Oletko Viranomainen? Meiltä 10% Viranomais­alennus lähes kaikkiin tuotteisiin - Katso ohjeet »
Keväthommia.

Kevät on edennyt jo niin pitkälle, että tässä ollaan kertakaikkiaan vapun kynnyksellä. Ensialkuun tiedotusluontoinen asia, että olemme siis viikonloppuna normaalisti auki: wappuaattona, lauantaina 30.4. avaamme klo 10.00 ja klo 18.00 pistetään kioski poseen ja lähdetään nauttimaan tippaleipiä.
Sunnuntaina 1.5. olemme pitkällä silliaamiaisella, joten olemme kiinni kuten meillä tapana muutenkin sunnuntaisin on, olla kiinni siis.

Mukanokkeluuksista yhteenvetoon: vappu ei vaikuta normaaleihin aukioloaikoihimme mitenkään.

Tässä kevytmielisessä kevätviestissä on väljästi aiheena ulkoilukamppeet kevääseen: takit, housut sun muut kengät. Ollaan meidän valikoimasta mietitty muutamia hyviä ehdotuksia, jotka sopivat monipuolisesti perusulkoiluun ja voi näillä innostuessaan ja halutessaan myös urheilla ihan helposti.

Hassunhauskat jutut ensin pois alta: Friba-Antti hommasi meille aika kivoja minifribakoreja, joista olemme olleet toimistolla aika fiiliksissä. Minikoripaketti sisältää 5 minikiekkoa, ja näitä voi lätkiä menemään toimistolla tai takapihalla ja miksei olisi oivallinen piknik-aktiviteettikin. Korostamme, että tämä on tosiaan seisomakorkeudelle koottuna 80 cm korkea, eli kyseessä on hauska piha-/toimistopeli, eikä kenenkään pidä luulla, että näistä saisi rakennettua mitään virallista PDGA:n hyväksymää mestaruussarjarataa. Superhauska ja symppis tämä sen sijaan on.

Discmania Mini Target

Discmania minikorin avulla radan saa pystyyn vaikka takapihalle tai toimistoon. Pakkaus sisältää minikorin sekä 5 minikiekkoa – l...
Hinta 29.90 €


Kaikki fribakorit, myös ne oikeat

Kaikki frisbeegolfiin liittyvät tuotteemme



Vaikka kevätaurinko lämmittääkin, niin viileä viima saattaa yllättää ulkoilijan. Pää on hyvä suojata, vaikka sitten vähän kevyemmin kuin talvisaikaan. Buffit on käteviä siinä mielessä, että niitä voi käyttää monella eri tapaa: huivina, pipona, pantana, miten nyt haluatkaan noita klassikkotuubihuiveja kieputella. Buffilta on viimeaikoina tullut myös keveitä pipoja, jotka on valmistettu huiveista tutusta laadukkaan kepeestä matskusta.


Buff Original Varuste.net

Varuste.net -logolla ja aiheeseen sopivalla printillä varustettu Buffi. Buff® ”The Original” on tuotenimi, joka tyhjentävästi kuv...
Hinta 13.50 €

Buff Reversible Hat

Mikrokuituinen pipo Buffilta, jonka sisä-ja ulkopuoli ovat eri sävyiset. Pipon voi kääntää ympäri sopimaan asun kanssa. Kangas...
Tarjoushinta 18.20 €

-20%
Buff 3/4 Merino Wool

Uusin lisäys Buff-perheeseen. 3/4 buff on hieman lyhyempi kuin tavallinen buff. Se on valmistettu 100% merinovillasta ja on erittä...
Hinta 20.90 €


Koko meidän Buff-valikoimamme


Valikoimamme kaikki pipot


Takeista tähän vuodenaikaan passaa hienosti Softshell, Active Shell ja Paclite -materiaaleista valmistetut, kevyet ja tuulenpitävät takit, jotka materiaalista riippumatta ovat tuulenpitäviä ja vähintään vettä hylkiviä.


Haglöfs L.I.M Proof Jacket Men

Erittäin pelkistetty, helposti pakattava ja kevyt vaelluskuoritakki tehty 2,5-kerroksisesta PROOF-materiaalista Valmistettu peh...
Hinta 135.00 €

Haglöfs Gram Comp Jacket Men

Tarjoushinta 219.00 €

-21%
Arcteryx Alpha SL Jacket Mens
Arcteryxin tyylikäs superkevyt, vedenkestävä Goretex paclite takki miehille. Mahtuu pieneen tilaan ja suojaa säällä kuin säällä. ...
Hinta 249.00 €


Valikoimamme Soft Shell -takit

Miesten Paclite ja Active Shell -takit



Naisille kanssa. Säähän kuin säähän, varsinkin vaihtelevaan kevätsäähän löytyy naisellisen istuvaa pukinetta torson lämmikkeeksi.


RAB Charge Jacket Womens
Vedenkestävä takki ulkoiluun Pertex® Shield®+ materiaalista. Kevyt, kestävä ja pieneen tilaan pakkautuva takki ympärivuotiseen käy...
Hinta 189.90 €

Arcteryx Alpha SL Jacket Womens

Arcteryxin tyylikäs superkevyt, vedenkestävä Goretex paclite takki naisille. Mahtuu pieneen tilaan ja suojaa säällä kuin säällä. ...
Hinta 249.00 €


Valikoimamme kaikki Soft Shell -takit


Naisten kaikki Active Shell ja Paclite-takit



Nämä on hyvät, kevyet ja monikäyttöiset byysat miehille.
Matrix SWS™ kangas on kevyttä ja nopeasti kuivuvaa. Housut ovat lisäksi kestävät ja suojaavat auringolta. Lahkeissä nyörikiristys ja muotoillut polvet. Hyvän leikkauksensa ja liikkuvan materiaalinsa ansiosta sopivat erinomaisesti myös kiipeilyyn - ja ovat sen verran stylet, että passaa näillä mennä menemään ihan vapaa-aikanakin kylän raiteilla.


RAB Vertex Pants

Kevyet ja monikäyttöiset ulkoiluhousut. Matrix SWS™ kangas on kevyttä ja nopeasti kuivuvaa. Housut ovat lisäksi kestävät ja suoj...
Hinta 89.90 €


Kaikki Soft Shell -housumme



Arcteryxin taidonnäyte Soft Shell -housuihin on nämä Psiphonit.
Arvostamme nissä housuissa erityisesti ulkonäköä ja käyttöominaisuuksia sekä yksityiskohtia. Näillä kelpaa tehdä melkein mitä vaan.


Arcteryx Psiphon SL Pant Men's

Hinta 120.00 €

Arcteryx Psiphon SL Pant Women's

Hinta 120.00 €


Kaikki Soft Shell -housumme

Kaikki valikoimamme housut



Reippaampaan menoon suositamme trikoita. Meidän kaikkien iloksi markkinoilla on myös muitakin kuin mustia trikoita, kuten nämä alla esitellyt riemuräikeät housut. Veikkaamma, että mitä räikeämpi housu sitä rivakampi vauhti. Kokeile itse:


Haglöfs Intense II Core Tigh Women

Kevyet ja tehokkaasti kostetutta siirtävät treenitrikoot. Ergonominen muotoilu ja erinomainen istuvuus Joustava kangas takaa ...
Hinta 69.90 €

Oakley Graffiti Active Tight

Tyylikkäät ja erittäin joustavat naisten treenitrikoot. O Hydrolix™ kangas siirtää kosteuden tehokkaasti iholta 4-suuntaan j...
Hinta 80.00 €


Naisten pitkät treenihousut/-trikoot



Epätasapuolisuuden nimissä on todettava, että miehille valikoimastamme löytyy hillitympiä värejä - lähinnä mustaa. Mutta leikkaukset ja yksityiskohdat takaavat kovan menon ja erinomaisen liikkuvuuden. Kas tässä poiminnat suosikeistamme.


Inov-8 Race Elite Tight Men

Joustavat, täyspitkät juoksuhousut. • Takapuolella vyötäröllä verkkokangasta. • Litteä venyvä vyötärönauha, jossa kiristysnau...
Hinta 79.00 €

Salomon Agile Long Tight M

Erinomaiset, joustavat ja heijastimilla varustetut kylmän sään juoksutrikoot täyspitkällä lahkeella.
Hinta 49.90 €


Miesten pitkät treenihousut/-trikoot



Kevät kutsuu lenkkipoluille. Meillä on messevä määrä kaikenlaisia iloisen värisiä lenkkitossuja niin kovalle pinnalle kuin pehmeälle alustalle.
Keskeistä on miettiä, että haluatko maastotossusi olevan GoreTex-kalvolla vai ilman. Meijän kokemuksen mukaan Gore-kalvo on hyvä, jos tykkäät juoksennella kosteissa paikoissa, mutta varsinaista kenkien kastumisen vaaraa (lammikkoon/mutaan pludaamiset) ei ole. Jos aiot rymytä vetisissä olosuhteissa, niin kenkien kuivumisen kannalta järkevämpi valinta olisi ilman kalvoa oleva kenkä.

Nämä alla olevat ovat nyt siis ilman kalvoa, ja on sovitettu naiselliseen lestiin:


Inov-8 X-Talon 212 (Precision-lestillä) Women's

Markkinoiden kevyimmat kilpamaastokengät, jossa on matala välipohja. Mukavuutta, vakautta ja suorituskykyä, sekä pureva kuminen ul...
Hinta 119.00 €

La Sportiva Bushido Women's

Juoksija –lehden (6/14) maastokenkätestin testivoittaja! Yleisarvosana 9,5 Pitävä ja vakaa uutuuskenkä maastojuksuun. Val...
Hinta 129.00 €

Inov-8 Terraclaw 220 Women's
Monipuoliset maastojuoksukengät, sopivat helppoon maastoon sekä vaikeammille reiteille. Hyvä pito. - Lesti: Standard - Pohjallis...
Hinta 135.00 €

Inov-8 Terraclaw 250 Women's

Monipuoliset maastojuoksukengät, sopivat helppoon maastoon sekä vaikeammille reiteille. Hyvä pito. - Lesti: Standard - Pohjallis...
Hinta 135.00 €


Kaikki naisten maastolenkkarit

Kaikki maastojuoksujalkineet

Kovan alustan juoksukengät



Miehiselle jalalle poimitut jalkineet samaan teemaan, olkaaps vain hyvät:


Salomon SpeedCross 3 CS
Maailmankuulun maastojuoksulenkkarin uusi malli, jolla voi porhaltaa hyvin myös kaduilla. Pohjassa on erinomaisen pidon takaava sy...
Hinta 97.00 €

Inov-8 X-Talon 190

Todelliset hifistelijän maastojuoksukengät. Precision lestillä. SwimRun-harrastajien suosima malli. - Unisex-malli - Precision le...
Hinta 119.90 €

La Sportiva Bushido
Juoksija –lehden (6/14) maastokenkätestin testivoittaja! Yleisarvosana 9,5 Erittäin hyvin pitävä uutuuskenkä maastojuoksuun. ...
Hinta 129.00 €

Inov-8 Terraclaw 220 Mens

Monipuoliset maastojuoksukengät, sopivat helppoon maastoon sekä vaikeammille reiteille. Hyvä pito. - Lesti: Standard - Pohjallis...
Hinta 135.00 €


Miesten maastojuoksulenkkarit

Kaikki maastojuoksujalkineet


Kovan alustan juoksukengät



Tervetuloa siis meille shoppaamaan koko tämän viikon ajan ihan normaaleilla aikatauluilla vappuaatosta huolimatta. Toivotamme myös erinomaista kevään juhlaa - sitähän voisi vaikka ulkoillen viettää. Kai vappupiknikkikin lasketaan ulkoiluksi?

Seuraavaan kertaan, hyvät ystävät. Ensi viesti tuleekin sitten jo toukokuun puolella.
Hauskaa vappua kaikille!


Ystävällismielisin terveisin,
Varuste.netin asiakaspalvelu

(Mikäli ette halua jatkossa meiltä markkinointiviestejä, ilmoitattehan siitä vastaamalla tähän viestiin, muut yhteydenotot alla olevaan osoitteeseen.)

Varuste.net, Aalto Group Oy, Ruosilankuja 3, 00390 Helsinki
P. 09 - 454 0707, email: info@varuste.net