
Yleisarvosana | 141 arvostelua) | (
Singi Stubben on Fjällrävenin kätevä päiväreppu, joka toimii tarvittaessa myös jakkarana. Sisäänrakennetun kehyksen ansiosta reppua on mukava kantaa ja sen päällä on mukava istua. Reppuun mahtuu reilusti retkimuonaa ja lisävaatekerta. Reppu on käytännöllinen metsästys- ja kalastusretkellä, lintuja bongatessa sekä muun ulkoilun yhteydessä, kun haluat istahtaa hetkeksi ja nauttia ympäristöstä.
Repun sisältöön käsiksi päästäkseen ei edes tarvitse nousta ylös, sillä etuosassa olevien vetoketjujen avulla päälokeron saa auki kantta avaamatta. Päälokero avataan päältä ja siinä on lumilukko. Kannessa ja etuosan alareunassa olevissa taskuissa on kätevää säilyttää pikkutavaroita ja hieman isompia tavaroita, kuten kiikareita, taskukameraa tai karttaa.
Reppu on valmistettu vahvasta kankaasta, pohja on vahvistettu ja repussa on nahkakoristeita. Vahattu kangas hylkii hyvin vettä ja sen vedenpitävyyttä ja kulutuksenkestävyyttä voidaan lisätä helposti kyllästämällä. Istuin on pehmustettu vaahtomuovilevyllä ja siinä on piilotettu istuinsuojus, jonka voi kiinnittää päälle sateisella säällä. Istuin ja kantojärjestelmä on tuettu ergonomisesti muotoiltuun alumiinikehykseen. Selkäosa ja olkahihnat on valmistettu G-1000-materiaalissa, ja niissä on kantomukavuutta parantavat pehmusteet. Stubben-repussa on myös rintaremmi ja kiinnike lantiovyötä varten. Lisää säilytystilaa saa kiinnittämällä sivutaskuja (lisävaruste) sivulla olevalla reikänauhalla.
Paksuus: 52 cm
Leveys: 27 cm
Syvyys: 24 cm
Tilavuus: 27 l
Paino: 2100 g
Taskujen määrä: 3
Taskut: Vetoketjullinen ulkotasku / vetoketjulliset ulkotaskut
Materiaali: G-1000® HeavyDuty Eco S: 65% polyesteri, 35% puuvilla, vuori: 500D 100% polyamidi
Luomu | Kierrätetty | Fluorihiilivapaa kyllästys
Hoito-ohjeet: Ei saa pestä | pehmeä harja ja haalea vesi | ei saa kuivapestä | ei rumpukuivausta | ei saa silittää | ei saa valkaista
Yleisarvosana | ☆☆☆☆☆ |
Yleisarvosana |
Näin parin retken jälkeen toimii niin kuin halusinkin tekevän. Istuin korkeus on tosi hyvä, ei tarvitse istua polvet suussa. Päivämetsälle ja -retkiin huipputuote. Lisätaskut vielä hommaamatta, mutta toimii ilmankin.
Yleisarvosana |
Sopiii hyvin metsästyskäyttöön.
Yleisarvosana |
Loistava reppu metsästykseen ja miksei muutenkin lyhyemmille päiväretkimme yms. Repussa reilusti tilaa, toimivat sulkumekanismit ja toimii tukevana istuimena.
Käy lentokoneessa käsimatkatavaroihin
Yleisarvosana |
Mukava reppujakkara, ei kilise tai kolise. Mahtuu hyvin tavaraa sisään ja on mukava kantaa
Yleisarvosana |
Erittäin toimiva reppujakkara
Yleisarvosana |
Erinomainen ja tukeva reppujakkara joka kestää 120kg miehenkin helposti. Ei pidä turhaa kolinaa ja tavaraa mahtuu reppuun juuri sopiva määrä. Lisäosana saatavat sivutaskut on todella hyvä pienemmän tavaran kuljettamiseen ja sen saa nopeasti niistä esille. Huippuostos!