
Yleisarvosana | (3 arvostelua) |
Nemo Disco 30 Womens on vastaus kylkinukkujien tarpeisiin. Tämän kolmen vuodenajan makuupussin suunnittelussa lähtökohtana on ollut muoto, jossa mahtuu mukavasti nukkumaan kyljellään. Muotonsa ansiosta makuupussi ei kiristy esimerkiksi lantion ympärille, jolloin ei pääse muodostumaan kylmäsiltaa jonka kautta lämpö pääsisi karkaamaan.
Tilaa on mukavasti kyynärpäille sekä polville, joten asennon muuttaminen kyljeltä toiselle on mahdollisimman vaivatonta. Mukavuuteen tähtäävästä muodosta huolimatta makuupussi pakkautuu pieneen tilaan. Yksi syy hyvään pakkautuvuuteen on eristeenä käytetty 650 Fill Power-untuva, joka on käsitelty PFC-vapaalla kosteussuojalla.
Kun kyseessä on Nemo:n kehittämä makuupussi, tarkoittaa se myös paljon mukavuuteen keskittyviä yksityiskohtia. Makuupussin etupuolelle on sijoitettu kaksi tuuletuskanavaa joiden avulla voi säädellä makuupussin lämpötilaa, ja muhkea lämpökaulus ei kiristä vaan tuntuu pehmeältä untuvapeitolta. Jalkopäässä on käytetty hengittävää, mutta vedenpitävää kangasta jotta teltassa oleva kosteus ei pääse kankaan läpi eristeeseen.
Miesten mallissa vetoketju on sijoitettu pussin vasemmalle puolelle, ja naisten mallissa vetoketju on oikealla puolella pussia. Näin kaksi makuupussia voidaan liittää yhteen suureksi pussiksi.
Tekniset ominaisuudet
Lämpötilasuositus: -1C
Comfort: -1 °C (31 °F)
Limit: -7 °C (19 °F)
Extreme: -26 °C (-15 °F)
Paino
Ilman pakkauspussia: 1.05 kg
Mitat
Pakkauskoko: 28 x 20 cm (halkaisija)
Käyttäjän enimmäispituus: 168 cm
Ympärysmitta, hartiat: 157 cm
Ympärysmitta, lantio: 147 cm
Ympärysmitta, polvet: 152 cm
Tilavuus pakattuna: 6.6 l
Materiaalit
Eriste: Untuva (650FP)
Eristeen paino: 440 g
Päälikangas: 30D Nylon Ripstop
Jalkopään kangas: 40D Nylon Ripstop OSMO
Vuorikangas: 30D Nylon Taffeta
Yleisarvosana | ☆☆☆☆☆ |
Yleisarvosana |
Mukava. Laadukas. Tilava
Yleisarvosana |
Mukava kytkeä vetoketjuilla miesten makuupussiin! Varuste.netillä tosin naisten makuupussi ei ole luokiteltu niin kylmään ilmaan kuin mitä miehille on saatavilla, mikä on hassua kun yleensä naiset palelee enemmän. Mutta hyvin tällä tarkeni, ja yhteenliittäminen tasaa lämpöä.