Oletko Viranomainen? Meiltä 10% Viranomais­alennus lähes kaikkiin tuotteisiin - Katso ohjeet »

Kevät on tuonut avovedet tänne etelään

Moikka vaan kaikille - pääsiäisestä on selvitty ja suklaamunat syöty. Kyllä kelpasi parit vapaapäivät kuten myöskin herkut, tottakai. Ainakin täällä pääkaupunkiseudun tuntumassa alkaa olla merien ja järvien rannoilla paljon avointa vettä eli mikäs sen parempi, kuin lähteä suunnittelemaan uusia vesiaiheisia seikkailuja.
Sattumoisin meille toimitettiin ihan justiinsa kevään ja kesän uudet SUP-laudatkin, eli paremmin nappiin ei ole voinut tämä kevään eteneminen mennäkään. 

Alla on esitelty sekä yleiskäyttöön soveltuvia all-around -lautoja sekä sitten vaelluskäyttöön ajateltuja touring -lautoja. Lisäksi ottaen huomioon nämä täysin jääkylmät vedet, niin puhutaan vähän vesiturvallisuudesta pelastuspukujen muodossa, jotka kannattaa toki ryydittää vielä kelluntaliiveillä.

Kirsikkana kakun pohjalla on vielä muutamia esimerkkejä kuivasäkeistä ja -repuista, jos mielii ottaa suppiretkelle mukaan erinäisiä kuivana pidettäviä välttämättömyystarvikkeita.

Aloitetaan näistä all-around -SUPeista jalisäksi vähän asiaa tästä koko pumpattavan SUP-laudan konseptista:

Pumpattava SUP-lauta
Pumpattava lauta on siitä kätevä, että sen liikuttaminen paikasta toiseen on kohtalaisen kätevää ja aidosti kunnollisen pumpattavan laudan erot ei paljoa eroa kiinteästä laudasta.
Edistyneimmissä laudoissa on kaksikerroksinen (Double Layer) -materiaali ja ylipäätään erittäin laadukas muovi. Nämä tekijät takaavat, ettälaudan saa oikeasti pumpattua kivikovaksi, mikä ei huonompilaatuisemmassa laudassa järjettömästä hikoilusta huolimatta välttämättä onnistu. Me olemme täällä ajatelleet, että kyllä 15 PSI on se minimipaine, joka ilmatäytteiseen SUPiin kannattaa laittaa. Lähes kaikki valikoimamme SUPit kestävät 25 PSI:n maksimipaineen, suositellun käyttöpaineen pyöriessä siellä 18-20 PSI:n hujakoilla.

Allround-SUP
Nämä laudat ovat varsin vakaita ja soveltuvat hyvin niin perheen pienimmille mökkilaiturille, sekä vanhemmille helppoon lähiretkeilyyn kesäpaikan lähilahdelmissa. Onnistuupa näiden kanssa vaikka SUP-jooga tai muu suppijumppa. SUP-joogailu ja muu SUP-jumppailu on muuten erityisen tehokasta keskivartalotreeniä ja kehittää samalla siinä sivussa tasapainoa. Tässä muutamia kevään malleja paketoituina kaiken tarvittavan rekvisiitan käsittäviin paketteihin meloineen päivineen:

Jobe SUP Aero Yarra 10.6 paketti
799.00 €


Saimaa SUP Bass 11.0 SUP-lautapaketti
499.00 €


Shark SUP 10’/32” All Round SUP paketti
739.00 €


Indiana SUP 10'6 Family Pack
799.00 €


Matka-/retkisupit ovat olleet selkeästi valikoimassamme raketin lailla nouseviä tähtiä. Melontavaelluksen rinnalle tullut  SUP-touring on selkeästi yhä suositumpaa puuhaa ja miksei olisi. Aivan elämyksellinen retkeilymuoto!
Matkasuppi on hieman pidempi ja virtaviivaisempi kuin ns. Allround-Sup. Matkasuppi sopii erityisesti retkeilykäyttöön ja ne kestävät isompia kuormia, joten laudan "kannelle" voi ottaa mukaan vaikka koko viikonlopun tai -viikon retkeilykamat. 
Jobe SUP Aero Neva 12.6 paketti
949.00 €


Shark SUP 12’6”/32” Touring SUP paketti
839.00 €


Indiana SUP 11'6 Family Pack
849.00 €

KAIKKI SUP-LAUDAT
KAIKKI SUP-LAUTAILUUN LIITTYVÄT TARVIKKEET
LUE LISÄÄ SUP-LAUDAN VALINNASTA BLOGISSAMME


Vesillä liikuttaesa ollaan aina riskien kanssa tekemisissä. Kertoimet nousevat kun olosuhteet ja vesi ovat kylmää - suppailu nyt on kohtuu vakaata puuhaa, mutta kyllä veikkaisin, että suppilaudan päältä joskus pudonneita on enemmän kuin niitä, jotka eivät koskaan ole laudan kyydistä horjahtaneet.
Nyt etenkin keväällä, joslähdetään heti jäiden lähdön jälkeen meloskelemaan, niin veden varaan joutuminen on kylmää ja sitä myöten pahimmillaan vaarallistakin puuhaa. Tässä alla muutama todella monipuolinen pelastautumispuku, joista tuo MPS on kyllä vesiurheilijan ja jäällä monipuolisesti liikkuvan ja harrastavan ykkösvermes. 
MPS (Multi Purpose Suit) on erittäin kevyt uloimman vaatekerroksen alle puettava kuivapuku. Puvun alle puetaan vähintään lämmin aluskerrasto. Puvun vesitiivis Gore-Tex® -kangas pitää aluskerraston ja ihon kuivana, vaikka päällysvaatteet pääsisivätkin kastumaan.

Koska puvun päälle voi pukea olosuhteisiin sopivaa vaatetta (tai olla pukematta), MPS soveltuu kaikenlaiseen veneilyyn, kalastukseen, melontaan, suppailuun sekä esimerkiksi myös talvella retkiluisteluun.
Ursuit MPS kuiva välipuku
589.00 €

MPS-pukua järeämpi ratkaisu, jos haluaa nimenomaan päällipuvun hyvillä kulutuskestävyysominaisuuksilla on tietenkin legendaarinen  Sea Horse. Seahorse nauttii erityisen suurta suosiota veneilijöiden ja kalastajien keskuudessa, mutta on ihan mahtava kaveri myös kaikkeen muuhunkin vesillä lutraamiseen ja jäillä liikkumiseen.
Vaatimattomasti sanottuna: Sea Horse -pukuun on koottu pelastuspukujen kaikki hyvät ominaisuudet.

Ursuit Sea Horse
1149.00 €

KAIKKI PELASTUSPUVUT

LUE LISÄÄ PELASTUSPUVUN VALINNASTA JA -HUOLLOSTA BLOGISSAMME



Suppailuun kannattaa joka tapauksessa pukea kellumista helpottavat liivit. Vaikka käytät pelastuspukua tai märkkäriä on lisäkelluttavuus omiaan etenkin, jos pulahtaa veteen kesken melonnan. Suppailuun ja melontaan ja muuhun vastaavantyyppiseen vesiurheiluun kannattaa valita laadukas kellutin ja sillä ajatuksella, että se sallii hyvin raajojen liikkuvuuden ja pään kääntymisen.
Baltic Dinghy Pro (25 - 90+ kg) kelluntaliivi
alkaen 62.90 €


Baltic Super Soft II
89.00 €

KAIKKI KELLUNTA- JA MELONTALIIVIT VESIURHEILUUN

KOKO PELASTUS- JA KELLUNTALIIVIVALIKOIMAMME


Jos päädyt hankkimaan SUP-lautasi irrallisena ilman pakettitarjouksiamme, niin älä unohda melaa. Lisäksi niille, joilla lauta jo on ja haluaa päivittää melan ehjään tai parempaan, niin meiltähän näitä toki löytyy kaikenmoisia.

Alla esimerkki kahdesta erinomaisen hinta-laatusuhteen omaavasta Sharkin melasta. Tässä huomaa erityisen hyvin, että hinta koostuu hyvin paljolti materiaalivalinnoista, sillä näissäkin kahdessa melassa design on sama, joskin toisessa varsi on tehty alumiinista ja toisessa on käytetty hiilikuitua.
Shark SUP Alumiinimela
64.90 €

KAIKKI SUP-MELAT

MELAT MELONTAAN


Kaikki tarpeellinen mukaan.
Suunnitellessa pidempää SUP-touring -retkeä, on hyvä miettiä kaikki kamppeet kuivapusseihin majoitteet ja makuupussit mukaanlukien tietenkin. Päiväretkelle tai urheilumielessä tehtyyn lenkkiin nyt ei paljoa tarvitse mukaan, mutta hyvä tietenkin ottaa retken pituudesta riippuen jotain lämmintä vaatetta, evästä, kännykkä ja lompakko (jos vaikka SUP-reittisi kulkee esim. jätskikioskin tai muun herkkuja myyvän fasiliteetin ohi) .
Ortlieb PS 10 Kompressio kuivasäkki 22L
24.90 €


Lowe Alpine Drysack
alkaen 10.95 €


Aquapac Suojapussi phableteille (358)
27.90 €


Ortlieb Safe-It M
29.90 €


Ortlieb Atrack 35L
179.00 €


Exped Cloudburst 25
49.90 €


Fjällräven Ulvö Rolltop 23
149.00 €



Nämä spesiaalisen erikoiset ajat avaavat erikoisen hyviä näkökulmia vapaa-ajan viettoon ja retkeilyyn, sekä kannustavat monia meitä koluamaan mitä mielenkiintoisimpia mestoja täällä koto-Suomessa kävelle, pyöräillen, hiihtäen ja nykyään myös suppaillen.


Vinkkejä kohteista löydät mainioista kirjallisista retkioppaistamme

Hyvillä kamoilla on hyvä retkeillä, ja kaikista parasta on, että niitä voi shoppailla järkevään hintaan.

Konalan myymälämme on avoinna tavallisesti (arkisin 10-20, lauantaina olemme avoinna 10-18, ja sunnuntaina 12-18)
Puhelin- ja sähköpostiasiakaspalvelu on avoinna arkisin klo 9-18 ja lauantaisin klo 10-14 numerossa 09 454 0707

Voit myös smurffailla netissä ja tehdä ostoksia verkkokaupassamme, joka on avoinna tietenkin kelloa katsomatta.


Mahtavia kevätseikkailuja kaikille!

Ystävällisin terveisin,
Varuste.net

[uutiskirje_poistu]