

Smith Holt JR

Tarjoushinta 50.86 €

-15%
POC Receptor Bug Tanner Hall ed.

Multisportkypärä erityisesti lumilajeihin soveltuva. Helposti säädettävä kypärän ilmastointi. Polykarbonaattikuori antaa suojaa ko...
Tarjoushinta 109.52 €

-15%
POC Fornix Backcountry MIPS
Uudella MIPS-tekniikalla valmistettu vapaalaskuun suunniteltu erittäin kevyt laskettelukypärä. Sopii todella moneen päänmalliin. S...
Tarjoushinta 168.95 €

-15%
POC Auric Pro

Auric Pro on erityisesti parkkilaskijoille suunnattu kypärä, joka toki sopii muihinkin mäkitouhuihin. Erityisen Aurin Prosta tekee...
Tarjoushinta 165.56 €

-15%
Oakley MOD3 Snow Helmet

Hyvä, kevyt ja mukava laskukypärä Oakleylta. Ulkonäöllisesti siisti ja simppeli MOD3 pitää sisällään monia teknisiä ominaisuuksia,...
Tarjoushinta 109.52 €

-15%
Oakley MOD5 Snow Helmet
Huippuluokan laskukypärä Oakleylta. MOD5:ssa yhdistyy erinomainen käyttömukavuus ja turvallisuus. Kuoren hybridirakenne antaa pare...
Tarjoushinta 160.46 €

-15%

Valikoimamme kaikki laskettelukypärät


Kivaa on, jos näkeekin jotain.
Sama viidentoistapinnan alennusspektaakkeli jatkuu niinikään näihin laskulaseihinkin. Tarjous koskee pääsääntöisesti POC:in ja Smithin laseja. Näissä laseissa on myöskin tarjouskausi voimassa maaliskuun 2018 loppuun saakka. Eikä tässä läheskään kaikki. Käy ihmeessä katsomassa, että mitä kaikkea tarjolla mahtaa ollakaan.

POC Retina Big
Isokehyksinen laskulasi POCilta.Huom. kesästä 2016 lähtien kaikki POCin suojalasien linssit ovat 1,8mm paksuja (eli kestävempiä j...
Tarjoushinta 127.35 €

-15%
Smith Daredevil Cyan Slime RC36

Lasten OTG-laskettelulasit monenlaiseen keliin sopivalla RC36-linssillä. Väljän muotoilun vuoksi alle mahtuu silmälasit.
Tarjoushinta 33.90 €

-15%
Smith I/O Patina Split ChromaPop Sun Green Mirror + Storm Rose Flash

Laskettelulasit kaksilla linsseillä. Mukana peililinssi aurinkoiseen keliin ja Storm Rose Flash linssi hämärimpiin ja sekaisempiin...
Tarjoushinta 157.09 €

-15%
Smith I/OX Kindred ChromaPop Sun Red Mirror + Storm Rose Flash

Laskettelulasit kaksilla linsseillä. Mukana peililinssi aurinkoiseen keliin ja Storm Rose Flash linssi hämärimpiin ja sekaisempiin...
Tarjoushinta 157.09 €

-15%

Smithin laskettelulasit, kaikki pääsääntöisesti -15%

Kaikki laskettelulasit merkeittäin



Huippusuksia huippuhintaan
Suksia vailla? Kannattaa käydä kahlaamassa laskusuksien valikoimamme läpi, sillä nyt jos koskaan sieltä löytyy jos jonkinlaista löytöä ja helmeä. Huomaa, että joissain suksimalleissa poistohinta koskee tiettyjä mittoja ja näitä on pääsääntöisesti yksittäisiä kappaleita, mutta mitäs sitten. Nopeet syö hitaat: näillä hintalukemilla eivät varmaan ihan kauaa jaksa hyllyllä hapantua. 

Salomon QST Lumen 99
The QST LUMEN 99 blends terrain adaptation, energy, and a smooth ride. Built on a Spaceframe construction with full Woodcore, it b...
Hinta 449.00 €
Poistossa alk.
328.38 €


Black Crows Daemon Birdie

Naisten vapaalaskuskimbat. Sopii myös satunnaiseen rinneiloitteluun. Leveähkö 99 mm waisti, joka kelluttaa hyvin syvässäkin lumess...
Hinta 589.00 €
Poistossa alk.
429.21 €

Black Crows Anima Freebird

Hyvin skinnailuun kykenevä leveämpi 115 mm waistin Big Mountain -vapaalaskusuksi.Rocker: Rocker/Camber/RockerYdin: Paulownia, PuuP...
Hinta 679.00 €
Poistossa alk.
572.58 €


DPS Alchemist Wailer 112

Leikkisä ja suorituskykyinen vapaalaskusuksi kaikkiin lumiolosuhteisiin. DPS:n lippulaivasuksi. Pure Carbon - hiilikuitulaminoitu ...
Hinta 1299.00 €
Poistossa alk.
1049.00 €


Sukset laskemiseen (sivun alareunassa poistohinnoitellut tuotteet)


Monoilla tansseihin
Vapaalasku- ja tellumonot aikalailla kaikki -15%. Jotkut jopa paljon enemmilläkin prosenteilla. Näissä monoissakin on sama juttu kun noissa suksissakin, että rullailemalla sivun alareunaan näkee kaikki poistohinnoitellut tuotteet, eli noita joitain malleja saa jopa -27% alella. Onpa hurjaa. Hinta laskee melkein yhtä kovaa, kuin mitä näillä monoilla laskisi mäessä. Huh.

Tecnica Zero G Guide Pro
Ei rajoja, ei kompromisseja. Tukeva, mutta kevyt vapaalasku-touringmono (1540 g/kpl). Tecnican uusi Power Light Design teknologia ...
Tarjoushinta 466.43 €
Poistossa alk. 401.50 €

-15%
Tecnica Zero G Guide W

Naisten lestillä oleva oultrakevyt touring-mono. Tecnican uusi  S.A.S. Cuff Mobility -systeemi takaa hyvän liikkuvuuden ylös haika...
Tarjoushinta 338.99 €
Poistossa alk. 291.80 €

-15%
Nordica Strider 130 Pro Dyn

Kevyt ja moderni vapaalaskumono 100 mm lestillä. Toimii varmasti niin laskuissa kuin nousuissa.NORDICA TRI-FIT CUSTOMIZATIONNEW ...
Tarjoushinta 474.93 €
Poistossa alk. 479.00 €

-15%

Vapaalaskumonomme

Telemark-monot


Laskutyylin kruunaa pipo
Lähestulkoon kaikki pipot on tarjouksessa koko maaliskuun 2018. Tupsulliset pipot, peruspipot, sporttipipot, aluspipot... mitä näitä pipoja nyt onkaan. Parempi pipo päässä, kuin kymmenen hattuhyllyllä. Jos et osaa valita tästä valikoimasta, niin valkkaa vaika kaksi!

Eisbär Sunderland Pompon MÜ

Lämmin, pehmoinen ja ihana talvipipo pakkaspäiviin. Miellyttävän tuntuinen neulos pipon ulkopuolella ja sisällä pehmeä fleecevuori...
Tarjoushinta 56.84 €

-15%
Mons Royale Stripe Pom-Pom Beanie

Lämmin ja todella pehmeä pipo arki- sekä juhlarientoihin. 50% merinovilla50% akryyli
Tarjoushinta 33.90 €

-15%
Eisbär Styler Pompon

Uusi versio Eisbärin klassikkopiposta. Neulemyssy jossa trendikkäisiin väreihin sopiva hauska tupsu.Materiaalit:ulkopuoli: 50% mer...
Tarjoushinta 55.14 €

-15%
Fjällräven Classic Knit Hat
Neulepipo pehmeää ja taipuisaa merinovillaa, joka ei kutita. Erinomainen sekä jokapäiväiseen käyttöön että ulkoilmaelämään, sillä ...
Tarjoushinta 33.05 €

-15%
Eisbär Step OS MÜ -026

50% merinovilla / 50% akryyli
Hinta 44.90 €
Poistossa
alk. 14.13 €



VALIKOIMME KAIKKI PIPOT

Kaikki tupsulliset pipot

Kaikki aluspipot


Meillä on ollut kaikenlaista hintahulinaa ja muuta hanskahärdelliä tässä viime aikoina, ja nyt vuorossa on hiihtohanskojen tarjoustelujakso. Pääsääntöisesti tuoteryhmä tarjoaa kevyempää hanskaa, jotka passaa murtsikkahommiin, mutta näin kevään kynnyksellä erinomainen, tuulenpitävä muttei liian kuuma hanska kevätmäkeen. Esim. sormikkaiden päälle puettavat alla olevat kuoritumput. Aivan fantastinen keksintö.

Swix NovaX GWS Over Mitt Unisex
Hiihtohanskan päälle puettava kuorikäsine, joka tuo sopivasti lisälämpöä ja suojaa säältä, kun olosuhteet heikkenevät. Hanska auke...
Tarjoushinta 47.49 €

-15%
Lillsport Legend Thermo Gold

Thermo Legend on lämmin vuorellinen hiihtohanska kilpailuun tai harjoitteluun. Tuulenpitävä päällinen Isovind® materiaalia, päällä...
Tarjoushinta 42.39 €

-15%

Valikoimamme hiihtokäsineet


Viikonjatkoa ja -loppua vaan kaikille. Päivät pitenee ja kelit vaihtelee, jotenka mikäpä siinä. Ylös ulos ja pihalle. Tällä hetkellä talviharrastusmahdollisuudet on edelleen monipuoliset ympäri Suomen, joten sinne vaan sekaan nautiskelemaan vapaa-ajasta.

Ensi viikkoon, heippa.

Ystävällismielisin terveisin,
Varuste.netin asiakaspalvelu