Oletko Viranomainen? Meiltä 10% Viranomais­alennus lähes kaikkiin tuotteisiin - Katso ohjeet »
Päivää päivää

Ainakin täällä meillä Konalassa maan päällä on jäätä, jonka päällä on vettä. Eli siis aivan järjettömän liukasta. Liukuestekengät on tällä säällä ehkä paras jippo.

Omakohtaisesti on tullut jo alkutalvesta lähtien koettua muutamat himmeet pannut, lipat, luikastukset eli turvat. Näin ollen tanssikengät on nyt lopullisesti suosiolla naftaliinissa kevättä odottamassa, ja tossukauden kuninkaana jaloissa loistaa nyt upouudet Icebugin Pace2:set.

Tästä tosiaan mukanäppäränä aasinsiltana päästään siihen, että esimerkiksi yllämainittuja tossuja, kuten lukuisia muitakin nastallisia urheilujalkineita saa meiltä. Nasta talvijalkinevalikoimamme on suorastaan kadehdittavan hyvä, joten Icebugin nastallisia talvipopoja löytyy todella moneen makuun, kokoon, käyttötarkoitukseen ja yleiseen mieltymykseen.


Meillä on noita liukuestejalkineita Suomen mittapuulla todella asiallinen valikoima. Myös hintatason pitäs olla tosi hyvä.

Icebugien lisäksi löydät myös muitakin liukuestejalkineita, esimerkiksi vaikka just nämä tässäkin viestissä esiintyvät Salomonssonit.

Aloitetaan tällä kertaa miesten jalkineilla, eli tässä miehiseen lestiin miehekkäillä kokomitoituksilla:

Icebug Speed BUGrip

Rento, mutta toimiva nastallinen jalkine liukkaisiin keleihin. Keskikorkea varsi "normaaleihin talviolosuhteisiin" – lämmin ja muk...
Hinta 139.90 €

Icebug Sorix2 BuGrip

Kylmien ja liukkaiden olosuhteiden korkeavartinen kenkä mm. vaeltamiseen ja metsästämiseen. Kenkä on lämmin ja vedenpitävä (BUG...
Hinta 158.90 €

Icebug Pace2 BUGrip Gore-Tex

Rento, mutta toimiva nastallinen jalkine liukkaisiin keleihin. Keskikorkea varsi "normaaleihin talviolosuhteisiin" – lämmin ja muk...
Hinta 149.00 €


Kaikki miesten liukuestejalkineet

Kaikki Icebug-tuotteet



Salomonin taidonnäyte liukuestejalkineskeneen. Nämä sopivat myös vähän vauhdikkaampaankin menoon, kuten tietty noi Icebugitkin.

Salomon X Ultra Mid 2 Spikes GTX Men

Talvikenkä juoksukengän ominaisuuksilla. Kengän pohjassa olevat nastat takaavat hyvän pidon myös jäisillä pinnoilla. Tuettu ...
Erikoishinta 131.20 €

Salomon Shelter Spikes CS WP

A comfortable and stylish waterproof softshell upper mated to aggressive X-Ultra sole with carbide spikes makes Shelter Spikes ide...
Erikoishinta 149.00 €


Kaikki liukuestejalkineet



Naisille Icebugeja, olkaapas niin hyvät.

Icebug Cortina-L BUGrip

Vetoketjullinen nastakenkä naisille CORTINA-L BUGrip on lämmin ja kevyt nastallinen talvikenkä vettähylkivillä pintamateriaaleilla...
Hinta 149.00 €

Icebug Alder-L BUGrip
Vakaa ja tukeva puolivartinen kävelykenkä vedenpitävällä kalvolla ja mokkanahkaisella pinnalla. ALDER-L BUGrip® on lestiltään til...
Erikoishinta 139.00 €

Icebug Ivalo2 W BUGrip
Helppokäyttöinen vetoketjullinen nastakenkä. Lämpimyyttä, pitoa ja helppoa käytettävyyttä. Etuvetoketju mahdollistaa nopean ja he...
Hinta 129.90 €

Icebug Metro2 W BUGrip
METRO2 W BUGrip® on mokkanahkainen ja vetoketjun ansiosta helppokäyttöinen nastakenkä. Keskikorkea varsi tekee tästä nastoitetusta...
Erikoishinta 129.90 €

Icebug Pace2 W BUGrip Gore-Tex
Nastakenkä monipuoliseen käyttöön. PACE2 W BUGrip GTX® -nastakenkä on puolivartinen, vedenpitävä sekä hyvin rullaava talvikenkä na...
Hinta 149.00 €

Icebug Speed-L BUGrip
Urheilullinen kenkä kävelyyn. Vedenpitävä BUGdri- kalvo pitää jalat kuivina kaikilla keleillä. Varsi tuo tukea liikuttaessa epätas...
Hinta 139.90 €


Naisten liukuestejalkineet

Kaikki Icebug-tuotteet


Salomonilta naisellisella lestillä samat mallit kuin mitä oli tuolla miesten osiossa esittelyssä.

Salomon X Ultra Mid 2 Spikes GTX Women

Talvikenkä juoksukengän ominaisuuksilla. Kengän pohjassa olevat nastat takaavat hyvän pidon myös jäisillä pinnoilla. Tuettu ...
Erikoishinta 131.20 €

Salomon Shelter Spikes CS WP Women

A comfortable and stylish waterproof softshell upper mated to aggressive X-Ultra sole with carbide spikes makes Shelter Spikes ide...
Erikoishinta 149.00 €


Kaikki liukuestejalkineet



Ne fiksut, joiden jaloista löytyy jo liukuestejalkineet (ja muillekin tiedoksi), että meillä on nyt kahden erittäin makean tuotemerkin osalta tarjouskampanjointia.

Rip Curlin ja Oakleyn tarkoin valittu kokoelma takkeja, jotka on alennusmyynnissä aina 9.2. saakka. Aloitetaan näillä miesten topatuilla takeilla. Joukosta löytyy sekä untuvaa että kuitutäytettä.


Oakley Cedar Ridge Biozone Jacket

Tyylikäs toppatakki, joka on suunniteltu erityisesti lasketteluun, mutta on erinomaisen hyvä valinta myös yleiseen kaduilla patsat...
Tarjoushinta 187.00 €

-15%
Rip Curl Down Jacket

Pintamateriaali: Kestävä 100% polester vettähylkivällä käsittelyllä Vuori: Hanhenuntuvaa Fit: Regular Vedenpitävyys (mm): 5k Hengi...
Tarjoushinta 220.15 €

-15%
Rip Curl Ultimate Down Puffer

Ohut untuvatakki. Aitoa hanhen untuvaa. Pakkautuu omaan taskuunsa. Erinomainen taukotakki vapaalaskuun tai vaikka leijahiihtotauoi...
Tarjoushinta 135.92 €

-15%
Rip Curl Melt Anti Insulated
Light padding W/R treatment Adjustable hood Woven chest label Inside mesh pocket & reflective print Contrasted elastic loop 100% ...
Tarjoushinta 92.65 €

-15%
Rip Curl Mixer Anti Insulated
Fabric mix Light padding W/R treatment Adjustable hood Woven chest label Inside mesh pocket & reflective print Contrasted elastic ...
Tarjoushinta 92.65 €

-15%
Oakley Chambers Jacket

Lämmin ja hyvin eristävä kevyttoppatakki talvisiin seikkailuihin. Kestävä ja vettähylkivä ulkomateriaali Sisäpuoli: Primaloft...
Tarjoushinta 135.15 €

-15%

Miesten lyhyet kuitutäytteiset toppatakit

Miesten untuvatäytteiset toppatakit



Naisille kevyempää lämmikettä Rip Curlilta:

Rip Curl Anoeta Jacket

Naisten kevyesti vuorattu tikkitakki. 100% Polyester
Tarjoushinta 84.15 €

-15%
Rip Curl Maitencillo Jacket

Naisten tekokuitukevytuntsikka talven vapaa-aikaan. 100% Polyester
Tarjoushinta 92.65 €

-15%
Rip Curl Ultimate Down Women's Puffer
Ohut untuvatakki. Aitoa hanhen untuvaa. Pakkautuu omaan taskuunsa. Erinomainen taukotakki vapaalaskuun tai vaikka leijahiihtotauoi...
Tarjoushinta 135.92 €

-15%

Naisten lyhyet kuitutäytteiset toppatakit



Tässä alla on vähän naisten ja miesten takkia sekaisin, mutta haitanneeko tuo. Pointtina tässä on se, että näissä on vähän pidempää helmaa ja ehkä vähän enemmän sellaista laskumeininkiä. Hienoja ovat joka tapauksessa - ja ah, niin alennettuun hintaan vielä 9.2. saakka.


Rip Curl Amity Gum Parka

Kaksisuuntaista Stretch kangasta Primaloft vuori Irroitettava keinoturkiskaulus Irroitettava lumilukko Muotoillut hihat YKK vetoke...
Tarjoushinta 245.65 €

-15%
Rip Curl Chic Fancy Jacket

Villamaista stretch-kangasta Irroitettava keinoturkiskaulus YKK-vetoketjut 5xulkotaskua / 1xsisätasku
Tarjoushinta 186.15 €

-15%
Oakley Needles Biozone Insulated Jacket
Tyylikäs toppatakki, joka on suunniteltu erityisesti lasketteluun, mutta on erinomaisen hyvä valinta myös yleiseen kaduilla patsat...
Tarjoushinta 203.15 €

-15%
Oakley Hourglass 3L Gore-Tex Jacket
Valmistajan tuotekuvaus: The Hourglass 3L Gore-Tex® Jacket is layered with rider-friendly tech that keeps you dry and warm for t...
Tarjoushinta 424.15 €

-15%

Naisten pitkät kuitutäytteiset takit


Miesten pitkät kuitutäytteiset takit

Kaikki laskettelutakit

No siinähän oli taas kaikenmoista. Pysykää lämpiminä ja ennen kaikkea pysykää mielellään pystyssä.
Vaihtelevaa säätä on luvassa taas viikonlopuksi, mutta niinhän ne sanoo, että vaihtelu virkistää.

Ystävällismielisin terveisin,
Varuste.netin asiakaspalvelu

(Mikäli ette halua jatkossa meiltä markkinointiviestejä, ilmoitattehan siitä vastaamalla tähän viestiin, muut yhteydenotot alla olevaan osoitteeseen.)

Varuste.net, Aalto Group Oy, Ruosilankuja 3, 00390 Helsinki
P. 09 - 454 0707, email: info@varuste.net